Ilona

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Hampaiden vaihtoa ja mätsärituristeilua

14.4.2011 Torstai Tänään oltiin käymässä Ilmajoella Harjunmäessä kaverin luona. Siellä Awa sai leikkiä pihalla villakoira-Rommin ja seropi-Ruun kanssa reilun tunnin. Vauhtia riitti koko ajan. Koirat olivat irti ja silloin tällöin kutsuin Awaa kesken leikin ja riehumisen. Välillä se jaksoi kuunnella, välillä korvat jäivät jonnekin.. :D Löysipä Awa sieltä jostain metsästä myös pikkulinnun siiven! Siinä siis todellakin on lintukoiraa.. x)
Lähdettiin kotiin ja vielä kotonakin Awassa riitti virtaa; sillä taitaa olla Duracell-paristot! :)


15.4.2011 Perjantai Päivän mittaan pidettiin kolme(?) koulutustuokiota. Harjoiteltiin taas mm. maahanmenoa, paikallaoloa ja luoksetuloa. Leikkasin myös neidin kynnet. Kokeilin myös Awan kaulaan Piikun pentupantaa . Tänään myös sain Awan irronneen poskihampaan talteen ^_^

16.4.2011 Lauantai Päivän aikana pari opetustuokiota ja yksinoloa noin tunnin-kahden verran. Ostin tänään neidille uuden röhkivän pehmolelupossun, oranssin väriltään, sekä kuusi kappaletta tennispalloja. Tennispallot kyllä menee varastoon siihen saakka, että pari edellistä järsitään puhki.. :D Ostin myös naksuttimen sekä harjan.
Leikin lomassa huomasin, että tennispallossa on verta. Heti tuli mieleen, että nyt taisi se alakulmuri irrota ja niinhän se teki! Hammasta vain en löytänyt vaikka kuinka etsin.


17.4.2011 Sunnuntai Heräiltiin puoli kymmenen aikoihin, käytiin ulkona ja sen jälkeen Awa sai aamuruokansa. Vähän yhdentoista jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Kurikkaa ja siellä järjestettävää mätsäriä. Täytyy mainita, että turisteina vain olimme. Yleisesti ottaen meillä meni aivan hyvin siellä. Aluksi Awa toki haukkui siinä parkkipaikalla ihan jokaisen koiran kanssa ohikulkeneen. Kaverini saavuttua paikalle siirryimme maneesiin, jossa kehät olivat. Siellä Awa ei haukkunut kuin vain silloin tällöin. Loppuajasta se rentoutui jo niin, että istuskeli ja makoili rauhassa mun vieressä, välillä se jopa haukotteli (rennosti, ei hermostuneesti). Mitä nyt välillä piti nousta haukkumaan ohikulkeville, mutta ei läheskään joka kerta. :) Jes, mennään siis joskus toistekin.
Awaa luultiin ainakin kaksi kertaa puhtaaksi karjalankarhukoiraksi. Eräs mies kysyi aiotaanko viedä oikein metsälle. Noh.. Emme aio, sillä kukaan meillä ei metsästä. :) Sitten hän vielä kysyi, että "onko sulla aiemmin ollut karjalankarhukoiraa?".. Siihen minun täytyi vastata: "Ei. Ja tämäkin on sekarotuinen" :D Johon mies "Aijaa, ihan on kyllä karjalankarhukoiran näköinen!" :) Heh, no onhan se näköinen. Huvittavaa, koska neidissä ei tiettävästi ole lainkaan kyseistä rotua ^^'
Kun lähdettiin mätsäreistä, Awa hyppäsi ihan ITSE autoon! Tähän asti olen joutunut sen sinne itse nostamaan! :D Jee, hyvä Awa! ^_^
P.S. Löysin eilen irronneen alakulmahampaan tänään :D


18.4.2011 Maanantai Tänä päivänä olimme Ilmajoella kaverin luona ja Awa tapasi lyhytkarvaisen chow chow Bellan :) Neitoset näkivät toisensa ensimmäistä kertaa ja tulivat heti oikein hyvin toimeen! Lähdettiin käveleskelemään metsään ja hetken siellä käveltyämme päästettiin koirat irti. Hienosti taas pysyi lähettyvillä. Noin tunnin verran siellä samoilimme.
Lähdettiin ja haettiin toinen kaveri kyytiin ja mentiin kuvailemaan. Awakin pääsi muutamaan kuvaan mukaan ja aivan onnistuneita ja hienoja kuvia tulikin! :) Awa oikein poseerasi muutamassa kuvassa. ;D


19.4.2011 Tiistai Olimme tänään lenkillä Mona-rotikka seuranamme. Aluksi kun kohdattiin, niin Awa oli ihan kauhea! :( Oltiin pysähdyksissä; Awa murisi, haukkui, hyökki ja näytteli hampaitaan Monalle... :/ Mutta sitten kun vaan koitettiin lähteä liikkeelle, pitäen tietysti aluksi pientä turvaväliä, niin ei mitään! Koirat kävelivät ihan vierekkäin eikä Awa piitannut Monasta tuon taivaallista. Mona sai haistella ja kulkea ihan kyljessä kiinni. Välillä mentiin myös niin, että Awa pyysi leikkiin, välillä Mona. Leikkimään nyt ei lenkillä kuitenkaan annettu alkaa. Sitten lenkin lopuksi pysähdyttiin samaan paikkaan missä tavattiinkin, niin Awa aloitti murinan ja haukkumisen taas!? Miksi? Itse en vaan saa päähäni syytä tuollaiselle käytökselle.. ;o Kun lenkin kuitenki meni tosi hienosti Monan kanssa sovussa..

20.4.2011 Keskiviikko Kurja sadepäivä ja iesus mikä kylmyys! :s
Tänään ei ollakaan tehty paljo mitään ulkona, pakolliset pissatukset vain käyty tekemässä. Sisällä sit onki riehuttu sitäki enemmän! Muun muassa pallon perässä sai neiti juosta, samoin röhkivän oranssin possun. Opetustuokioita pidin pari ja sai Awa käyttää myös hieman aivojaan yrittäessään saada herkkuja suljetusta pienestä pahvilaatikosta.


21.4.2011 Torstai Neiti tänään 19 viikkoinen!
Kokeilin antaa Awalle tänään kananpaloja; tykkäs ja lujaa! :) Sai myös hieman raakaa lihaa. IIIKS! Nyt siitä tulee kauhea verenhimoinen piski! O.o :D


22.4.2011 Perjantai Olimme tänään taas lenkillä Mona seuranamme :) Alku meni paremmin kuin viime kerralla, vaikka Awa kyllä murisi ja haukkui taas, mut ei ihan niin pahoin kuin viimeksi..
Käytiin koirien kanssa vähän yhdellä jorpakolla ja Awasta kuoriutui vesipeto :D Se olisi varmaan mennyt uimaan, jos vain olisin päästänyt.. x) Täytynee kesällä koittaa jossain sallitussa paikassa, ehkä aluksi jonkun pitkän remmin kanssa. Punnitsin Awan tänään; painoa neidillä on 9,3kg.


23.4.2011 Lauantai Tänään käytiin reilun tunnin mittaisella lenkillä ja kuuma tuli! Lenkki meni muuten hyvin, mutta meinasipa siinä joku pihassa irti ollut pikkukoira (kääpiöpinseri tms.) käydä kiinni vaikka vain ohi käveltiin, eikä edes oltu niiden markilla vaan tien toisella puolella.. ;o No, onneksi ei käynyt kuinkaan. Pihassa olleet omistajat hakivat koiransa pois heti ja pyysivät kyllä anteeksi. Toivotaan nyt ettei Awalle jäänyt mitään traumoja pikkukoirista tuon takia, mutta uskon kyllä vahvasti ettei sille mitään jäänyt..
Lenkillä vähän myös kokeilin kutsua Awaa nimeltä ja aina silloin tällöin se jaksoi jopa kuunnella :D Ja nyt oli paljon ihmisiäkin liikkeellä; kävellen, pyörällä, autolla, moottoripyörillä ja mopoilla.. Saatiin paljon hyvää harjoitusta erilaisten kulkupelien ohituksesta :) Autoja Awa haluaisi kovasti paimentaa. Haukkuu niille ja meinaa aina lähteä juosten perään.. Se tapa pitäisi saada siltä pois.


"Pakooooon!" :D (Awa & Ruu)

Pojilla on poikien jutut ja tytöllä tyttöjen jutut.
Awa, Ruu & Rommi

@ Harjunmäki, Ilmajoki

Uusi lelu

Mätsärituristina ensimmäistä kertaa @ Kurikka 17.4.2011

Chow chow -Bella & Awa

Awa & Bella

(C) Suvi H.

(C) Suvi H.

(C) Suvi H.

Lenkillä med Mona 19.4.2011

Lenkillä ja kahlaamassa med Mona 22.4.2011

Rimppakinttu <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti