Ilona

maanantai 14. marraskuuta 2016

Ultrassa näkyi Frimuja!

Tänään oli se päivä, jota niin minä kuin "muutama" muukin oli jännityksellä odottanut. Itse onnistuin pitämään ihmeen hyvin pääni kylmänä puoleenpäivään saakka, mutta sitten alkoi ajoittain kouraista mahanpohjassa aina kun tajusin, että se ultra-aika tosiaan lähenee koko ajan. Aika oli tosiaan kolmelta ja olimme paikalla noin kymmentä vaille kolme. Pääsimme heti vastaanottohuoneeseen ja Eve (eläinlääkärimme) pyysi nostamaan Frinin pöydälle makoilemaan, jotta sai ajeltua enimpiä masukarvoja pois. Eve levitti geeliä Frinin mahaan ja alkoi tutkimaan ultraäänianturin avulla näkyykö masussa elämää - ja näkyihin siellä! Frini sai vielä siirtyä lattialle ja asetettiin se makoilemaan selälleen mun syliin ja katsottiin tarkemmin, että montako sieltä suurinpiirtein löytyisi. Frini vähän kummasteli pienen hetken, että "mitäs tässä nyt tehdään kun mua selälleen käännätte", mutta rentoutui äkkiä ja lopulta olisi makoillut siinä vielä toimenpiteen jälkeenkin - nousi kuitenkin kehotuksestani ylös häntäänsä heilutellen. Frini sai myös Eveltä kehuja rauhallisuudestaan, helppo asiakas :D



Pentusia näkyi "useita, mutta ainakin neljä"! Pentujen odotellaan syntyvän viikolla 50; joulukuun 16.päivä viimeisimmästä astutuksesta kulunut 60vrk. Jatketaan siis odottelua ja toivotaan edelleen, että kaikki sujuu loppuun saakka hyvin! ♥

SITTEN ARVAUKSIA KEHIIN! Montako pentua Frinille syntyy ja minä päivänä? Laittakaas myös sukupuolijakauma mukaan veikkaukseen! :)
Oma veikkaukseni on 6 pentua (2u + 4n) ja ne syntyvät 16.12.2016

5 kommenttia:

  1. Veikkaan 5 pentua(3u+2n) ja syntyvät 15.12 yöllä :D

    VastaaPoista
  2. Mä veikkaan 17.12. ja pentuja tulee 6 (17 XD), neljä urosta ja kaksi narttua.

    T: toinen Mäkynen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaaa :D Tuo kuus kuulostaa paljon paremmalta arvaukselta kuin tuo suluissa oleva luku :p

      Poista
  3. Mä veikkaan 5 pentua; 3 urosta ja 2 narttua. 🐶😊

    VastaaPoista
  4. 15pvä Joulukuuta.5 pentua,2n+3u. :)
    -Marjo-

    VastaaPoista