Awa, Heta ja Frini saivat tänään taas hierontaa, kun koirahierojaopiskelija kävi niitä kotona hieromassa. Aikaa noiden kolmen hieromisessa meni kokonaisuudessaan noin 2½ tuntia; Hetaa ja Friniä hän hieroi noin 45min/koira ja Awaa noin tunnin verran.
Kaikki käyttäytyivät hienosti, jopa Awa, jonka reaktioita mietiskelin ehkä eniten. Ja Hetakaan ei ollut ollenkaan hankala aasiakas tällä kerralla (kuten viimeksi..). Saattoi siis se viime kerran paikka tehdä sen, että se ei olisi millään halunnut/malttanut rentoutua, koska nytkin oli Hetalle vieras henkilö hieromassa, eikä se yhtään "vierastanut" vaan kävi heti huoneeseen päästyään makoilemaan käsiteltäväksi. Hetalta pieni jumi löytyi vasemmalta puolelta reiden takaosasta. Samoin selän takaosasta etenkin oikealta puolelta löytyi myös pientä lihaskireyttä. Reiden jumit saatiin auki ja aika hyvin tuo selkäkin taas antoi periksi.
Frinikin makoili taas rentona, ainoastaan oikean puolen etujalan venytykseen reagoi ja syynä siihen oli kainalossa ollut pieni lihaskalvon kireys, joka siitä hieronnan avulla antoi kyllä periksi melko nopeasti ja venytykset onnistui tämän jälkeen hyvin.

Awan käyttäytyminen tuli suoraan sanottuna pienenä yllätyksenä. Vaikka eihän se muuten koskaan ole mitenkään aggressiivisesti vieraita ihmisiä kohtaan käyttäytynyt, mutta silloin keväällä mätsärissä ollessamme sehän vähän ärähti tuomarille tämän koskiessa Awan takapäähän. Joten jo viestitellessämme hierojan kanssa kerroin, että Awa on mahdollisesti vaikeasti käsiteltävä ja että mahdollisesti tarvitsisi kuonokopan. Kyllähän se mun on antanut hieroa selkäänsä/takapäätänsä ilman mitään vastusteluja, mutta ajattelin, että jos se kokee vieraan ihmisen jotenkin "ahdistavana" tms. Mutta mitä vielä - neiti meni heti tervehtimään häntä heiluen ja heti kun pääsi huoneeseen se laittoi itsestään maaten ja Riikka aloitti koiran hieromisen; ensin etupää ja siitä vähitellen takapäätä kohti. Selän keskikohtaa kohti mentäessä Awa alkoi reagoimaan; nosteli vähän päätään, vinkui.. Selän keskiosa oli jumissa eniten, oikealta puolelta löytyi pari-kolme triggerpistettä, joita saatiin vähitellen hieroen auki. Näihin kohtiin annettiin myös laserhoitoa, mikä selkeästi auttoi. Vasemman puolen lanneosassa oli kireyttä, ja sekin antoi hyvin periksi hieronnan aikana. Etupää oli hyvässä kunnossa ja Awa antoi venyttää jalkansakin hyvin.
Puhuttiin, että josko Riikka kävisi vielä toisenkin kerran Awan hieromassa tässä lähitulevaisuudessa, jotta nähtäisiin mikä tilanne on sitten sillä toisella hierontakerralla. Ajankohta tälle kerralle selviää myöhemmin.

Kiitos paljon Riikkalle, kun jaksoi nuo kaikki kolme karvakorvaa käydä läpi! :)