Ilona

perjantai 23. kesäkuuta 2017

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

SCY Pohjanmaan valokuvauspäivä

Tänään ajeltiin Frinin ja Vivan kanssa Vaasaan vanhan kirkon raunioille, jossa SCY Pohjanmaa järjesti collieiden valokuvauspäivän sekä näyttelytreenit. Myös piknik -eväitä oli tarjolla; patonkia, tuorejuustoja, viinirypäleitä ja mehua. Kuvattavaksi saapui 14 collieta; 13 pitkäkarvaista ja yksi sileäkarvainen. Sääkin suosi meitä onneksi, vietettiin todella mukava päivä! Kiitos kaikille paikalle saapuneille. Vivalla ikää tänään tasan 6 kuukautta ja Frini noin 4v 3kk. Kuvat otti Minna Granholm, kiitos! ♥

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Tokon alkeet, osa 4

Tokotreenit vesisateessa - "ei haittaa!", tuumaa Viva :D
Matkattiin Kauhajoelle tokoilemaan Vivan ja Frinin kanssa. Vivan kanssa osallistuttiin alkeiskurssille, Frinin kanssa treenailin välillä, kun tuli odottelua ja Viva sai siksi aikaa mennä odottamaan sivuun. Sivussa odottelu ei kyllä oikein Vivalta luonnistu - etenkään hiljaa. Koko ajan tasaiseen tahtiin haukkuu, kun joutuu odottelemaan ja näkee, että muut tekee. Tässä asiassa se saisi kyllä ottaa äidistään mallia :'D Frini kun osaa odotella sivummalla niin hienosti, hiljaa ja täpistelemättä. Mutta ehkä Vivakin vielä joskus oppii - toivottavasti.

Tänään harjoiteltiin ruutua. Me tehtiin herkkualustan avulla, koska se on Vivalle ennestään tuttu. Hienostihan se alustalle eteni. Alkuun annoin "mene" -käskyn, kuten agilityssäkin eteenlähetyksessä. Muutin kuitenkin käskyä, koska onhan tässä nyt vähän erilainen juttu, kun on tötsiä ja ruutunauhat ja kaikki - koiran pitäisi hahmottaa tokokentällä, että tämä on se ruutu minne mennä. Käskyksi tähän siis "ruutu". Sain myös vinkin, että voisin Vivalle opettaa myös kosketusalustan, jonka sitten laitan ruutuun samalla tavalla kuin tuon herkkualustan ja kun lähetän koiran ruutuun, sen on etutassuillaan kosketettava kyseiseen alustaan. Tällaista varten joskus muutama vuosi sitten hankin hiirimaton, mutta se on jäänyt oikeastaan täysin käyttämättömäksi, kun en Frinille kosketusalustaa koskaan opettanut. Josko nyt opettaisi niin Vivalle kuin Frinillekin.

Tehtiin myös taas perusasentoja ja seuraamisia. Kivan tiiviisti istuu viereen ja seuraa. Käännöksetkin on kivan näköisiä. Pysähtyessäni Viva myös istuu itsenäisesti. Ilman käsiapua se ei vielä tosin tee seuruuta, mutta perusasentoon istumiseen olen sitä apua jo saanut vähennettyä.
Sivummalla harjoiteltiin itseksemme paikkamakuuta - hyvin pysyi häiriöstä huolimatta.

Kapulan pitoa / noutamistakin alettiin harjoitella tunnarikapulan avulla, joka saatiin kouluttajaltamme. Frinillehän tämä täytyi opettaa niin, että palkkasin kun vilkaisikin kapulaa ja siitä aloin pikkuhiljaa nostamaan kriteeriä; kapulaan kosketus -> palkka -> kapulan suuhun ottaminen -> palkka -> kapulan nostaminen sentin maasta -> palkka jne. Tietenkin ajattelin, että no varmaan samalla tavalla Vivallekin, mutta se vain tapitti käsiäni herkkujen toivossa. Sitten kokeilin ottaa kapulan ja antaa sen Vivalle - sehän nappasikin sen suuhunsa, joten "jes!" (vapautus) ja palkka. Toistettiin tätä muutaman kerran ja lopetettiin.

Frinin kanssa perusasentoja ja seuruuta. Teki hyvin eikä edes haukkunut. No muutaman kerran haukahti, mutta ei sellaista "jee haukun, kivaa, jee". Pysähtyessäni istui perusasentoon ilman eri käskyjä, ei ennakoinut seuruuseen lähtöjä. Paikkamakuuta harjoiteltiin myös pienellä välimatkalla, pysyi hyvin ja oli hiljaa. Treenikaveri kulki koiransa kanssa Frinin takaa; Frini vähän vilkaisi, jotta mikäs siellä, mutta käänsi katseensa samantien takaisin muhun päin. Kaukoja tehtiin kerran, sekin meni hyvin. Rally-tokoa ajatellen tehtiin myös yksi perusasennosta eteen istumaan siirtyminen ja siitä takakautta takaisin perusasentoon. Eteen istumaan siirtymiseen annoin pienen käsiavun, muuten meni pelkillä käskyillä.

Hyvät treenit kummankin puikkiksen kanssa taas! :)

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Viva SIN1 BIS5 ♥_♥






Pitkän pohdinnan jälkeen lähdettiin Vivan kanssa mätsäriin Vaasaan ja napattiin sieltä sijoitukseksi pentujen SIN1 ja lopulta oltiin BIS5! Tuomarina pennuilla toimi Paul Bäck. Pentuja oli ilmoitettuna noin kolmisenkymmentä.
Ai että, ku mä oon taas niin ylpeä tuosta nassikasta! Kakara esiintyi taas niin mahtavasti, että ihan meinaan haljeta ilosta 😍 BIS-kehässäkin jaksoi vielä esiintyä todella ryhdikkäästi, vaikka sen alkua jouduttiinkin odottelemaan lähes puolentunnin ajan.
BIS-kehässä oli hienoja koiria, jokainen kyllä sijoituksensa ansainnut ♥

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Pentuaksaa, osa5

Ja ennen aksaa vähän tokon alkeita.. Koska mentiin tunti liian aikaisin paikalle :D Tämä olikin sitten viimeinen kerta tätä (pentuaksa)kurssia. Hyvää häiriötreeniä ollaan saatu 👍

Tokossa tehtiin perusasentoa ja pientä seuruupätkää; niin hienosti Viva jo hakeutuu perusasentoon. Lyhyet seuruupätkätkin menee mukavan tiiviisti. Tehtiin myös hyppyä (rima ihan matalalla). Jätin Vivan odottamaan ja siirryin hyppyesteen toiselle puolelle, josta sitten kutsuin Vivan luoksen "tänne" -käskyllä ja käsiavulla ohjasin sen perusasentoon. Toistettiin tätä muutama kerta ja hyvin sujui. Pari kertaa Viva ennakoi ja lähti luokse ilman käskyä, joten palautin sen vain takaisin odottamaan ja lopetettiin tämä harjoitus onnistuneeseen suoritukseen.
Harjoiteltiin vähän paikkamakuutakin. Aluksi vähän häsläsi, mutta pienen muistuttelun jälkeen alkoi sujumaan ja pysyikin maassa kivasti. Ja häiriötähän riitti, kun muutkin kurssilaiset harjoittelivat vieressä! Välimatkaa sain koiraan otettua jo parisen metriä ja sitten kävin palkkaamassa. Pikkuhiljaa pidennellään matkaa ja paikkiksessa pysymisen aikaa.
Lopuksi otettiin luoksetulot pariin kertaan. Ensimmäinen onnistui; Viva jäi rauhassa odottamaan, toisen sitten ennakoi ja lähti perään. Pientä muistuttelua taas ja saatiin onnistunut suoritus. Kyyyyllä se siitä :D

Pentuaksassa meidän lisäksi oli kuusi muutakin tällä kertaa. Eli paaaljon häiriötä pienessä hallitilassa. Alkuun muisteltiin targetille lähetystä - tämä on Vivalla jo hyvin muistissa. Sitten mentiin mutkaputkelle. Viva lähti putkeen vauhdilla, mutta yllättäen pysähtyi puoleenväliin putkea haistelemaan. Siellä taisi olla jokin erittäin mielenkiintoinen haju, koska muutama muukin pentu sinne jäi ihmettelemään. Sen ihmettelyn jälkeen lähetin Vivan putkeen uudelleen ja sitten alkoi sujumaan. Toistettiin muutaman kerran kummaltakin ohjauspuolelta.
Keppejäkin olisi saanut tehdä, mutta ei tehty, koska haluaisin opettaa Vivalle kepit kujakeppimenetelmällä ja siihen ei nyt ollut mahdollisuutta.
Hyppyjä ilman rimoja, targetti kahden hypyn takana. Koira istumaan lähtöön ja välillä jäin itse paikoilleni ja vapautin koiran targetille, välillä juoksin tai kävelin vieressä - kummallakin ohjauspuolella. Kyllä tuosta näppärä agiliitolassi tulee - ellen jotenkin nyt onnistu sitä pilaamaan :'D

Pidettiin niin tokossa kuin aksassakin tietenkin taukoja välissä, niin pentu jaksoi hyvin. Aksassa ei ihan loppuun saakka oltu, koska ajattelin, että nyt kun saatiin hyvä ja tarkka suoritus ja pennussa oli vielä virtaa, niin lopetetaan treenit meidän osalta nyt tähän. Koiralle jäi kiva fiilis ja samoin mulle 👍
 

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Takaisin aksaradoille

 
9kk:n kisatauon jälkeen korkattiin Frinin kanssa viralliset agilitykisat Kauhajoella. Tuomarina kisoissa toimi Timo Teileri, jonka yhdeltä radalta saatiin aikalailla tasan vuosi sitten meidän ensimmäinen LUVA. Nyt tosin ei tämmöisiä tulostavoitteita edes näille kisoille laitettu vaan ajattelin, että oltaisiinpa edes jotenkuten samoilla radoilla Frinin kanssa. No, parilla ekalla radalla ei kyllä oltu, joten niistä hylsyt. Itseäni jännitti ihan tajuttomasti; yläkroppa oli ihan kankea, kuin puupökkelönä "liikuin" radalla ja jalat tuntui spagetilta.. Kolmannella radalla sitten alkoi jännitys onneksi hieman laantumaan ja heti sujui paremmin. Tältä hyppyradalta 10vp (-2.38) ja 1.sija! Oltiin ainoat maksit (yht. 4 maxia tällä radalla), jotka saivat tuloksen tältä radalta; heti alussa oli haastava kolmen hyppyesteen rykelmä, jossa täytyi renkaan jälkeen saada koira hallintaan, jotta sai koiran ohjattua oikealle esteelle. Ennen rataa olin melko varma, että ei tule onnistumaan - mutta onnistuipa vain. Alta näet jokaisen radan rataprofiilin. C-radalta poistettiin hyppy nro 14. Tuolla kyseisellä suoralla jäin ohjauksessa jälkeen ja Frini jäi kyselemään ratapiirroksessa olevan hyppy nro 15:n jälkeen, että minne sitten.. Tästä 5vp. Ja heti seuraava 5vp kepeiltä, kun meni väärästä välistä kepeille. Otettiin uudestaan ja loppurata sujuikin sitten kivasti maaliin saakka. Kuvat © Tiia Taipale, kiitos! :)
A-rata
B-rata
C-rata (hyppy nro 14 poistettiin radalta)

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Tokon alkeet, osa 3


Ajelin Kauhajoen suuntaan ja koko matkan satoi enemmän ja vähemmän.. Kentälle kääntyessäni sade lakkasi ja saatiinkin treenattua ilman kastumista! Mikä tuuri! :D

Koira kontaktiin ja sitten muutamat peruasennot alkuun. Siitä siirryttiin harjoittelemaan paikkamakuuta. Viva ei vielä osaa mennä pelkällä käskyllä maahan (kröhöm, laiska kouluttaja ehkä..), joten ohjasin sen maahan käsiavulla. Herkkuja tiuhaan etujalkojen väliin ja liikuin sivuilla ja edessä. Ihan vähän ollaan kotonakin tätä tehty ilman häiriötä, mutta nythän vieressä oli muutkin tokon alkeiskurssilaiset suorittamassa samaa harjoitusta. Mahtavasti Viva sieti häiriön ja keskittyi muhun (ja nakkeihin :p). Pysyi maassa hyvin ja kun palasin sen viereen, heitin herkkuja tiuhaan sen etujalkojen väliin ja suoristin selkäni, jonka jälkeen vapautin.

Seuruuta lyhyitä pätkiä ja kokeiltiin myös käännöksiä - mukavan tiiviinä pysyy niin vasemmalle kuin oikeallekin käännyttäessä! Saisinpa tuon seuruun pysymään tuollaisena tiiviinä ja tarkkana, enkä itse menisi sitä pilaamaan!
Luoksepäästävyyttäkin harjoiteltiin niin, että kouluttaja tuli pitämään aina yhden koiraa, jonka aikana tämän koiran ohjaaja kiersi jokaisen koirakon luona moikkaamassa koiraa. Viva keskittyi lähinnä muhun, koska noh.. "nakit tulee tuolta suunnasta yleensä". Kyllä se kuitenkin myös moikkaamaan tulleen ihmisen noteerasi - häntä heiluen.'

Tokohyppyä kokeiltiin nyt ekan kerran. Rima alhaalla tietty, kun pennusta on kyse. "Hypyt" agilitystä on jo hieman tuttuja, joten testattiin, miten onnistuu jättää koira "lähtöön" ja siirtyä itse vastaanottamaan koira. Laitettiin targetti maahan ja itse asetuin niin, että naama oli koiraa kohti ja targetti jäi mun vasemmalle puolelle. Ja hyvinhän tämä onnistui. Käskynä käytin "tänne". Ajattelin tuohon käskyyn myöhemmin yhdistää sen, että koira asettuu tuolla käskyllä suoraan perusasentoon ilman erillisiä käskyjä. Luoksetulossa käytän samaa käskyä.
Lopuksi vielä merkin kiertoa ihan vain pari kertaa. Hyvin Viva kiersi merkin, kun pienin käsiavuin ohjasin, näppärä likka. Tässä aion käyttää "merkki" -käskyä. Tokossa koiran tulee kiertää merkki ilman pysähtymisiä ja palata takaisin perusasentoon kierrettyään merkin. Ehdin jo tyhmänä itsekseni miettiä, että mitenkäs sitten rally-tokossa, kun ylemmissä luokissa koira pitää lähettää merkille ja sen täytyy pysähtyä sinne odottamaan, kunnes tajusin, että rallyssahan minä saan käskyttää pysähtymään.. :'D Eli eipä tuosta taidakaan tulla ongelmaa. Vaikka kaukanahan nuo rallyn ylemmät luokat vielä todellakin on (enkä tiedä riittääkö ohjaajan rahkeet koskaan sinne saakka, saa nähdä :D), mutta on se ihan hyvä jo miettiä tässä vaiheessa, että mitä niissä korkeammissa luokissa koiran täytyy osata.. ;p

On se hieno kakara vaikka itse sanonkin ♥

maanantai 5. kesäkuuta 2017

SCY Pohjanmaan Match Show

SCY Pohjanmaan alaosasto järjesti koirien match show'n maanantaina 5.6.2017. Itse toimin kehäsihteerinä JH- sekä isojen koirien kehässä, joten en itse päässyt viemään Vivaa kehään. Laitoinpa sitten omalle seinälle Facebookiin päivityksen, jossa kyselin haluaisiko joku muu koittaa mennä 5,5kk:n ikäisen lassielapsen kanssa kehään ja sitä kautta sitten löytyikin esittäjä kakaralle. Tuomarina pentujen kehässä toimi Seppo Pohjanoksa (kennel Pohjanukon). Vähän ehdin sivusta seuraamaan miten Viva esiintyi sille vieraan ihmisen kanssa ja hyvinhän se esiintyi! Pentujen kehästä PUN- ja osallistuihan Viva tietysti vielä collieluokkaankin. Sieltä ei sijoitusta tullut, mutta pääasia, jotta kakara sai taas yhden hyvän kokemuksen lisää! Kiitos Neealle Vivan viemisestä kehään ja kiitokset myös Miralle! :)


Frini kävi Marikan hierottavana viime viikon torstaina (1.6.); lanne-ristiluualueella kireyttä ja vasen reisi oli kankeahko venyttää. Muutoin äippälomalta palaileva lassie olikin ok kunnossa. Näin ollen ilmoitin Frinin ekaan viralliseen agilitykisaan Kauhajoelle, joka onkin sitten jo tämän viikon lauantaina. Laskeskelin tuossa, että ollaan kisattu virallisesti viimeksi 9 kuukautta sitten! Hui! Yksissä epiksissä ollaan käyty noin kuukausi sitten juoksemassa supermöllirata. Eli minkäänlaisia odotuksia ei kyllä tulosten suhteen ole. Tavoitteeksi taidan laittaa sen, että oltaisiin edes jotenkuten Frinin kanssa samalla radalla. Itselle tämä taitaa olla isompi askel kuin koiralle. Epiksissäkin tuntui ihan kuin olisi ensimmäistä kertaa koskaan ollut radalla koiran kanssa ja tulevissa kisoissa tuntuu varmasti ihan samalle. No, ei paineita. Menee miten menee ja tästä se taas lähtee. Toivottavasti :p

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Tervetuloa SCY Pohjanmaan mätsäriin Seinäjoelle 5.6.2017!

Suomen Collieyhdistys Ry:n Pohjanmaan alaosasto järjestää koirien match show'n Seinäjoella maanantaina 5.6.2017 CityMarket Päivölän parkkialueella (osoite: Väinämöinen 2, Seinäjoki).

Ilmoittautuminen alkaa klo 17 ja kehät klo 18.
Tuomareina mätsärissä toimivat: Linda Hautala (Junior Handler sekä Isot koirat), Seppo Pohjanoksa (Pennut) ja Sarianne Väisänen (Lapsi & koira sekä Pienet koirat). Collieluokan tuomarit tuomaroivat yhdessä.
Collieluokassa sijoitetaan neljä, mutta jokainen siihen osallistuva collie saa kuitenkin pienen muiston osallistumisestaan :)


Paikalla kanttiini, jossa myydään mm. vohluja, makkaraa, mokkapaloja sekä pikkusuolaista! Kanttiinista voi myös ostaa arpoja 1€/kpl ja 2€/3kpl, yli puolet arvoista voittaa!


Osallistumishinnat ovat Junior Handleriin sekä Lapsi&koira -luokkaan 5€ ja muihin 8€.

BIS-kehään jatkavat sinisten ja punaisten ykköset sekä collieluokan ykkönen! :)

Noudatamme voimassa olevia Kennelliiton rokotusmääräyksiä, joten muistathan ottaa mukaan koirasi rokotustodistuksen!

TERVETULOA!

Upeat palkinnot mätsäriimme mahdollistavat loistavat sponsorimme: