Ilona

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Willaisaa

Toivotetaanpas vielä kerran hyvää alkanutta tätä vuotta! Meidän vuodenvaihde meni varsin rennosti - tai koirilla meni, itsehän lähdin hyvillä mielin kaverin kanssa viihteelle, sillä tiesin, että koirat ovat hyvässä hoidossa vuodenvaihteen ajan. Ja vielä helpompaa lähtemisestä teki se, että koirat eivät rakettien paukkeeseen reagoi ♥ Nyt sitten onkin aika kirjoitella vuoden 2016 ensimmäinen postaus! :)

Tämän viikon meidän lauman vahvistuksena kulkee Willa (Merry Moonray's Pump Up The Drama). Willa tuli maanantaina hoitoon juoksujensa "pah
impien" päivien ajaksi, sillä kotonansa on kaksi urosta, jotka ovat hivenen kiinnostuneita neidistä. Tai ainakin toinen tekisi mieluusti läheisempää tuttavuutta :')
Maanantaina Willa ja Frini moikkasivat ulkona Willan saapuessa, ettei Frini ihan järkyty, kun "vieras" puikkonokka tunkeutuu yhtäkkiä HÄNEN kotiinsa. Hännät heilui ja nopeasti tajuttiin, että vanha tuttuhan se siinä ja mentiin sisälle. Frini on sisätiloissa tunnetusti melkoinen natsi; jos joku riehuu, sitä komennetaan rauhoittumaan. Nytkin Willa vähän innokkaasti siirtyi sisälle ja Frini napsaisi ilmaa sen nenän edessä ja jossain vaiheessa röhkivästä possusta Frini oli vähän kade, kun Willa sen jostain löysi ja alkoi leikkimään, joten siihenkin Frinin piti vähän sanoa, että "älä riehu, ja sitäpaitsi se on mun lelu"
mutta sen jälkeen ei olekaan sen suurempia "välienselvittelyjä" ollut. Willa selkeästi kunnioittaa Friniä eikä Frinikään noin muuten yritä Willalle isotella tai näyttää kaapin paikkaa.
Pakko vielä mainita, että maanantaina sain jopa aikaiseksi hankittua agilitylisenssin tälle vuodelle. Ja sehän nyt sitten tarkoittanee sitä, että olisi vähän niinkuin "pakko" lähteä kisaamaan ihan virallisiin agilitykisoihin Frinin kanssa! Jaiks!


Tiistaina koirat saivat ulkoilla takapihan aitauksessa muutamaan otteeseen. Itse olen ollut nyt noin viikon verran kipeänä, joten katsoin parhaaksi ottaa ihan rauhallisesti vielä ainakin tämän päivän. Ulkona meillä on nuo pujottelukepit ja ohjasin Frinin pujottelemaan. Willa oli ihan vieressä ja haukahteli ihmeissään "mitä sää teet?", mutta Frini pujotteli mahtavasti loppuun saakka! Se keskittyi siihen hommaan täysillä eikä häiriintynyt Willasta - aika hienoa! ^_^
Sisällä sitten treenailin yksitellen jokaisen koiran kanssa jotain. Frinin kanssa perusasentoa, paikkamakuuta, luoksetuloa, seuraamista ja kauko-ohjausta. Kivasti meni ja paikkamakuussa oli kaikenlaista häiriötä; esim. veljeni kävi jääkaapilla ihan vieressä (mikä on oikeasti paha häiriö :D) ja isäni käveli ohi. Hyvin Frini pysyi paikoillaan. Kauko-ohjauksessa on tähän saakka olleet tosi hienot asennonvaihdot, mutta nyt jostain syystä Frini liikkui eteenpäin! Tähän heti stoppi ja muisteltiin vielä tarkemmin, että mites se menikään. Pienen muistuttelun jälkeen kokeiltiin uudelleen ja sitten onnistui.
Hetan kanssa perusasentoa, seuraamista, maahanmenoa, edessä istumista sekä kiertämistä mun takaa. Innoissaan nakin perässä Heta teki jälleen. Seuraamiset meni vähän pomppimiseksi, mutta hyviä pätkiäkin sieltä saatiin aikaan. Perusasennossa Hetan mielestä olisi nuo etutassut niin kiva nostaa "kurre"-asentoon. On tuo niin hauska tapaus :D
Willan kanssa vähän katsekontaktia, maahanmenoa ja targetille etenemistä. Katsekontaktin tajusi nopsasti - onhan se jo kotonaankin sitä harjoitellut, mutta vieraamman ihmisen kanssa kuitenkin vähän eri juttu :p Targettikin alkoi onnistua kivasti. Ja täytyy sanoa, että jos Frini on ahne ja vie sormetkin, niin Willa se vasta ahne onkin - se vie koko käden! :'D



Tänäänkin sitten vielä 'turvauduttiin' takapihan aitauksessa juoksenteluun. Vieläkin tosiaan olen itse kipeänä, joten mitään hirveän pitkää ja raskasta lenkkiä ei olisi edes jaksanut tehdä. Onneksi on tuo aidattu takapiha.. Mittari näyttää ulkolämpötilaksi -26 astetta.. Koirilla riitti vauhtia; Heta tosin jo kymmenen minuutin ulkoilun jälkeen alkoi nostella tassujaan ja kulkea selkä köyryssä, joten vein sen sisälle lämpöiseen. Colliet jaksoivat juoksennella ja hyvin tarkenivatkin. Puolisentuntia oleskeltiin pihalla ja sitten siirryttiin sisälle, kun alkoivat lassietkin tassujaan nostelemaan. Ja alkoi siinä itselläkin kieltämättä näpit jäätymään hanskoista huolimatta.
Tänään jäi välistä myös Seinäjoen rally-tokoepikset ja Maalahden mätsärit. Ei tällä flunssaisella äänellä paljon olisi rallyssa koiraa innostettu ja muutenkin katsoin vaan paremmaksi jäädä kotiin - josko parantuisi nopeampaa kun yrittäisi vaan olla.
Sisällä sitten vähän taas treenailin jokaisen kanssa erikseen; Frinin kanssa perusasentoa ja paikkamakuuta, Hetan kanssa perusasentoa sekä maahanmenoa ja Willan kanssa katsekontaktia ja maahanmenoa :) Näppäriä tyttöjä jokainen.
Nyt me sitten vaan oleskellaan ja ehkä me tuossa tunnin kuluttua vielä käydään takapihalla juoksentelemassa enimpiä energioita pois ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti