Ilona

tiistai 6. joulukuuta 2016

Rakas, sinusta on tullut pullukka

8.12.2016 ~ 52vrk
Täällä odotus jatkuu vielä hieman vajaat kaksi viikkoa, viimeisimmästä astutuksesta on nyt 50vrk. Frinin maha on kasvanut huimaa vauhtia; vyötärönympärystääkin olen mittaillut satunnaisesti ja lähtötilannehan oli noin 45cm ja sunnuntaina (4.12.) mitattuna ympärys oli noin 59cm. Frini syö nyt Sam's Field Puppy -nappulaa ja lihaa. Lisäksi saa kananmunaa, hapanmaitotuotteita ja lohiöljyä. Pahoinvointia sillä ei ole ollut missään vaiheessa - tosin yhtenä päivänä melko alkuvaiheessa näytti siltä, että ihan kuin olisi ollut vähän huono olo, muttei kuitenkaan oksentanut. Alussa sitä hieman närästi, mutta se meni ohi noin viikossa.

Pentulaatikkokin asennettiin paikoilleen ja Frini siellä jo sitten heti makoilikin rennosti. Hetakin laatikossa kävi makoilemassa Frinin vieressä. Eli laatikko on siis hyväksytty sisustukseen :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti