Ajeltiin jälleen Jurvaan agitreeneihin. Lähtiessä ilma oli viileä, mutta tottakai kun paikalle päästiin, alkoi aurinko paistamaan lähes täydeltä taivaalta - ja itsellä paksut collarit jalassa.. Voin kertoa, että kuuma tuli radalla juostessa.. Onneksi vettä oli kuitenkin mukana paljon! Tehtiin tänään 16 esteen mittainen rata, joka suoritettiin parissa osassa; ensin alkuosa ja toisella ratavuorolla mentiin rata kokonaan. Tällainen rata tänään:
Ensin mentiin siis esteet 1-9. Ekalla ratakerralla ensimmäinen hankaluus tuli vitosputken jälkeen; Frini juoksi mun ja hyppyesteen väliin vaikka esteen olisi pitänyt jäädä meidän väliin. Alkuun mietin, että miksi se meni noin, miten mä ohjasin - en videoltakaan oikein saanut selvää, että miksi se tosiaan niin teki. Toisaalta, taisin huutaa "täällä", josko se olisi hämmentänyt, sillä muilla kerroilla jätin sen huutamatta ja Frini suoritti hypyn oikein. Lähetin vitosputkeen uudestaan ja nyt kutoshyppy onnistui, mutta seiska ei; jostain syystä Frini juoksi oikealle puolelleni. Taas vitosputkeen lähetys ja nyt päästiin loppuun saakka onnistuneesti - joskin itse meinasin vetää seiskahypyn käännöksen pitkäksi. Muistinpa seuraavalla kerralla välttää samaa virhettä :p Sitten vielä uudelleen alusta saakka esteet 1-9 ja päästiin nollana rata läpi.
Tauolle ja vettä naamariin urakalla - niin mulle kuin koirallekin tietty. Kun muut olivat suorittaneet ekan pätkän, mentiin koko porukka tutustumaan loppuosaan rataa. Alkuun vaikutti hankalalta, mutta loppujen lopuksi ei se niin vaikea ollutkaan. Toki haastetta mukavasti. Ei voi sanoa, että ihan "peace of cake" olisi ollut :D
Me oltiin vuorossa ekana; 1-3 hyvin, sitten Frini juoksi neloshypyn ohi ja mun takaa putkeen - väärästä päästä. Enkä tiedä miksi juoksi takaani.. Ehkä käänsin rintamasuuntaa vähän liian aikaisin? Lähetin kolmosputkelle uudelleen ja nyt päästiin suhtkoht sujuvasti 11-hypylle saakka, jonka jälkeen Frini kiersi 12-hypyn. Taisin tuupata sen hypylle liian läheltä - ehkä. Otettiin uusintayritys ysiputkelta ja onnistuttiin. Seuraava ongelma tulikin ihan lopussa; 14-putki ok, mutta sen jälkeen hypyn ohi.. Taisinpa taas huutaa "täällä", joka tarkoittaa lähinnä sitä, että täytyy tulla ihan viereen - hitto, pitäs ite muistaa huutaa koiran nimeä, että se hahmottaa missä suunnassa olen. Uudestaan putkeen ja taas hypyn ohi. Tosin nyt oli vauhtikin vähän kateissa. No uudestaan vaan putkeen ja lopultakin onnistui.
Sitten vielä kokonainen rata alusta loppuun saakka. Kamerasta loppui akku, joten Miia kuvasi omalla puhelimellaan viimeisen ratapätkämme. Päästiin rata muuten nollana läpi, mutta sitten viimeisessä putkessa ollessaan Frinin korvaan meni jotain ja se alkoi sitä rapsuttaa :D Noh, uudestaan vaan putkeen ja loput kaksi hyppyä hienosti.
Radalta pois ja jäähdyttelemään. Oli taas mukavat treenit! ^_^
Itselle muistiin; opettele per*ele juoksemaan ja luottamaan siihen koiraan, että kyllä se sieltä tulee :D Omalla vauhdilla voisi saada koiraankin vielä enemmän vauhtia.
Miialle kiitokset videoinnista. Videon näet Youtuben puolella TÄSTÄ.