Ilona

perjantai 10. kesäkuuta 2016

KIND For Dogs


KIND For Dogs on markkinoilla uusi koiratarvikemerkki. Frinillä ja Hetalla oli kunnia päästä uuden merkin mannekiineiksi ja kuvaukset järjestettiin viime vuoden lokakuussa Vaasassa. Tästä mallikeikasta jo silloin vähän kirjoittelinkin, tekstin löydät TÄÄLTÄ.

"KINDin tuotteissa yhdistyvät mukavuus koiralle ja selkeät pohjoismaiset linjat sisustusta rakastavalle koiranomistajalle. KINDin sisustukselliset koiratarvikkeet saavat olla kovassa käytössä ja näyttävästi esillä."


Tuotteet kestävät kulutusta ja vanhenevat kauniisti kulahtamisen sijaan. Tämä on kriteeri, joka asetettiin kyseenalaistamatta ohjaamaan brändin tuotesuunnittelua. Valmiissa mallistossa näkyykin pohjoismainen selkeä muotoilu sekä koiran tarpeiden huomioiminen. Värivaihtoehtoina toimivat harmoniset, rauhalliset ja luonnonmukaiset sävyt. KINDin valikoimasta löytyy myös ulkoiluun klassisia kaulapantoja sekä talutushihnoja.  Pantoja ja hihnoja on saatavilla vihreän ja konjakin värisinä.
Koiranomistajiakaan ei ole unohdettu vaan heille löytyy sisustuksellisia tuotteita, jotka ovat osa koiranomistajan arkea. Muunmuassa pellavapyyhkeitä, pellavakasseja sekä pellavatyynynpäällisiä kuuluu tähän valikoimaan.

Uutuutena KINDille on tulossa keraaminen ruokakulhomallisto koirille! Kulhot valmistetaan käsityönä Suomessa. Suunnittelu ja tuotanto etenee pikkuhiljaa, pysykäähän siis kuulolla! Kotisivujen lisäksi KINDin löydät myös Facebookista sekä Instagramista!


Korkea laatu ja aidot materiaalit ovat KINDille tärkeitä. Siksi tuotteissa suositaankin mahdollisimman pitkälle luonnonkuituja, kuten esimerkiksi pellavaa, puuvillaa ja kasviparkittua nahkaa.
KINDille tuotteet valmistavat tarkoin valitut alihankkijat Suomesta ja Baltiasta. Nahkatuotteet valmistetaan käsityönä Pohjanmaalla ja pedit ommellaan ja viimeistellään Eestissä.

Vaasa KV -näyttelyssä KINDilla oli oma myyntipiste. Kuva © Maarit Kallio
Petivalikoimassa on tällä hetkellä kolme erilaista mallia; Höyhensaari, Nokoset sekä Oma Paikka. Jokaista on saatavilla kahta erilaista väriä tai kuosia. Höyhensaari-pedin voi valita joko antrasiitin tai indigon värisenä, Nokoset Ink- tai Ruutukuosilla ja Oma Paikka -pedin värivaihtoehdoista löytyy antrasiitti sekä denim.


Pedit ovat helppoja puhdistaa ja niiden päällyskankaat saa pestä 30 asteessa kevyellä ohjelmalla. Esimerkiksi Oma Paikka -pedin sisäpuolella huomaamattomissa kulkee vetoketju, jonka kautta kaikki neljä sisätyynyä saa otettua pois pesun ajaksi. Erillisen pohjapatjan saa myös pois kuorestaan pesun ajaksi. Pohjapatjankin voi tarvittaessa suihkuttaa ja asettaa kuivumaan. KIND suosittelee petien säännöllistä imurointia sekä yksittäisten isompien tahrojen välitöntä poistoa. Pedin tyynyjä on suositeltavaa myös tuulettaa säännöllisesti. 


Frinillä ja Hetalla on kotona Oma Paikka -peti (värinä denim) ja siihen ollaan oltu ERITTÄIN tyytyväisiä. Erityisesti Frini on ottanut sen todellakin Omaksi Paikakseen ja nukkuukin siellä mielellään - ja hyvät unet nukkuukin.

KIITOS KIND FOR DOGS!
Ja menestystä tulevaan!

Kuvat 1, 2, 3 ja 5 © Katja Lösönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti