Ilona

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Sairastelua ja kurakelejä

Alkuviikko meni tämän omistajan sairastellessa, joten lenkit ja muut liikkumiset ulkona jäi valitettavasti hieman vähemmälle.. Sisällä sitten heittelin neidille palloa, että ei aivan toimettomana joutunut pikkuinen olemaan. Pieniä koulutustuokioita myös pidin.

Torstaina (31.3.) menin itse töihin kuitenkin ja Awa jäi yksin noin viideksi tunniksi. Sillä aikaa se oli keksinyt napata olohuoneen pöydältä kaukosäätimen.. Pelästyin ensimmäisenä, että "no nyt se on syönyt sieltä patterit", mutta ei onneksi! Takakansi olikin teipattu ilmastointiteipillä, koska ei pysy ilman sitä kiinni. Sitä teippiä riiviö oli siitä sitten vähän nakertanut, mutta ei onneksi muuta.. Ennen töihin lähtöäni piilottamani raksut ja siankorva oli myös löydetty ja syöty. Illalla käytiin reilun tunnin mittaisella lenkillä, eikä väsymyksen merkkejä kotiin päästyämme näkynyt. Yritä nyt siinä sitten kuivata ja vähän putsailla neidin tassuja ja mahanalustaa, kun se rimpuilee ja yrittää repiä pyyhettä käsistä. Loppujen lopuksi kuitenkin onnistuin siinä x) .. Pallon kanssa neiti itsekseen vielä puhdistuksen jälkeen riehui hetken aikaa, kunnes sammui. :)

Perjantaina (1.4.) lähdin jälleen töihin ja koira jäi yksin kymmenen tunnin ajaksi.... APRILLIA! Noin kuudeksi tunniksi se oikeasti jäi yksin. Piilottelin taas aamulla ympäri taloa raksuja, muutaman herkkupalan ja luun. Kaikki oli löydetty, eikä mitään tuhojakaan oltu tehty ^_^ .. Illalla vintiö jäi kotiin isseen kanssa, kun itse lähdin kaverini luo kyläilemään. Oli kuitenkin ollut tosi kiltisti; odotin että nyt se keksii tehdä kaiken mahdollisen ilkityön ja koettelee isseen hermoja, mutta eipä ollutkaan ^^' Oon vissiin vähä jotenkin vainoharhainen tai jotain... Onkohan tuo oikea sana tuohon kohtaan? Noh, muutan sen jos keksin osuvamman sanan siihen.. xD

Lauantaina (2.4) oli kurja sää :( .. Loskakeli ja liukastakin paikkapaikoin.. Lenkki jäi taas tekemättä (tulee ihan huono omatunto sen vuoksi..), mutta taas vain riehuttiin sisätiloissa lelujen kera. Pidettiin opetustuokio sisällä ja omaksi huvikseni aloin opettaa Awalle "orava"-käskyä. Se istuu ja nostaa etutassut ylös. Ymmärsi nopeasti sanan merkityksen. Tuota on melko helppo motivoida nameilla.
Kokeilin myös opettaa "pam"-käskyä = menee kyljelleen makaamaan eli 'leikkii kuollutta'.. Senkin se tajusi melko nopeasti :) Välillä tuntuu että se ymmärtää nuo ei-niin-tärkeät-käskyt kaikista nopeiten, mutta tärkeimmät ja yksinkertaisimmat; ei, istu, maahan, paikka, tänne, irti -käskyt ei mene millään jakeluun. Noh, eiköhän neki siitä sitten joskus sille päähän iskostu :'D
Aloitin neidille tänään myös matolääkekuurin; noin kaksi viikkoa olisi aikaa tehosterokotuksiin! :)


Sunnuntaina (3.4. = tänään) keli on vielä kurjempi; vettä sataa kuin.. Sanonko mistä.. >:( Oli tarkoituksena, että menen juoksuttamaan Awaa tuohon läheiseen tennishäkkiin, mutta taitaapi jäädä menemättä tuon sään takia.. En tahdo mennä kastelemaan itseäni turhanpäiten; sitten tulee kylmä ja taas ollaankin kipeänä.. Hyvä kun edellisestäkään flunssasta ei ole vielä täysin parantunut.. x( Että mä inhoankin olla kipeänä. Toivon, että tämä menee pian ohi ja päästään taas pian ulos hulluttelemaan. Putsasin neitosen korvatkin tänään, jospa se kuulisi vähän paremmin nyt ;D
Tiistaina olisi tarkoitus mennä Santavuorelle pentutapaamiseen, jos on hyvä ilma! :) Toivottavasti on, odotan innolla kyseistä päivää ^_^


Ps. Huomasin juuri (klo 22:49), että Awalta on lähtenyt yksi etuhammas ^^'

Välillä tuntuu, että sillä ei aivan kaikki inkkarit ole kanootissa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti