Ilona

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Mikä kevät?

Ajattelin tulla vähän kertoilemaan kuulumisia.
Awan pissatulehdus alkaa olla voiton puolella, oikeastaan jo lauantaina alkoi pissailemaan normaalisti; ei siis enää niin tiheään kuin torstaina ja perjantaina. On jo pirteä, eikä merkkiäkään, että olisi mitenkään kipeä. Virtaa löytyy taas hurjasti, kuten aina ennenkin. Antibioottikuuri syödään loppuun; viimeinen pilleri menee naamaan perjantai-iltana.


Hetan kanssa ollaan edistytty katsekontaktissa huimasti. Se ottaa kontaktia jo paljon, paljon herkemmin kuin aikaisemmin.
Sen kanssa on ollut vähän ongelmaa tuon ulko-ovesta kulkemisen suhteen. Hienosti ja rauhallisestihan se kyllä odottaa, että saan itselleni vaatteet niskaan jne, mutta tuohon ulko-ovesta kulkemiseen olen nyt alkanut puuttumaan todenteolla.. Yleensä tuo yrittää syöksähtää pihalle samantien, kun ovi vähänkin aukeaa. Siihen ollaan nyt panostettu, että ulos ei mennä ilman lupaa. Sanon "odota", avaan oven ja menen itse ensimmäisenä ulos. Muutaman kerran sitä pitää uloslähtötilanteessa ojentaa ja ohjata takaisin ovenkarmien sisäpuolelle, mutta yleensä kolmannella-neljännellä kerralla se jää odottamaan lupaa. Kyllä 
se siis taitaa pikkuhiljaa alata ymmärtämään, että "saa tulla"-käskyn jälkeen sinne pihalle tosiaan vasta saa loikata.

Karmea keli ulkona.. Lunta sataa välillä ihan älyttömän isoja hiutaleita (voikohan niitä edes hiutaleiksi enää sanoa?), tuulee kylmää, on liukasta.. Niin mikä kevät?
Mutta ei auta valittaa, se on mentävä lenkittämään koiruudet! Adios amigos! :)


Ps. Itken verta. Reilun viikon (!?) päästä ois maailmassa ihania, pikkuisia collielapsosia mukavasta yhdistelmästä... Miksi, oi miksi..... >.<
Pps. Muunmuassa tämmöiset kuvat pitäisi kieltää lailla.. ♥

2 kommenttia: