Ilona

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kapulanpito edistyy!

Otettiin tänään pienet rallytreenit Frinin kanssa - meni vähän haukkumiseksi ja laamailuksi. Taisi neidin ajatukset olla vähän jossain muualla.. Esimerkiksi siirtyminen eteen istumaan oli nyt mukamas jotenkin vaikeaa - siirtyi kyllä, mutta jäi aina vinoon enemmän tai vähemmän. Saatiin pienet ratapätkät suoritettua kuitenkin pääosin onnistuneesti ja lopetettiinkin onnistuneeseen suoritukseen.


Lopuksi otettiin vielä pikkupätkä tokoa; mm. paikkista, luoksetuloa, kapulanpitoa, liikkeestä maahanmenoa ja kaukoja. Paikkiksessa pysyi hyvin, luoksetulokin oli ihan ok, liikkeestä maahanmenoa vähän varmistelin ja kaukoissa piti käskyttää kolme kertaa ennen kuin nousi istumaan. Muuten meni ihan kivasti vaihdot, vähän nopeampia olisivat toki voineet olla. Kapulanpito liikkuroituna oli lähes täydellinen - otti kapulan suuhun käskystä, piti hyvin ja rauhallisesti eikä mälvännyt ja päästi irtikin vasta käskyn jälkeen eikä liikkurointi häirinnyt keskittymistä! ♥

Kiitos treeniseurasta Tiialle ja Louhille! Kuvista kiitokset Elli-Nooralle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti