Ilona

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Collie Tuloo Ja Teköö 2016 -leiri

SCY Pohjanmaan alaosasto järjesti Collie Tuloo Ja Teköö -harrasteleirin Ilmajoen Riistavallilla tänä viikonloppuna. Järjestyksessään tämä leiri oli kolmas, joka järjestettiin Pohjanmaalla. Lajeina leirillä oli agility, toko/tottis, haku ja jälki. Me Frinin kanssa olimme agilityryhmässä, jonka kouluttajana toimi Niina Leinonen (Koirakoulu Napakka). Tokoa/tottista koulutti Leena Tammilehto, hakua Jessica Ristimäki ja jälkeä Kirsi Ruismäki. Leirillä osallistujia oli mukavasti, kouluttajat olivat mahtavia ja asiansa osaavia, ilmapiiri oli rento ja kaikilla tuntui olevan hauskaa.


Tänä vuonna sää ei ollut niin armollinen kuin viime vuonna, mutta onneksi koiraihmiset eivät ole sokerista ;p Vaikka onhan se kieltämättä hieman ikävää värjötellä sateessa pitkiä aikoja, mutta kyllä siitä selviää. Täytyy vain toivoa, ettei nyt sitten kipeäksi tule, kun treenatessa tuli kuuma ja sen jälkeen tulikin sitten taas kylmä vaikka pukikin vaatetta lisää treenipätkän jälkeen.
Lauantain agilityn treenipätkän näet TÄÄLTÄ ja sunnuntain treenipätkän näet TÄÄLTÄ. Alkuun radat kieltämättä kauhistutti, mutta oikeastaan ne oli todella kivat loppujen lopuksi! Paljon tuli opittua uutta. Ja jälleen taas palautui terävästi mieleen se, että on ohjattava niitä koiran linjoja, ei esteitä. On mietittävä mikä reitti on koiralle ideaalisin ja taloudellisin, millä säästää aikaa jne.




Suuren suuret kiitokset osallistujille, kökkäporukalle, valokuvaajana toimineelle Annina Eskolalle sekä tietenkin kouluttajille! Äitini teki leirille maittavat ruoat, joten hänellekin lähtee tietenkin suuret kiitokset - ruoat saivat paljon kehuja ♥


Postauksen kuvat © Tea Lemmetyinen. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti