TAMMIKUU
Frinin siskopuoli Willa (Merry Moonray's Pump Up The Drama) oli meillä viikon verran hoidossa juoksujensa vuoksi. Pääsivät kotopuolessa perheen poikakoiruudet hieman helpommalla, kun neiti tuli meille evakkoon tärppipäiviensä ajaksi. Pari kertaa Frini ja Willa selvittelivät välejään, mutta kahina oli yhtä nopeasti ohi kuin alkoikin. Tässä kuussa tuli hankittua agilitylisenssikin, mikä tarkoitti siis sitä, että tämän vuoden aikana tultaisiin viralliset agilitykisat korkkaamaan - ja niinhän me tehtiin. Treenailtiin rally-tokoa ja itse myös pidin kyseisen lajin alkeiskurssin KauKo:n riveissä. Innokkaita kurssilaisia oli mukava opastaa! Frinin kanssa käytiin myös Esa Muotkan agilitykoulutuksessa, mutta meidän tasolle koulutus oli ehkä hivenen liian vaativa. Tai lähinnä ohjaajalle. Koirien pärstä- ja rakennekuviakin päivitettiin, kuvista kiitos Sannalle! SCY Pohjanmaan alaosaston vuosikokous pidettiin Seinäjoella Ravintola Fransmannissa, jossa palkittiin myös Vuoden 2015 colliet. Frini sijoittui rally-tokokisassa sijalle kolme ja sai siitä hyvästä kunniakirjan. Tammikuussa Frini kävi myös fyssarilla ja treenaili tokoa.
HELMIKUU
Omatoimiset rallytreenit jatkui, samoin myös pitämäni alkeiskurssi. Frinin kanssa tokoiltiin ja treeniseuraakin saatiin mm. Tiiasta ja Louhista sekä Minnasta ja Laulusta. SCY Pohjanmaan ao järjesti collieiden talvipäivän Kauhajoella, johon sisältyi metsälenkki laavulle ja siellä tietenkin ohjelmassa makkaranpaistoa nuotiolla. Alaosasto järjesti myös näyttelytreenit Maalahdessa, joihin osallistuttiin. Heta sai viimeinkin mikrosirun niskaansa ja se rekisteröitiin Kennelliiton FIX-rekisteriin. Seinäjoella kävimme Frinin ja Hetan kanssa vuoden ensimmäisissä rally-tokoepiksissä; Heta osallistui mölliluokkaan ja Frini alokasluokkaan. Karijoella kävimme Frinin kanssa ensimmäistä kertaa osteopaattisen hierojan, Jaana-Kaisa Timosen, käsittelyssä. Lukkoja löytyi, mutta auki ne saatiin. Tässä kuussa ilmoittauduin myös syyskuiselle Onnidog -leirille, mutta valitettavasti myöhemmin kesällä jouduin leirille osallistumisen perumaan. Pietarsaaressa käytiin agiepiksissä Frinin kera ja sieltä napattiin parilta mölliradalta voitot nollatuloksilla :)
MAALISKUU
Frini kävi Marika Kuoppalan (MaiPro) hierottavana. Tämän kuun 12.päivä Frini täytti jo 3 vuotta! Myös tähän kuukauteen on sisältynyt rally-tokon treenausta - niin yksin kuin kavereidenkin kanssa. Käytiin myös virallisissa kisoissa Seinäjoella ja Krista Karhun radalta käteen jäi 80 pistettä - hyväksytty tulos siis. Hetan kanssa käytiin Kaverikoirakurssilla ja Heta läpäisi testin hyväksytysti. Näin ollen alettiin siis kiertelemään sen kanssa mm. vanhainkodeissa sekä erilaisissa tapahtumissa ilostuttamassa ihmisiä ja kertomassa Kaverikoiratoiminnasta. Kauhajoen Koiraharrastajien vuosikokouksessa palkittiin Vuoden 2015 parhaita harrastuskoirakoita ja Frini oli KauKo:n vuoden 2015 paras rally-tokokoira. Seinäjoen ryhmänäyttelyssäkin tuli käytyä kehässä - tosin ei oman koiran kanssa vaan Pauliinan Remun (Siniketun Musta Ruhtinas). Näyttelyn jälkeen käytiin vielä lenkillä ja lenkille pääsi mukaan myös Heta sekä Pauliinan kaksi muuta puikkonokkaa; Taimi (Dark Dynasty's Ebony Empress) ja Dara (Serasecret Moonshine Angel). SCY Pohjanmaan ao järjesti Jalasjärvellä collieiden trimmauspäivän ja siellä oltiin Frinin kera oppimassa vähän trimmaamisen saloja. Agilityepiksissäkin käytiin F:n kanssa Seinäjoella hyllyttämässä pari rataa :p

