Hups, reippaat kolme viikkoa kulunut edellisestä päivityksestä.. Elämässä on muka nyt niin paljon kaikkea menossa, ettei muka yhtään ehdi panostamaan blogiin. Ja silloin kun ehtisi, ei "jaksa".. No mutta, treenailtu ollaan Frinin kanssa jonkin verran rally-tokoa ja Vivan kanssa ihan perusjuttuja. Heta on toiminut kainalokoirana ja varpaidenlämmittäjänä - on sitäkin aktivoitu, älkää huoliko. Ei se heitteille ole jäänyt ;)
Täytyy myöntää, että ihan niin ahkerasti en ole pohjia rallyyn ja tokoon Vivalle opettanut, kuin alunperin olisin halunnut - mutta ehtiihän tuota. Pikkuneidillä on ikää vasta (tai jo, miten sen nyt sitten ajatteleekin) 13 viikkoa, joten hyvinhän meillä tässä on vielä aikaa opiskella asioita. Perusjuttuja, kuten istumista, maahanmenoa, seisomista ja katsekontaktia ollaan lähinnä opeteltu. Myös ulko-ovesta kulkemista opetellaan; ovesta ei rynnätä ulos heti kun se aukeaa vaan vasta luvan kanssa. Hienosti Viva on kuitenkin jo oppinut istumaan ja odottamaan oven edessä - malttia vielä pitää kehittää, mutta kyllä se päivä päivältä sen paremmin hoksaa. Hihnassa Viva kulkee ihan kivasti jo. Mitä nyt vähän välillä meinaa innostua repimään hihnaa, mutta pääasiassa menee kivasti. Kamalan vähän on tullut pentua kuvattua. Tai no, kännykällä on tullut kuvia napsittua, mutta niiden kuvien laatuhan nyt tiedetään. Onhan mulla järkkärikin, mutten ole sitä nyt edes jaksanut raahata mukanani juuri minnekään - enhän mä edes osaa kuvata sillä :p
Ekat rokotukset Viva sai tämän viikon keskiviikkona (15.3.). Pentunen oli hirveän reipas, epäröimättä tutustui eläinlääkärin tiloihin. Ainoastaan sitä se vähän alkuun jännitti, kun rokotusta varten nostettiin pöydälle. Rokotusta ei huomannut lainkaan.
Jahka Vivalle tulee ikää 15 viikkoa, ajattelin, että mennään Mustin ja Mirrin pentutreffeille sosiaalistumaan ja moikkaamaan toisia pentuja. Myös pentuagilitykurssille aion meidät ilmoittaa, jahka ikää on tarpeeksi ja sopiva kurssi alkaa. Mahdollisesti mennään myös pentukurssille, mikäli sellainen tässä kevään/kesän aikana jonnekin tulee. Ja tokon alkeet -kurssi on myös ollut suunnitelmissa. Katsotaan nyt osuuko meidän aikatauluihin sopivia kursseja - toivottavasti.
|
Karvaton puikula rally-tokotreeneissä 7.3.2017 |
Frinin kanssa on nyt treenailtu rally-tokoa ja takapään käyttö on alkanut sujumaan koko ajan paremmin! Nyt onnistuu paikoillaan pyöriminen vasemmallekin seuruuttaessa - mii häpi ^_^ Videotakin olisi, mutta en sitä puhelimesta jostain syystä ole onnistunut Youtubeen lataamaan, joten en saa sitä tähänkään linkiteltyä.. Rally-tokoepiksiin ollaan menossa viikonloppuna avoimeen luokkaan testaamaan, miten se kisatilanne sujuisi. Oma jännitys tuo siihen tietysti lisähaastetta, sillä eihän mua treeneissä jännitä. Ainakaan samalla tavalla kuin sitten noissa kisoissa - oli ne kisat sitten epäviralliset tai viralliset, niin minähän jännitän :D
Tässä pientä tilannekatsausta meidän menoista. Luultavasti ensi viikonloppuna sitten kertomusta siitä, miten meillä epiksissä Frinin kanssa meni. Adios siihen saakka! :)