Jep, tuollaiselle kurssille sitä nyt tuli sitten itsensä ängettyä kera Frinin. Tai itseasiassa meiltä oikein henkilökohtaisesti kysyttiin, että kiinnostaisiko kyseinen kurssi ja tottahan toki meitä kiinnostaa! Tosin kysyin ensin, että mitä tuo "edistyneet" oikein pitää sisällään ja se tarkoittaa sitä, että koira pysyy luona ja osaa hiukan mennä rataa - eli siis meille oikein passeli kurssi! Kurssin kesto neljä kertaa ja hinta 15e SUKK Ry:n jäsenille, ei siis ollenkaan paha hinta. Yksi kerta kestää tunnin verran, oma treeniaika noin 7-10 minuuttia; joko yhteen pötköön tai parissa osassa. Kouluttajanamme Anni Korpela.
Ratoja oli kaksi ja yläpuolen kuvasta näkee niiden profiilit.
Ensin mentiin mustilla numeroilla merkattu rata. Jätettiin koira lähtöön ja siirryttiin itse kolmosesteen eteen, rintamasuunta pois päin esteestä; näin varmisteltiin, että koira juoksee hyppyesteen oikealta puolelta. Tämä ohjaus taisi olla pakkovalssi (jos en nyt väärin muista :p). Itse käännyin ensimmäisellä kerralla turhan aikaisin kolmosestettä kohti ja Frini kiersi väärälle puolelle (kuvasta katsoessa Frini meni siis aidan 'yläpuolelle' vaikka tarkoitus oli mennä 'alapuolelle'). Tajusin tämän itsekin - mukavaa, että itsekin on alkanut enemmän huomaamaan tekemiään mokia eikä vaan ihmettele aina, että miksi koira teki noin ja miksi se nyt tuonne meni :P
Uusi yritys ja sitten meni ihan hyvin, kunnes neloshypyn jälkeen Frini lukitsi putken ja ampaisi sinne. Aloitettiin kolmosesteeltä ja käänsin rintamasuuntaani vieläkin selkeämmin jo ennen neloshyppyä, mutta eeei - taas se koira oli putkessa. "Frini menee putkeen, kun putki on tarjolla!", tuumaa merlelassie. Uutta yritystä ja tällä kertaa huikkasin Frinin nimeä neloshypyllä; Frini kääntyi, mutta ei hypännyt vitoshyppyä. Uutta yritystä taas ja sitten oltiin vissiin taas putkessa :D Annikin sinne putkensuulle meni jo eteen ja siitäkös Frini hämmentyi "Minun putki, tukossa..? Mitä ihmettä?". LOPULTA me onnistuttiin loikkimaan nelonen ja vitonen ja siitä melko sujuvasti putkeen, josta seiskahypylle hienosti. Sen jälkeen sitten pitikin tehdä takaaleikkaus, mitä ei olla juurikaan treenailtu, joten vähän hämmensi koiraa ja ehti kysellä kasihypyn jälkeen "minne sitten, minne sitten?". Pienten mutkien kautta saatiin kaksi viimeistäkin hyppyä hypittyä.
Punaisilla numeroilla merkitty rata oli alkuun vähän helpompi. Keppejä me ei tehty, koska ne on meillä vielä(kin) kesken. Treenaillaan kepit ensin yksittäisenä esteenä kuntoon ja yhdistetään sitten vasta rataan. Kolmosesteelle saakka meni hyvin, sitten tosiaan jätettiin nuo kepit väliin ja vain hölkättiin niiden ohi. Siitä vitoshyppy, muuri ja valssilla putkeen. Kasihypyllä olin valssin kanssa myöhässä ja Frini juoksi esteen ohi. Otettiin uudestaan vitoshypyltä ja nyt onnistui valssien ajoitukset ja päästiin taas suhtkoht hyvin kymppiesteelle saakka, johon tein takaaleikkauksen, mitä Frini hämmästeli jälleen. Siinä neiti ehti kysellä taas ja huomasin, että pitäisi vissiin vahvistella irtoamistakin suoraan eteenpäin :p
Oli kivat treenit! Vaikka itse en taida ihan terve olla, sillä muutaman juoksuaskeleen jälkeen puhallutti niin lujaa, jotta huhhuh..! Tosin ei mulla mikään superhyvä kunto ole, mutta ei se nyt sentään ihan noin surkeakaan oikeasti ole! "Treeneihin vaikka pää kainalossa" ;p
Treeniin:
*Takaaleikkaukset
*Pakkovalssit
*Valssit
*Irtoaminen (eteen) "Mene, mene, mene!"
*Kepit (ja keinu)