Ilona

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Vivan näyttelydebyytti, Vaasa KV

Viva (Awapik's Flying Wonder) näyttäytyi tänään ensimmäistä kertaa virallisesti Vaasan kansainvälisessä näyttelyssä. Karvaahan se alkoi tiputtaa heti, kun sen näyttelyyn ilmoitin.. Aika perus.. Ennen näyttelyä mun oli aivan pakko myös pestä koko koira, joten jätettiin suuri osa karvoista pesuhuoneen lattiakaivoon. Kyllä sillä kehään mennessä vielä vähän karvaa oli jäljellä ja ai että mä nautin, kun sain sen harjata perusteellisesti kotona näyttelyn jälkeen! :D

Kehässä mua jännitti ihan hirveästi! Pitkiin, pitkiin aikoihin en ole jännittänyt kehässäollessa noin paljon! Viva selvästi aisti tämän, että nyt on jotain outoa ja vähän väisti tuomaria, kun tämä tuli tutkimaan. Hieman hämmästyin reaktiosta tietenkin, sillä koskaan ennen ei ole käynyt noin, että Viva väistäisi. Mätsäreissä se seistä napottaa paikoillaan, mutta mätsäreissä mua ei noin kovasti jännitäkään, joten kyllä se koira vaan ihmisen mielen ja fiilikset aistii. Tuomarina toimi espanjalainen Martin Baskaran. Vähäsanainen ja -ilmeinen mies, nopea tuomaroimaan. Narttujen junioriluokassa koiria taisi olla seitsemän, ellen aivan väärin muista.

Viva sai EH:n ja arvostelu kuului näin:

"Correct head and expression. Enough bite. Would like better neck and better angulations in both ends. Correct topline and body. Good croup. Needs more reach and drive, high action in front."

JUN EH

Tyytyväinen olen tähän tulokseen! Nyt sitten varmaan jäädäänkin aikuistumaan ja katsellaan näyttelykehiä sitten joskus hieman myöhemmin uudelleen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti