Ilona

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Koiranko tahdot?

Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, ei neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

No uskallatkos leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittössä häkissä saa sen säilytetyksi.
Sängyillä ja sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkinhoito iltoja kai pilaa.

Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.

Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuonon jäljestä ikkunassa tai karvanhahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.
Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman ois laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.

Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot on nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää.

Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset
ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä oonko kohta vainaa?
Silloin lempisessusi pään polvellesi painaa.

Se katsoo sua rakastaen, sinä päätät jaksaa.
Pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostukseen,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.

Mutta talvi on kurja, ei koiratkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee vaikka taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat, ja parhaat ystäväsi.

On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.
                                                                                                                  (Tekijä tuntematon)

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Happy Easter!

Taharomma toivottaa jokahittelle oikeen makoosaa pääsiäästä seuraavan kuvan muoros:

torstai 28. maaliskuuta 2013

Saanhan olla ylpeä, saanhan? ;)

Awww, kyllä.
Tehtiin tänään metsälenkki tuolla vähän syrjemmässä ja seuranamme oli Wilma, Irkku & Runo. Alkuun otin Hetan kymmenen metrin liinaan ja Awan flexiin vain siksi ajaksi, että se tuli noin kolme kertaa luo kutsusta ja sitten päästin sen vapaaksi. Koko lenkin ajan se pysyi hienosti lähistöllä ja tarkkaili missä mennään. Mun luupäästä on tainnu kasvaa aikuinen, ainakin tältä osin ;)
Takaisinpäin kun käännyttiin, oli Heta vielä liinassa, mutta kun se oli niin hienosti tullut aina luokse, kun sitä kutsuin, niin rohkaisin mieleni ja päästin sen vaivihkaa irti. Ja kyllä, pikkuneitikin pysyi loistavasti lähettyvillä, ihanaa ♥ No okei, alkuun se kävi pari kertaa vähän kauempana metikössä pyörähtämässä, mutta me muut vain jatkettiin hissukseen matkaa eteenpäin ja pian Heta sitten jo kiitikin perään "hei, oottakaa mua!" -tyyliin :D Olen aikalailla ylpeä mun tyttösistä tällä hetkellä ♥
Seuraavaksi todistusaineistoa:




40cm/7kg ~ 2v 9kk

47cm/15kg ~ 2v 3kk









tiistai 26. maaliskuuta 2013

Arvontamainostus x 2!

Osallistuin Hertan ja Kertun blogissa käynnissä olevaan tuotepakettiarvontaan, jossa osallistumisaikaa on 16.4.2013 saakka, joten käykäähän tekin osallistumassa! :) Arvonnan tuotepaketti sisältää trimmaussakset, kynsisakset, sytkäpaketin, unisiepparin sekä avaimenperän.


Osallistuin myös Contact Game -blogissa olevaan arvontaan, jossa voi voittaa kaulapannan karvaturrilleen, mikäli arpaonni suosii. Osallistumisaikaa on 30.3.2013 klo 20 saakka, joten hopihopi, osallistumaan! :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Stressipeikko

25.3.2013
Otsikolla viittaan Awaan. Se oli mulla tänään mukana koulussa hierontatunneilla, ja voi jestas miten se stressas..! Läähätti, sydän hakkas tuhatta ja sataa, pudotti karvojaan, hilseili.. Ensiksi tietenkin nostettiin se pöydälle, koska helpompihan se olisi siinä ollut hieroa, mutta eipä se siinä rentoutunut sitten yhtään, joten kokeiltiin miten se käyttäytyisi lattialla. Stressasi tilannetta, mutta vähemmän mitä pöydällä, joten hierottiin sitä siinä sen mitä voitiin. Aina kun se oli vähän enemmän rentoutumassa, huoneeseen saapui joku tai sitten kuului jotain kolahduksia, puhetta, huudahduksia tms., jotka sai Awan taas valpastumaan ja rentoutuminen piti aloittaa alusta. Itse oltiin siinä tilanteessa rauhallisia ja päättäväisiä. Ehkä Awa olisi pidemmän ajan kanssa lopulta rentoutunutkin, mutta aika vain loppui tällä kertaa kesken, kun pitikin alata siivoamaan pöytiä ja lattioita, että päästiin lähtemään kotiin.
Ennen kotiinlähtöä kävin kuitenkin itse vielä koululla syömässä ja jätin Awan siksi aikaa pihalle odottamaan ovien viereen. Hienosti se siinä odotti, ei haukkunut ollenkaan ja katseli vain maailmanmenoa. Se oli ihan normaali heti, kun se pääsi pois rakennuksesta missä sitä hierottiin. Palautui siis tosi nopeasti.



17.3.2013
Illemmalla sitten käväistiin lenkillä; Awa sai juoksennella irti ja Heta liinassa. Mahtava huomata, kun Awalla ei ole minkäänlaisia aikeita ottaa hatkoja ja se seuraa missä menen. Se voi käydä metsässä vähän kauempana pyörähtämässä, mutta ilmestyy melko pian näkyviin tai tulee käymään luonani. Parina kertana oon tässä rivarin parkkipaikalla päästänyt remmin kädestäni ja Awa on saanut jolkotella ovelle itsekseen omaa tahtia ja hyvinhän se on toiminut. Jos on jäänyt jälkeen, niin pieni nimeltäkutsuminen on riittänyt ja se on sitten tullut odottelemaan, että saan oven auki :] Vielä kun päästäisiin Hetankin kanssa edes tähän samaan tilanteeseen, niin olisi erittäin hyvä. Mutta, jos Awa on kerta oppinut olemaan irti, niin pakkohan Hetankin on oppia ennemmin tai myöhemmin ^^'

17.3. (sunnuntai) käväistiin myöskin lenkkeilemässä ja seuranamme oli sillä kertaa Wilma koirineen. Silloinkin meni irtiolot loistavasti - Heta oli liinassa ☺ Takaisinpäin kävellessämme meitä vastaan tuli vanhempi pariskunta ja otin Awan sitten hihnaan. Vaihdettiin muutama sana hienosta lenkkeilysäästä ja pariskunta lähti sitten jatkamaan matkaansa, joten päästin Awan taas irti. Ihmiset olivat päässeet jo jonkin matkan päähän, kun Awa päätti, että lähteekin niiden perään, mutta kääntyi heti takaisin, kun sitä kutsuin! Hihii, huippua ^^'
Kuviakin tästä reissusta on ja niitä tässä postauksessa onkin taas mukava määrä :D

"MUN KEPPI!"
Hetukin tahtoi leikkiä kepillä





Miten niin kaksi pystykorvaa ei jaksanu keskittyä? :D

Tätä mieltä Runo oli poseeraamisesta :D
BFF♥





Kuka arvaa missä päin herkut oli?

Kaverukset















Huomenna Seinäjoelle koulusta kuuntelemaan jotain hevosluentoa ja keskiviikkona normipäivä kaheksasta neljään ja sen jälkeen olis vuorossa viiden päivän pääsiäisloma :)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Juoksentelua

Heta oli mukanani koulussa ja ensimmäisellä tunnilla pääsi tekemään koetta, joka käsitteli kissojen ja koirien ruokintaa. Yhtään ei sitten Hetan suunnalta herunut apuja; kurja...! >;) Neiti osasi hienosti olla hiljaa ja rauhoittui pulpettini viereen makoilemaan vaikka toisella puolella luokkaa istuskeli/makoili tanskandoggi Caapo :)
Kokeen jälkeen lähdettiinkin sitten eläinlääkäriin ja vietiin koulun yksi ranskanluppa kastroitavaksi sekä yksi rotta lopetettavaksi ison kasvaimen takia. Tämän käynnin jälkeen olikin ruokailu ja sitten vielä viimeisenä pari teknologiantuntia. Näillä parilla viimeisellä tunnilla luokassa oli Hetan ja Caapon lisäksi myös 9½-viikkoinen Lumia-husky. Heta ja Lumia painivat ja vähän myös juoksentelivat luokassa ristiinrastiin, ja Caapo joutui alkuun makoilemaan kaikessa rauhassa paikoillaan - ja hienosti se niin tekikin. Se on niin ihanan rauhallinen jätti! ♥ Loppuajasta sekin kuitenkin sai luvan vähän seikkailla ympäri luokkaa. Alkuun Heta vähän jännitti Caapoa, mutta rohkaistui koko ajan ja uskalsi mennä lähemmäksikin. Tuntien välissä käväistiin ulkosalla ja Sanna napsi koirista muutamat kuvat. Kiitos niistä! (:

Koulusta päästyäni ajelin kotia kohti ja nappasin Wilman koirineen matkanvarrelta mukaan ja mentiin läheiselle metsätielle juoksuttamaan koirat. Kävin kotona vain vaihtamassa Hetan Awaan. Hetu sai jäädä nukkumaan rankan koulupäivän jälkeen ja Awa pääsi purkamaan energiaansa puolimetriä syvään lumihankeen! Voi sitä riemua! :)Awa pysyi hyvin irti - mitä nyt kerran lähti vähän kauempana käymään jonkun linnun perässä. Kauaa se ei kuitenkaan näkymättömissä ollut ja ääni kuului koko ajan, kun se linnulle haukkui.. ^^'
Jännä juttu kuitenkin, että missään vaiheessa mulle ei tullut sellaista "paniikki, paniikki, nyt se katos johonki, mihin se meni!?" -fiilistä. Mä LUOTIN siihen, että se tulee sieltä kyllä takaisin. Mä LUOTIN mun koiraani ♥






Ethän sä ikinä kadota tuota katsetta? ♥





tiistai 12. maaliskuuta 2013

LuntaLuntaLunta....

Awan tyyli kertoa, että ny
tarttis päästä pihalle.. :')
Ja lisää lunta.... Riittäis jo, kiitoooos!
Viime viikolla sitä jo ajatteli, että kyllä se kevät sieltä vissiin on tulossa, mutta tänään ei enää yhtään tunnu siltä! Perkuleen takatalvi! Aamusta saakka on ripotellut lunta, eikä loppua näy!


Awa jäi vahtimaan tänään kotia, kun lähdin kouluun Heta mukanani. Koulussa Heta pääsi heti leikkimään 9viikkoisen Lumian (siperianhusky) ja 8kuukauden ikäisen Tessan (cottoni) kanssa. Kemiat kohtasi kolmikolla älyttömän hyvin ja leikkiä riitti, meidän reippaat tyttöset ♥
Lehmiäkin käytiin taas nopsaa vilkaisemassa ja vähän reippaampi Heta oli kuin viime kerralla.


Eilen aloitin koirille matolääkekuurin. Awa ottaa pillerit nopeasti, mutta Hetan kanssa saa käyttää vähän enemmän aikaa. "Suu auki, tabletti suuhun, suu kiinni" -tyylillä täällä niitä pillereitä koirille syötetään, sillä makkaran sisään tungettuna ne pienetkin tabletin palaset löytyy turhankin helposti.
 Seitsemän pientä ihmettäkin saapui tänään maailmaan ♥

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Aurinko! ♥

Ehkä se kevät tulee sittenkin? Aurinko paistanut pari päivää lähes pilvettömältä taivaalta ♥

Eilen käytiin ihanassa säässä parin kaverin kanssa vähän juoksuttamassa koiria tuolla jossain syrjemmässä paikassa, missä ei muita ihmisiä vastaan tullut eikä autojakaan kulkenut. Wilmalla oli mukanaan Runo & Irkku ja Jessicalla Muru & Ilo. Ja mulla tosiaan oli mukana Awa :)
Awan laitoin ensin liinaan vain varmistaakseni, että se on kuulolla. Ei se ehtinyt varmaan viittä minuuttiakaan siinä liinanjatkeena olemaan, kun jo päästin sen irti ja voi miten mahtavasti se taas pysyi ♥ Ihan mahtava tunne, kun ei tullut kertaakaan semmoista oloa, että "apua, nyt se karkas jonnekin", jos koira ihan pieneksi aikaa näköpiiristä katosi tai lähti vähän kauemmas juoksemaan. Viimeistään silloin se taas ilmestyi näkösälle, kun sitä luokseni huikin :)

Metsäilyn jälkeen käväistiin Wilman kanssa koululla vielä syömässä ja koirat odottivat sen aikaa päärakennuksen edustalla, ja hienosti odottivatkin. Muutaman kerran kuulin Awan haukahtavan ihan alussa, mutta sitten se hiljenikin odottamaan. Ikkunasta vilkuilin samalla kun puin takkia ylleni, että mitä se siellä ulkona tekee, mutta siellä se vain istua tönötti.

Kun pääsin Awan kanssa kotiin, otettiin Heta mukaan ja lähdettiin vielä läheiselle pellolle hetkeksi aikaa rämpimään. Kuviakin tuli otettua niin metsäilystä kuin peltoilustakin, ja niitä tietenkin seuraavaksi:






Muru, Runo, Irkku & Awa


Heta oli mulla tänään mukana koulussakin. Heti ensimmäisellä tunnilla joutui testikappaleeksi, kun pieneläinten terveydenhoidontunnilla opeteltiin käärimään tassuside ja pään/korvan ympärillekin harjoiteltiin side sitomaan. Eihän se Hetusta kovin mukavalta tuntunut, mutta kukapa nyt tykkäisikään joutua paketoitavaksi. Hyvin neiti kuitenkin antoi siteitä itselleen laittaa.
Pääsipä Heta myös leikkimään 2kk:n ikäisen siperianhuskypennun, Lumian, kanssa ♥

Pentu roikkui välillä hännässä ja välillä poskikarvoissa, mutta kärsivällisesti Heta antoi pienen touhuta :D Kerrankin Hetallakin oli omankokoista leikkiseuraa. Tosin tämä leikkiseura pysyy samankokoisena vain pienen hetken, ei mene kauaa, kun se on jo mennyt ohitse! :D
Heta pääsi tutustumaan myös pikaisesti koulun lehmiin. Vähän sitä jännitti, mutta hyvin sujui noin ensimmäiseksi lähikontaktiksi lehmien kanssa. Tietääkseni ei ole aikaisemmin lehmiä noin läheltä nähnytkään.

Iltasella käväistiin Awan kanssa lenkillä kera Wilman sekä Runon & Irkun. About tunnin lenkki kierrettiin. Loppumatkasta jopa hölkättiin ja Awahan kulki vierellä hianosti :D Tuumasin, jotta mun pitää vissiin alata tekemään hölkkä-/juoksulenkkejä, jos se kerta noin hienosti siinä vauhdissa menee ;D
Awan virtsatietulehduskin on selätetty, viimeinen antibioottikin popsittiin tänään.

"Pää paketissa" ... Koe-eläin.