Ilona

lauantai 2. syyskuuta 2017

Kihniö EPN

Lähdettiin Vivan kanssa hieman ennen yhdeksää aamulla ajelemaan kohti Ilmajokea, josta sitten lähdettiin yhdessä Lindan ja Koko-huskyn kanssa kohti Kihniön pentunäyttelyä. Viva ja Koko eivät ole nähneet aiemmin, mutta hyvin neidit sopivat matkustamaan yhdessä auton takaosassa. Vivakin meni empimättä autoon ja kyllä se siellä malttoi makoillakin välillä. Matka Kihniölle kesti noin tunnin verran. Kun päästiin paikalle, leiriydyttiin kevythäkkeinemme kehien laidalle ja alettiin odotella vuorojamme. Noin pari tuntia saatiin Vivan kanssa odotella, että päästiin kehään, sillä olimme ajoissa paikalla, koska huskyt oli merkitty alkavaksi noin tuntia aiemmin kuin pk colliet. Pehkopentuja näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä neljä.


Viva osallistui 7-9kk ikäisten narttujen luokkaan, johon osallistui myös toinen narttu, soopeli. Alkuun en jännittänyt ollenkaan, mutta sitten kun olimme Vivan kanssa kehässä, tunsin kuinka aloin jännittämään - käsi vähän tärisi ja syke nousi vaikka yritin itselleni takoa päähän, että ei tässä mitään jännitettävää oikeastaan ole. Tiedän, että Viva kyllä esiintyy ja keskittyy siihen tekemiseen. Ja niinhän Viva teki; esiintyi todella kivasti, en voi moittia mitään sen esiintymisessä. Mukavan ryhdikäs pönötys ja juoksuosuuskin meni hyvin. Sijoituttiin luokkamme toiseksi, KP:tä ei herunut, mutta siitä huolimatta olen erittäin tyytyväinen, erityisesti Vivan esiintymiseen ja saatiin ihan koirannäköinen arvostelukin;

"8kk, hoikassa kunnossa. Mittasuhteiltaan oikea, raajaluusto saisi olla vahvempi. Hyvä pään pituus. Leveäasentoiset, sopivasti taittuneet korvat. Keskiruskeat silmät. Vielä kevyt kuono-osa. Hyvä purenta. Rintakehä tarvitsee vielä lisää lihasmassaa. Olkavarret tulisi olla viistommat ja eturinta täyttyneempi. Iän mukainen karvapeite. Vielä löysyyttä etuliikkeissä."
PEK2
Tuomarina Juha Putkonen (FIN)

Matkaseuramme oli rotunsa VSP -pentu! Onnea Linda ja sopiva Koko! :D Ja kiitos kuvista sekä seurasta :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti