Ilona

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Oops, Can I?

Ruoka-aika :)
Tänään oli se kauan odotettu päivä, jolloin matkattiin Sannan kanssa Uuteenkaupunkiin pallottelemaan 4½-viikkoisia colliepentuja♥ Voi taivaanvallat, miten ihania taaperoita ne olivatkaan. Pääasiassahan pikkuiset vauvelit nukkuivat, kun aikaisemmin päivällä olivat jo kovasti riehuneet, niin enää ei virtaa ollut kovinkaan paljoa rellestämiseen. Olivat tietenkin yksissätuumin päättäneet olla vieraskoreita eikä näyttää kaikkia pahuuksiaan ;)
Välillä kuitenkin pieniä hetkiä jaksoivat vähän touhuta, kunnes taas painuttiin nukkumaan. Sitä niiden nukkumistakin olisi voinut seurailla vaikka miten pitkään ♥
Weea-mammakin (SW Wonder Why) välillä kävi pentuja kattomassa ja komentamassa, kun ne penteleet puraisi mammaa tissistä ja siitäpä vähän joutui kurituksen kohteeksi >;) Pentusten isoveli(puoli), Hoax (SW Hidden Hoax), oli myös paikalla ja muutaman kerran sekin kävi pentuja ihmettelemässä, mutta pian jo poistui paikalta, ettei hurjat pedot vain syö häntä elävältä :') Pentujen mummu, NouNou (SW No-No Nought), oli naapurissa "töissä" = pitämässä seuraa vanhemmalle pariskunnalle ^_^
Oli mukava käydä kyläilemässä, kiitokset siis Kirsille, ja Sannalle kiitokset matkaseurasta sekä kuvista! :)



Iiiiiiso haukotus

6 kommenttia:

  1. Teille on haaste! :) http://nettastage.blogspot.fi/2013/04/haaste.html

    VastaaPoista
  2. Yes you can ;) voi kamala tommosia vauvakuvia saa laittaa tänne, wyäää tahdon oman tuommoisen, lyhytkarvaisen♥

    VastaaPoista