HUHTIKUU
Virallisista rally-tokokisoista Seinäjoelta käytiin nappaamassa Frinin kanssa 88pistettä ja koulutustunnus RTK1 (tuomarina Tytti Lintenhofer). Rallytreenailu jatkui ja alettiin ottamaan enemmän treeniin mukaan myös avoimenluokan kylttejä. Vasemmalle kääntymiset olivat meidän haaste - ja ovat vieläkin. RT-epiksissäkin käytiin Frinin kanssa osallistumassa ensimmäistä kertaa avoimenluokan radalle. Tässä kuussa korkattiin myös ekat viralliset agilitykisat Maalahdessa - tulosta ei tullut, mutta radoilta jäi hyvät fiilikset! Loppukuusta kisattiin myös Seinäjoella kolmen radan verran; hyppyradalta saatiin tulokseksi 40,90. Noh, tulos mikä tulos x) Vaasa KV:ssäkin tuli pyörähdettyä Pauliinan ja Taimin kanssa. Näyttelyn jälkeen metsään rämpimään ja mukaan pääsi myös Frini, Heta ja Remu. Vuoden ekaan mätsäriin suunnattiin Ilmajoelle; Heta x-rodun SIN1 ja Frini isojen PUN-. Frini kävi myös luonnetestissä Hämeenkyrössä ja samalla reissulla suunnattiin Tampereen suuntaan katsomaan 5-viikkoisia collielapsia (Siniketun Musta Ruhtinas x Hawkfield's Gotta Go My Own Way). Testattiin myös DOBOa - itse tykkäsin ja Frini tykkäsi myös. Vielä joskus hankin kotiin DOBOpallon.

TOUKOKUU
Frini kävi KauKo:n Vappumätsärissä kehässä Veeran esittämänä punaisen nauhan arvoisesti - Veera esitti Frinin hienosti. Agiepiksissä käytiin Vaasassa sekä Maalahdessa ja virallisissa kisoissa Vöyrillä. Tokoa treenailtiin yksin ja kavereiden kanssa. RT-epiksissä käväistiin Maalahdessa Frinin ja Hetan kanssa. Niin Frini kuin Hetakin sai näistä epiksistä tuomarinpalkinnon. Isojoella osallistuimme Frinin kanssa rally-tokoepiksiin ja möllitokoon. Kurikassa järjestettiin hyväntekeväisyysmätsärit, joihin osallistuin niin Hetan kuin Frininkin kanssa. Frini isojen PUN4 ja Heta pienten SIN-. Toukokuun 11.päivä sain vahvistuksen hakemalleni kennelnimelle; Awapik's. Tässä kuussa käytiin myös jopa kahdessa virallisessa näyttelyssäkin; Mynämäellä ja Raumalla! Mynämäeltä Frinille avoimesta luokasta H ja Raumalta EH! Näyttelyissä täytyy vielä siis joskus mennä käymään Frininkin kanssa - jos se joskus saisi ERIn.. xD :p

KESÄKUU
Tässä kuussa osallistuttiin kolmeen eri agilityepikseen; Maalahdessa, Uudessakaupungissa ja Kauhajoella. Maalahdessa hyllyteltiin, samoin Kauhajoella. Uudessakaupungissa osallistuttiin kolmelle radalle, joista kaksi juostiin nollana läpi; toinen oli möllirata, joten siinä emme voineet sijoittua, mutta 1-luokan tasoisella radalla sijoituimme ykkösiksi! SCY Pohjanmaan alaosasto järjesti tuulisessa Vaasassa mätsärit - osallistujia oli kurjasta säästä huolimatta ihan mukavasti! Frini eikä Hetakaan osallistunut näihin mätsäreihin, koska itse olin järkkäämässä tätä ja kiinni hommissa koko mätsärin ajan. Hetakin täytti 11.päivä 6 vuotta! Frinin kanssa kisattiin virallisissa agikisoissa Vaasassa ja saatiin meidän ensimmäinen LUVA (-8,16) ja sijoituttiin vielä kolmanneksi! ♥

HEINÄKUU
Tälle kuulle mahtui kolmet agilityepikset; Jurvassa, Lapualla ja Seinäjoella. Jurvassa päästiin rata nollana läpi ja vielä voitettiin tällä suorituksella. Lapualla hyllytettiin ja Seinäjoella otettiin 5vp kepeiltä. Seinäjoen epikset olivat E-P Agility Cupin finaaliepikset ja hieman yllättäen me Frinin kanssa voitimme kisaavat maksit cupin yhteistulosten perusteella. Myös virallisesti kisailtiin tässä kuussa Lapualla; tuloksena 5vp (jälleen sieltä kepeiltä, kun itse ohjasin Frinin aloittamaan pujottelun väärin) ja sijoitus kolmas. Tokoiluakin mahtui tälle kuulle kiitettävästi - treenattiin kavereiden kanssa yhdessä ja erikseen. Edistymistäkin tapahtui pienin askelin - etenkin kapulan pidossa. Hetakin pääsi muutamana kertana mukaan hömpöttämään. Mätsäreissäkin käytiin pitkästä aikaa; Frini isoissa PUN- ja Heta pienissä SIN-.

ELOKUU
Kolmet viralliset agikisat tässä kuussa; Lapualla, Vaasassa ja Vöyrillä. Lapualla osallistuttiin virallisen radan lisäksi PM-joukkueradalle. Joukkueradalta hylsy ja viralliselta agiradalta 15vp ja yliaikaa 9,70 sekuntia eli tulokseksi 24,70. Vaasassa toinen rata hyllytettiin ja toiselta 10vp, sijoitus kolmas. Vöyrillä ohjaaja oli täydellisesti kuutamolla, joten 2 x hyl. Treenailtiin agilityä omalla ajalla niin itsekseen kuin kavereidenkin kanssa. SCY Pohjanmaan ao järkkäsi Ilmajoen Riistavallilla Collie Tuloo Ja Teköö -harrasteleirin, jossa osallistuimme niin lauantaina kuin sunnuntainakin Frinin kanssa agilityyn, jota koutsasi Niina Leinonen. Tässä kuussa myös mätsäröitiin pariin otteeseen; Vaasassa Frini PUN3 ja Heta SIN4 ja Seinäjoella Frini PUN- ja Heta SIN-. Hyvin tytöt ovat kyllä kehissä esiintyneet vaikka näyttelyhihnaa eivät juurikaan ole vapaa-ajalla nähneet.. ^^'

SYYSKUU
Syyskuu aloitettiin viikonlopun mittaisella Say Wuf & Dark Dynasty's -Kesäpäivillä, jotka pidettiin Akaalla. Kaikille asianosaisille vielä suuret kiitokset, jotka tekivät viikonlopusta niin mahtavan! Agiepisteltiin Frinin kanssa Kauhajoella hylyn arvoisesti :p Nämä agiepikset järjesti KauKo ja samana päivänä pidettiin myös rallyepikset (joihin en itse osallistunut, koska olin järjestäjänä päävastuussa). KauKo:n sponsorina on tänä vuonna toiminut Hau-Hau Champion, joka mahdollisti upeat palkinnot kaikkiin epiksiin ja kisoihin tänä vuonna, kiitos! Pyörähdettiin me kuitenkin kummankin tytsyn kanssa Lapualla rallyepiksissä. Heta osallistui mölliluokkaan ja sijoittui neljänneksi, Frinin kanssa harjoiteltiin alokasluokan radalla kisan ulkopuolisena, mutta saatiin kuitenkin tuomarinpalkinto "hieno kontakti, siisti suoritus" -kommentin kera. Frini osallistui myös avo-luokkaan, mutta se ei mennyt sitten enää niin hyvin - vasemmalle kääntymiset ovat edelleen meidän kompastuskivi. Hyvä fiilis jäi kuitenkin. Treenattiin aksaa ohjatuissa treeneissä (5 krt) ja opeteltiin erilaisia ohjaustekniikoita, joista osa tuotti hirveästi harmaita hiuksia alkuun, mutta lopulta ne alkoivatkin sitten sujumaan suhtkoht hyvin - niin hyvin, kuin nyt muutaman toistokerran jälkeen voi alkaa sujumaan. Osallistuttiin myös F:n kanssa Emma Riihon agikoulutukseen. Virallisesti kisailtiin Maalahdessa; toiselta radalta hylsy ja toiselta tulokseksi 17,54. Heta Kaverikoirakeikkaili tasaiseen tahtiin, noin kerran kuukaudessa. Julkistin myös talven pentusuunnitelmat blogin puolella.

LOKAKUU
Frini aloitti "Thö Juoksut" lokakuun 1. päivä - ja seuraavana päivänähän meidän olisi ollut tarkoitus käydä vielä kisaamassa virallisissa agikisoissa Porissa, mutta ne jäivät nyt sitten väliin. Juoksuista huolimatta kävimme vielä ohjatuissa aksatreeneissä ja myös omatoimisesti treenailtiin. Hetan kanssa käytiin Seinäjoella mätsärissä ja Heta nappasi punaisen nauhan pienten koirien kehästä - sijoitusta ei kuitenkaan tällä kertaa tullut vaikka neiti kivasti esiintyikin. Frinin kanssa tokoiltiin ja kapulan pito edistyi jälleen, myös seuraaminen parani. Luoksetulokin Frinillä on mukavan nopea, samoin kaukot. Paikkista täytyy vielä treenailla häiriössä varmemmaksi. Möllitokossakin käytiin Frinin kanssa Vaasassa (Mustasaaressa) ja sijoituttiin neljänneksi. Kuun puolessa välissä Frini ja Remu sanoivat toisilleen "tahdon" ja Frimut laitettiin aluilleen.

MARRASKUU
Näin loppuvuodesta ollaan rauhoituttu eikä olla tehty juuri mitään erikoista. Kevyesti rallateltiin omatoimisesti ja vähän myös tokoiltiin. Pidin myös rally-tokon ratakurssin KauKo:n riveissä ja yksityiselle porukalle opetin rally-tokon alkeita. Kävin myös katsomassa tokokoetta Ilmajoella ja rally-tokokisoja Seinäjoella - omat koirat eivät siis olleet mukana. Tällä tavalla ainakin saa itselleen sitä treeni-intoa! Frini kävi ultrassa 14.päivä ja siellä näkyi neljä pientä Frimua. Tässä vaiheessa heitin omaksi arviokseni 6 pentua (2u + 4n) ja syntymäpäiväksi 16.12.2016. Tämän kuun 5.päivä Awan poismenosta tuli jo kaksi vuotta ♥

JOULUKUU
Joulukuussa rauhoituttiin odottamaan. Ja se odottavan aika oli pitkä. Pentulaatikko asennettiin paikoilleen Itsenäisyyspäivänä. Frinin ja Remun pennut syntyivät 18.12.2016. Synnytys itsessään meni hyvin vaikka harmillisesti kuudesta pennusta viisi menehtyikin. Tästä tarkempaa tarinaa onkin jo aiemmin kirjoitettuna. Laatikossa porskuttaa trikkityttö, ruoka maistuu ja paino nousee hurjaa vauhtia. Tämä trikkityttö jää minulle ja saa nimekseen Viva. Muitakin nimivaihtoehtoja oli, mutta Viva sopii tälle tytölle jo merkityksensä puolesta parhaiten ♥

Tällaiselta näytti meidän vuosi 2016. Toivotamme kaikille:
MENESTYKSEKÄSTÄ JA PAREMPAA UUTTA VUOTTA 2017! ♥