Ilona

tiistai 31. joulukuuta 2019

Koiraharrastusvuosi 2019

Vuosi 2019 on pian takana ja aloitellaan vuotta 2020. Meidän koiraharrastusvuosi 2019 näytti tältä:

🔹Tammikuu🔹
Viva (Awapik's Flying Wonder) kävi luustokuvissa saaden tulokset: lonkat A/A, kyynärät 0/0, LTV1, VA1, SP0.
SCY Pohjanmaan vuosikokouksessa oma pesti alaosaston hallituksessa jatkui ja vuoden 2018 colliekisassa Frini (Say Wuf Can I Fly) sijoittui agilitykisassa kolmoseksi ja rally-tokokisassa kakkoseksi. Frini sai myös RTK2 -koulutustunnuksesta kunniakirjan.

🔹Helmikuussa ei mitään erikoisempaa tapahtunut, joten hypätään suoraan maaliskuuhun🔹
Kauhajoen Koiraharrastajat ry:n vuosikokouksessa palkittiin vuoden 2018 koirat; Frini ylsi rally-tokokisassa ykköseksi ja agilitykisassa kakkoseksi. Maaliskuun 12.päivä Frini täytti 6 vuotta.

🔹Huhtikuu🔹
Aloitettiin viikottaiset rally-tokotreenit Panttilassa mm. Mirvan kanssa ja viimeiset tämän porukan rt-treenit pidettiin muistaakseni marraskuun puolella. Kehitystä on tapahtunut jokaisen osallistuneen koiran kohdalla! Eiköhän tätä jatketa myös tulevana vuonna, mikäli vain löydetään sopiva päivä treenille taas! :)
Vivan kanssa osallistuttiin noin 10kk:n tauon jälkeen mätsäreihin. Sijoituksia ei tippunut, mutta hienosti Viva esiintyi kuitenkin. Frinin kanssa alettiin 9kk:n tauon jälkeen palailla aksatreenien pariin – vieläkin muistan sen fiiliksen, kun näki, miten onnellinen koira oli päästessään tekemään aksaa! Frini ♥

🔹Toukokuu🔹
Rallytreenit jatkui ja Vivan kanssa testailtiin, miten pitempi ratapätkä menee palkatta. Hyvinhän se sujui.
Kasvattini Nova (Awapik’s Flying Scotsman) kävi Pauliinan kanssa ekan kerran näytillä Sodankylän ryhmänäyttelyssä pentukehässä ollen hienosti KP ja ROP-pentu!
Hetan kanssa lopetettiin Kaverikoirailu. Se ei enää niin paljoa nauttinut tilanteista, joissa vieraat ihmiset sitä rapsuttelivat eikä enää hakeutunut muiden rapsuteltavaksi kuten ennen, joten katsoin parhaimmaksi lopettaa. Koiran ehdoilla mennään näissä hommissa ♥

🔹Kesäkuu🔹
Tuurin MiljoonaKoirassa kävin Vivan kanssa kehässä ja tuloksena AVO EH3.
Kesäkuun 11.päivä Heta täytti 9v.
Epäviralliset agilityn piirinmestaruusjoukkuekisat järjestettiin 25.päivä Seinäjoella, joihin osallistuttiin Frinin kanssa. Kotiintuomisina maksien joukkuekultaa🥇Kiitokset joukkuetovereille Sarille ja Johannalle sekä tietenkin Marille ja meidän hienoille koirille (Oivapoika, Rico-Petteri, Mimmi ja Frini) ♥

🔹Heinäkuu🔹
Kasvattini Nova (Awapik’s Flying Scotsman) kävi Viron Tarttossa hakemassa näyttelyistä tulokset: JUN EH sekä JUN ERI2 SA PU3 ♥ Vivan siskopuoli Taimi (Dark Dynasty’s Ebony Empress) oli samaisessa näyttelyssä upeasti ROP ja RYP2! Onnea ja kiitos vielä Pauliinalle ♥
Rally-tokoepiksissä on käyty Vivan kanssa useamman kerran heinäkuuhunkin mennessä ja hyvillä fiiliksillä on joka kerta saanut lähteä kotiin. Koira toimii mun jännityksestä huolimatta ja teki tässä vaiheessa palkatontakin ratapätkää hienosti! Yhteistyö toimii ja Viva on helppo motivoida mukaan, palkkautuu kehuistakin ja niiden voimalla jaksaa tehdä radalla innoissaan hommia.

🔹Elokuu🔹
Vietettyämme Frinin kanssa noin 1v 2kk:n mittaisen kisatauon agilityn osalta, oli aika korkata kisat jälleen. Jälkipolville ei paljon jäänyt kerrottavaa, mutta olihan meillä radoilla kuitenkin kivaa!
Hetan kanssa treffattiin nuorta australianterrieripoikaa Eetua. Heta sai kerrankin kokoistaan leikkiseuraa - täytyy Heidi reffata myös ens vuonna :D
Kuun viimeisenä päivänä (eli 31.8.) korkattiin Vivan kanssa viralliset rally-tokokisat Lapualla. Napattiin radalta täydet 100 pistettä ja sijoituttiin 2/16! Radan jälkeen oli aika mieletön fiilis, muistan sen edelleen ♥

🔹Syyskuu🔹
Toiset viralliset rally-tokokisat Vivan kanssa olikin sitten heti seuraavana viikonloppuna (7.9.) Kauhajoella. Tältä radalta saatiin 99/100 pistettä (sij. 5/15)! Nämä kisat olivat samalla E-P:n piirinmestaruuskisat ja oltiin osa LAGU:n joukkuetta, joka nappasi PiirM-joukkuekultaa🥇Kiitokset joukkuekavereille Mirkalle (borcol Särmä AVO97 sekä pitcol Iisi MES88) ja Kaijalle (shelam Kelmi MES79)!
Syyskuun lopulla tehtiin Minnan, Kirsin ja Pauliinan kanssa reissu Turkuun, jossa järjestettiin agilityn MM-kisat. Huikea viikonloppu hyvässä seurassa! Samalla reissulla näin myös pitkästä aikaa kasvattini Novan, joka täytti 29.9. jo kokonaisen vuoden ♥
Frinin kanssa jäätiin tauolle aksasta; koiraa täytyi taas huoltaa kuntoon, koska ei mielellään pujotellut keppejä → jumissa.. Nyt tilanne on taas parempi ja ensi vuonna sitten uudella yrityksellä kisoja kohti.

🔹Lokakuu🔹
Kurikassa SCY Pohjanmaan rally-tokoepiksissä käytiin tekemässä Frinin kanssa avoimen luokan rata ja saatiin 92 pisteellä 1.sija. Viva sai samoissa karkeloissa alokasluokan radalta 95 pistettä.
Vivan kanssa osallistuttiin Lapuan agilityepiksissä ensimmäistä kertaa mölliluokkaan. Muuten oli ihan kivaa menoa, mutta itse unohdin A-esteellä sanoa hidastuskäskyn ja sitten Viva tulikin vähän ryminällä alas. Onneksi kuitenkin selvittiin pelkällä säikähdyksellä eikä tapahtuneesta aiheutunut mitään ontumisia tms.

🔹Marraskuu🔹
Rt-treenejä ja rt-epikset mahtui myös tämän kuun ohjelmaan. Niin treenit kuin epiksetkin sujuivat varsin hyvin.
Kolmannet viralliset rally-tokokisat kisattiin Vivan kanssa Seinäjoella 24.11. ja saatiin tulokseksi 99/100 pistettä sijoittuen 2/14. Samalla saatiin plakkariin siis myös koulutustunnus RTK1 💪 Nyt on katseet suunnattu kohti avointa luokkaa ja se luokka korkataan sitten ensi vuonna.
Frinin kanssa ollaan nyt kesästä saakka keskitytty VOIvoi-luokan juttuihin. Vielä riittää tekemistä mm. oikean puolen seuruun kanssa, mutta kai sekin koko ajan etenee. Radalla haukkumisen suhteen ollaan myös päästy eteenpäin; haukkuminen on vähentynyt huomattavasti! Täytyy vaan itse muistaa olla treeneissä ja epiksissäkin mustavalkoisempi; pienikin haukahdus → tekeminen loppuu siihen. Tämä on toiminut meillä ja sillä mennään jatkossakin, että saadaan vielä parempia tuloksia aikaan.
Ja niin, se toko. Unohtunut melkein kokonaan tänä vuonna… Ensi vuonna sitten! Myös Vivan kanssa voisi tehdä tokoa – sen kanssa sitä ei ole treenattu oikeastaan ollenkaan ajatuksen kanssa.
Vivan kanssa on treenattu agilityä säännöllisesti viikoittain ja mukavasti Viva on kehittynytkin. Tammikuun alussa korkataan viralliset kisat. Jaiks. Kiitoksia meitä tänä vuonna kouluttaneille Paulalle, Ilonalle ja Minnalle 🤗

🔹Joulukuu🔹
Panttilan rally-tokoilijoiden pikkuiset pikkujoulut vietettiin ensin tehden koirien kanssa kävelylenkki ja sen jälkeen siemailtiin lämmintä glögiä Mirvan joulumaassa.
Vivakin meni ja täytti 18.päivä 3 vuotta! Nyt sen kai pitäisi olla jo oikeasti aikuinen.. Mutta ku se on mun vauva 😆
Lauantaina (28.12.) kävin osallistumassa Frinin ja Vivan kanssa vuoden viimeisiin rt-epiksiin Seinäjoella. Frini sai VOI-luokasta 88p. sijoittuen toiseksi ja Viva AVO-luokasta 98p. sijoittuen ykköseksi.


Tältä siis näytti meidän vuosi koirarintamalla ja tulevaa jäädään odottelemaan innolla - muutamia suunnitelmiakin on jo mietittynä ensi vuodeksi.
Menestyksekästä ja ihanaa tulevaa vuotta kaikille! ♥

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

RTK1 Awapik's Flying Wonder

​Vivan (Awapik's Flying Wonder) nimen eteen on saanut 24.11.2019 lähtien lisätä koulutustunnuksen; RTK1.
​Kisattiin Seinäjoella Tytti Lintenhoferin radalla ja napattiin tulokseksi 99/100 pistettä sijoittuen toisiksi!

Videon radasta näet TÄÄLTÄ.

​Itseäni jännitti aivan suunnattomasti ennen rataa ja radalla.. En ole aiemmin Vivan kanssa jännittänyt noin kovasti, mutta nyt jostain syystä kasasin mieleeni kaikki kauhukuvat mitä radalla voisikaan tapahtua. Onneksi oma jännitys ei kuitenkaan vaikuttanut Vivan tekemiseen millään tavalla ja Viva teki kaiken todella hienosti! Mun hieno rallattelija ♥
Nyt sitten suunnataankin katseet kohti avointa luokkaa :)



sunnuntai 6. lokakuuta 2019

SCY Pohjanmaan RT-epikset

SCY Pohjanmaan rally-tokoepiksissä Frinin kanssa napattiin tänään avoimesta luokasta 1.sija 92 pisteellä (oli myös siis luokan paras collie) 🤗

Vivakin teki ihan kelpo alokasluokan radan saaden 95 pistettä. Vähän neiti keuli eikä keskittyminenkään ollut ihan parasta 🤪 Oli hieman liikaa virtaa; ei ihan paras tapa viedä Vivaa radalle melkein suoraa autosta, mutta enempää ei sen kanssa ehtinyt rataan valmistautumaan, koska samalla piti itse olla järjestäjänä tapahtumassa :D

Tapahtuma itsessään sujui myös todella hyvin. Ilmapiiri oli rento ja epiksiin osallistujat tyytäväisiä järjestelyihin. Kiitos vielä kaikille osallistujille, tuomarille, talkoilijoille sekä tietenkin sponsoreillemme Tmi Maiprolle sekä Liikunta- ja koiraurheilukeskus Veikarille!

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Nova 1v ♥

Niin se vuosi hurahti ja Nova (Awapik's Flying Scotsman) täytti tänään jo 1v 💖
Onnea rakas pikkupoika Nopsu! 😘

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Agilityn MM-kisat 2019



Olipas huikeat kaksi päivää Turussa agilityn MM-kisoissa! 
🤩 Oli siistiä nähdä maailman huippuohjaajia huippukoirineen! Mutta vielä mahtavemman reissusta teki se, kun sai nähdä ystäviä, joita ei kovin usein näe. Kiitos seurasta Pauliina, Kirsi ja Minna 😍
Lisäksi kirsikkana kakun päällä; näin ihanan kasvattini Novan (Awapik's Flying Scotsman), josta on kasvanut iso poika ♥

Kultapoika ♥

lauantai 7. syyskuuta 2019

Vivan toiset viralliset rally-tokokisat ja PiirM-joukkuekultaa!

Vivan (Awapik's Flying Wonder) kanssa tänään toisista virallisista rally-tokokisoista Kauhajoelta 99/100 pistettä (sij. 5/15)! 😍
Yksi piste meni, kun käännöksen jälkeen Viva pysähtyi ja jäi hetkeksi tuijottamaan takanaan jotain (siitä -1PY = puutteellinen yhteistyö). Tuomarina Maria Riski, joka saneli arvostelulappuun kommentin "Hienoa yhteistyötä!", ja siltä se radan jälkeen itsestäkin tuntui!
Videon näet TÄÄLTÄ.

Nämä kisat olivat samalla E-P:n piirinmestaruuskisat ja oltiin osa LAGU:n joukkuetta ja saatiin meidän hienolla tiimillä PiirM-joukkuekultaa! 🎉🥇
Joukkueeseen kuului;
Pitcol Viva ALO99
Borcol Särmä AVO97
Pitcol Iisi MES88
Shelam Kelmi MES79
Kiitos joukkuetovereille!


lauantai 31. elokuuta 2019

Vivan ekat viralliset rally-tokokisat

Käytiin tänään Lapualla Vivan (Awapik's Flying Wonder) kanssa ekoissa virallisissa rally-tokokisoissa ja napattiin radalta täydet 100/100 pistettä ja sijoituttiin 2/16! 😍
Tuomarina toimi Taru Leskinen. Tuomarin kommentti arvostelulapussa: "Kaunista yhteistyötä. Ohj. kannattelee koiraansa tosi hyvin kehuilla."

Mieletön fiilis ja hymy ollut korvissa koko päivän 😍 Videon radasta näet TÄÄLTÄ.
Artulle kiitos seurasta ja radan videoinnista ♥

 

lauantai 17. elokuuta 2019

Lapuan agikisoista ei kerrottavaa jälkipolville.. :D

Tämän päivän Lapuan aksakisoista ei jääny paljoa kerrottavaa jälkipolville 😂   Ekalta radalta Frinille tulos 42,44 😂 Hieman säädettiin mm. kepeillä.. Tokalta radalta hylsy, tosin tietoisesti keinulta, koska loikkasi sen ottamatta kontakteja, joten uusin sen. Sen jälkeen vähän huono ohjaus hypyille, väärään päähän putkea ja muuta sähläystä. Katsellaanpa sitte taas uudemman kerran seuraavis kisois.. Saa nähä koska semmoset sit olis.. :D

Kuvan ottanut Sami Ritoniemi (kuva jostain aiempien vuosien Seinäjoen kisoista)


lauantai 10. elokuuta 2019

Virallisissa agikisoissa pitkästä aikaa Frinin kanssa!




Vietettiin aika tarkalleen 1v 2kk:n mittainen kisatauko aksasta Frinin (Say Wuf Can I Fly) kanssa ja tänään sitten käytiin juoksemassa pari rataa Vaasassa (tuom. Esa Muotka). Tuloksia ei tullut, mutta ekasta radasta jäi itelle tosi kiva fiilis. Toka rata oli omalta osalta aika sekoilua ohjauksien kanssa, mutta päästiin maaliin 😄 

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Rallyepikset Kauhajoella

Tänään vuorossa rallyepikset Kauhajoella. Viva (Awapik's Flying Wonder) osallistui jälleen mölliluokkaan tehden taas tosi kivan tuntuisen radan pistein 90/100! Sijoitus 4/10 :) Kympin virhe tuli viimeiseltä tehtäväkyltiltä, kahdeksikolta, kun neiti lähtikin yllättäen vähän keulimaan  :D Pyysin takaisin seuruuseen ja jatkettiin maaliin vaikka tiesin, että olisi kannattanut uusia, mutta Vivalla oli niin kiva vire, joten päätin, että nyt vaan mennään maaliin uusimatta :)
 

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Rally-tokoepikset Vaasassa

Helteisessä Vaasassa suoritettiin tänään Vivan (Awapik's Flying Wonder) kanssa rally-tokoepisten mölliluokan rata pistein 99/100 ja sijoitus 1/8 :)

Lähdössä palkkasin ja toisen kerran palkkasin radalla kahdeksikon kohdalla, koska seurasi kivasti. Hyvin nesteytettynä niin ohjaaja kuin Vivakin jaksoi tehdä radan keskittyneesti vaikka näin kuuma sää olikin. Ennen näihin epiksiin lähtöä, mietin kyllä kahdesti lähdetäänkö sittenkään tämän kuumuuden takia, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä. Onneksi autossa on ilmastointi, joten matkanteko ei ollut lainkaan tukalaa ja paikan päälläkin löydettiin varjopaikka, joka helpotti oloa. Ja vettä oli mukana runsaasti. Lisäksi järjestäjät olivat tuoneet paikalle saavin, jossa oli isoja pyyhkeitä, joiden avulla pystyi viilentämään koiria. Kisapaikka oli vielä kaiken lisäksi meren rannalla ja mereen pääsi uittamaan koiraa odotellessaan ja oman suorituksensa jälkeen.

Erittäin tyytyväinen olen Vivaan, joka tällaisesta säästä huolimatta teki hommia todella kivasti :) Videon suorituksesta näet TÄÄLTÄ.


sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

"Nova" Viron Tarttossa näyttelyissä

Kasvattini "Nova" (Awapik's Flying Scotsman) käväisi viikonlopun aikana näytillä Viron Tarttossa seuraavanlaisin tuloksin:


20.7.2019, tuom. Maria Ceccarelli, Italia
JUN EH
"9 months, good bite. Proportioned head with good stop. Good underjaw. Well-set eyes, ears. Still narrow in front. Needs to complete the ribcage too. Good bone and feet. Correct topline and feet. Needs to improve the movement. At the moment the front movement is not correct. Good coat, correct colour."




21.7.2019, tuom. Ming Kok Chua, Singapore
JUN ERI2 SA PU3
"Slightly tall on legs, good head and expression. Would prefer better upper arm, good laid back shoulders. Good topline, moves correct coming and going."


Kiitos ja onnea Pauliinalle (etenkin Taimin menestyksestä) ♥



torstai 18. heinäkuuta 2019

Rally-tokoepikset Seinäjoella

Käväistiin rally-tokoepiksissä Seinäjoella Vivan (Awapik's Flying Wonder) kanssa; tavoitteena testata menisikö neiti radan ilman nakkipalkkaa vaikka häiriönä on vieraita koiria ja lisänä mun jännitys.. Ja menihän se! ♥En tiedä miten sainkin noin kamalan jännityksen aikaan, en muistanut radasta oikein mitään, kun sieltä pois päästiin.. Mutta toisaalta, tulipa testattua, että koira ainakin toimii suhkoht hyvin mun jännityksestä huolimatta..Tuloksena näistä epiksistä 99/100p. ja 3.sija ^_^ Videon suorituksesta näet TÄÄLTÄ.


tiistai 25. kesäkuuta 2019

Agilityn PM-joukkuekisat Seinäjoella

Epäviralliset agilityn piirinmestaruusjoukkuekisat 25.6.2019 Seinäjoella; kotiintuomisina maksien joukkuekultaa! 🥇🐾
Kiitokset joukkuetovereille Sarille ja Johannalle sekä tietenkin Marille ja meirän hienoille koirille (Oivapoika, Rico-Petteri, Mimmi ja Frini)!
Onneksi tiimikavereilla sujui radat paremmin kuin mulla ja Frinillä :D 
Alussa unohtui koira ja sehän olikin sitten puomin sijaan putkessa.. Loppu sentään meni omasta suorituksesta ihan hyvin. Eniten jännitin kohtaa, jossa mennään putkesta kepeille ja taisi olla ajatukset suurimmaksi osin siinä ja se kohta sit menikin kyllä kivasti :)
Toisaalta, vain pari ratatreeniä alla (viimeisin ehkä n. 1kk sitten) ja kisattu viimeksi noin vuosi sitten, joten siihen nähden ihan ok suoritus omasta mielestä. Nyt kun taas voidaan niin täytyisikin alkaa treenaamaan enemmän ja katselemaan kisoja.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Tuurin Miljoonakoira 2019

Awapik's Flying Wonder "Viva"
AVO EH3

"Ryhdikkäästi esiintyvä tricolour-narttu. Hyvä kiilamainen pää. Hieman haja-asentoiset korvat. Hyvä otsapenger. Kauniit silmät. Erinomainen kuono-osa ja alaleuka. Erinomaiset tan-merkit. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Hieman löysät kyynärpäät. Hyvät taka- ja etuliikkeet. Kevyt, pitkä sivuaskel ja hyvä hännänkanto. Hyvä karvanlaatu."
Tuom. Minna Manninen


sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Nova ensimmäisessä näyttelyssään


Kasvattini "Nova" (Awapik's Flying Scotsman) kävi tänään Pauliinan kanssa ensimmäistä kertaa kehässä näytillä Sodankylän ryhmänäyttelyssä (tuom. Hans Almgren, Ruotsi) ollen hienosti KP ja ROP-pentu 😍

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Mätsäreissä n. 10kk tauon jälkeen


Noin 10kk:n mätsäritauon jälkeen suunnattiin Vivan kanssa Teuvalle mätsäröimään. Viva esiintyi tosi kivasti ja maltillisesti vaikkei tosiaan näyttelyvermeitä pitkiin aikoihin ole nähnytkään 😅 Sai punaisen nauhan, mutta sijoitusta ei tällä kerralla herunut  Hyvä kokemus saatiin kuitenkin pitkän ajan jälkeen 😊

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Onnistuneet rallyepikset Ilmajoella

Ilmajoella rally-tokoepiksissä Vivan ja Frinin kanssa. Kumpikin mölliluokassa, koska oma aikataulu ei antanut myöden osallistua Frinin kanssa esim. AVO-luokkaan.
Viva teki todella hienosti kaiken, pisteitä radalta 99/100 ja sijoitus 1. Tuo yksi piste lähti, kun käännyin käännöksessä turhan nopsaa vaikka tempona piti olla 'hitaasti'.
Frini teki siis kisanomaisen treenin mölliluokassa ilman hihnaa ja sai myös 99/100 pistettä. Yksi piste lähti samassa kohdassa kuin Vivalla eli meikäläisen oma moka  Ja lisäksi taas pakko mainita, että Frini haukahti vain yhden ainoan kerran koko radan aikana. Siihenkin oli syynä se, että itse kehuin vahingossa turhan innokkaasti, kun Frinin kanssa parempi on tasainen ja melko eleetön meno - kehua saa, mutta maltilla 😄
Eli yhteenvetona voisin todeta; todella onnistuneet kisanomaiset treenit! 💪🏼

tiistai 19. maaliskuuta 2019

KauKo:n vuosikokous


Kauhajoen Koiraharrastajat ry:n vuosikokouksessa palkittiin vuoden 2018 koirat. Frini (Say Wuf Can I Fly) ylsi rally-tokokisassa ykköseksi 🥇 ja agilitykisassa kakkoseksi 🥈

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Nova 5kk


Awapik's Flying Scotsman "Nova" 5kk 😍
📸: Pauliina Purtilo

perjantai 8. helmikuuta 2019

Lahja kummitädiltä ♥


Kummitädiltä lahjaksi saatu timanttityö (25x50cm) 😍 Kuvassa Viva (Awapik's Flying Wonder), mun eka oma kasvatti 🤗 Kiitos Sari💖

lauantai 26. tammikuuta 2019

SCY Pohjanmaan vuosikokous


Tänään päivä kului SCY Pohjanmaan alaosaston vuosikokouksessa ja oma pesti hallituksessa jatkuu.
Vuoden 2018 colliekisassa Frini (Say Wuf Can I Fly) sijoittui agilitykisassa kolmoseksi ja rally-tokokisassa kakkoseksi. Frini sai myös RTK2 -koulutustunnuksesta kunniakirjan 🤗

tiistai 8. tammikuuta 2019

Viva luustokuvissa

Viva (Awapik's Flying Wonder) kävi viime torstaina (3.1.2019) vetämässä pienet iltapäiväkännit Kankaanpäässä ja kuvat saatiin lähettää ihan hyvillä mielin Kennelliittoon lausuttaviksi 😊
Tulokset saapuivat ja näyttivät seuraavanlaisilta;
Lonkat A/AKyynärät 0/0
SP0
LTV1
VA1



maanantai 7. tammikuuta 2019

"Nova" 3kk ♥

Awapik's Flying Scotsman "Nova" 3kk
(Dark Dynasty's Black Baron - RTK2 PAIM-T Say Wuf Can I Fly)
📷: Pauliina Purtilo