Ilona

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Rallallaa

Tänään RT:n omatoimitreeneissä tällaista rataa:




Mua väsytti treeneihin mennessä ihan älyttömästi, mutta jotenkin sitä vaan aika äkkiä virkistyi, kun pääsi tekemään. Mentiin Frinin kanssa taas pätkissä ja keskityttiin siihen haukkumattomuuteen. Ennen radallemenoa seuruuttelin Friniä ja pyörin vasemmalle. Lisäksi seuruutin suoraan ja tein äkkinäisiä pysähdyksiä. Näillä konsteilla sain sen tosiaan taas keskittymään ja sen naama pysyi hienosti ummessa! Teki annetut tehtävät kivasti vaikka teinkin ekasta pätkästä melko pitkän sillä, että mentiin aina tuonne spiraalille saakka ja vasta sen jälkeen vapautin. Spiraalin aikana suusta kuului pieni örähdys, mutta ei sentään ehtinyt haukkumaan, kun vähän sanoin asiasta. Spiraali loppuun, koira seurasi hyvin ja hiljaa, jonka jälkeen tosiaan vapautin ja annoin palkan.

Siitä sitten koira kontaktiin ja jatkettiin rataa eteenpäin. Vapautin saksalaisen käännöksen jälkeen. Sitten taas koira kontaktiin ja rata loppuun.
Taidettiin mennä rata kolme kertaa ja vähän vaihtelin tuota palkkauksen ajankohtaa. Välillä palkkasin jo heti ekan kyltin jälkeen, välillä kolmannen jne. Mukavat treenit oli jälleen!


Rallyn jälkeen kokeiltiin Frinin kanssa keinua pari kertaa kummaltakin ohjauspuolelta tulevia virallisia kisoja silmällä pitäen. Frini kun ei ole keinua mennyt pitkään, pitkään aikaan, niin halusin testata miten toimii. Ja hyvinhän se toimi - se jopa pysähtyi kontaktille vaikka jatkoin itse kulkua eteenpäin! Tästä on hyvä jatkaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti