Ilona

maanantai 31. elokuuta 2015

Niistoja

Käytiin kentällä treenaamassa aksaa Jennan ja cavalier-Taiston kanssa. Jenna oli suunnitellut lyhyehkön ratapätkän, jota sitten harjoiteltiin. Rata näytti tältä:


Kolmoshyppy ohjattiin niistolla (oikealla kädellä "vedettiin" koira hypyn yli, koira hyppäsi selän takaa ja ohjauskäsi vaihtui vasempaan, jolla lähetys putkeen). Samoin vitoshypyllä olisi ollut tarkoitus, että koira jää hetkeksi selän taakse (katse kuitenkin koirassa koko ajan) ja ohjaus vasemmalla kädellä kutosputkeen, josta hypyn kautta keinulle ja siitä vielä viimeiset kaksi hyppyä.

Aluksi jätin targetin kakkoshypyn taakse ja harjoiteltiin sitä, että Frini suuntaa kohti kakkoshyppyä vaikka seisonkin jo kolmosesteen takana valmiina. Meni ihan hyvin, vaikka välillä unohdin "työntää" koiran kakkoshypylle. Saatiin tuo kolmoshypyn kohta sujumaan melko nopsaa ihan hyvin. Sitten junnattiinkin hetki vitoshypyllä, jossa en saanut ajoitettua ohjaustani ollenkaan oikein. Vaihdettiin ohjaustekniikkaa ja kokeiltiin poispäinkäännöstä (vai sylikäännös.. Ei muista :D) -> toimi. Sitä sitten muutaman kerran vahvisteltiin. Sitten kun olisi pitänyt jatkaa rataa kohti keinua, katosi ohjaajalta ajatus täysin :D Seiskahyppy kyllä hypättiin ihan ok, mutta sitten täydellinen black out. Palkkasin koiran ja uudestaan nelosputkesta eteenpäin. Saatiin rata mentyä loppuun saakka ja jätettiin tämä harjoitus nyt siihen. Ihan kiva ratapätkä oli kyllä, sitä voisi itsekseenkin käydä joskus treenaamassa.

Hetan kanssa mentihin puomi pari kertaa, targetti lopussa ja pysähtyminen 2on2off -asentoon. Puomille meno on Hetan mielestä jännittävää, sitä pitää rohkaista vähän reilummin, että menee. Mutta sitten kun rohkaisee mielensä ja alkaa kiipeämään, kiipeääkin ihan reippaasti. Mutkaputkeakin otettiin Hetan kanssa pari kertaa kummaltakin ohjauspuolelta. Putkeen syöksyi reippaasti ja haki palkan targetilta. Hepsun treeni pidettiin näin lyhyenä, jottei sen mielenkiinto mene. Hyvä lopettaa sen kerran treeni, kun koiralla on vielä intoa ;)

Lopuksi otettiin Frinin kanssa vielä keppejä. Verkot, kyllä. Joka välissä. Ensin lähetys kepeille pari kertaa niin, että ne verkot tosiaan oli jokaisessa välissä. Sitten kokeiltiin poistaa keskeltä yksi verkko. Koiran lähetys kepeille ja eiköhän Frini suihkaise kepeiltä ulos siitä välistä mistä pystyi. Uusi yritys niin, että Jenna seisoi esteenä avonaisella kohdalla. Frini pujahti taas ulos ja Jenna siirtyi vielä hitusen lähemmäs esteeksi. NYT se onnistui, Frini pujotteli hienosti loppuun saakka. Jenna siirtyi vähän kauemmas ja Frini pujotteli taas oikein hienosti - ei edes vilkaissut Jennaan päin. Kolmas kerta vielä niin, että Jenna meni vielä ihan pikkuisen kauemmas ja pujottelu onnistui; Frinin focus oli koko ajan eteenpäin! :) Toisille pikkujuttu, meille suuri! Täytyykin kokeilla treenata noita keppejä jatkossa tällä tavalla..

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Voe mahoton!

Heta "the mätsärikoira" taas repäisi ja oli seropien PUN1 Tuurissa järjestetyssä match showssa! Mätsärin järjesti Vanhaenglanninlammaskoirat ry ja seropit tuomaroi Miia Rossi. X-rotuisia oli yhteensä vain viisi, mutta siniset ja punaiset nauhat jaettiin kuitenkin; punaisissa kolme koirakkoa ja sinisissä kaksi. Jo pari kehässä Heta esiintyi varsin mukavasti - se oli hienosti mukana ja innoissaan, antoi kuitenkin tuomarin käpälöidä rauhassa ja hampaatkin Heta antoi katsoa ilman väistämistä. Ravaaminenkin sujui! Tuomari ojensi meille punaisen nauhan. Heti meidän kehäilyn jälkeen alkoi sinisen nauhan saaneiden koirien kehävuoro, jossa ei kauaa mennyt. Saatiinkin siis mennä melko pian kehään uudelleen. Punaisen nauhan saaneiden kehässä pönötettiin ja juostiin pari kierrosta ympäri - en oikeasti osannut odottaa ykkössijaa, sillä ne kaksi muutakin siinä kehässä ollutta koiraa esiintyivät todella hyvin, mutta niin vain tuomari tuli meille tosiaan ojentamaan ruusukkeen ja sanomaan, että ollaan tällä kertaa ykkösiä. Niinpä meidän matka jatkui kohti BIS-kehää! Jo kolmatta kertaa tänä vuonna, aika mieletöntä :')

BIS-kehässä koiria oli kymmenen, joista neljä sijoitettiin. Pönötettiin melko pitkä tovi ja tuomarit kävi moikkaamassa koiria. Heta alkoi selkeästi jo vähän väsähtämään. Sääkin oli lämmin, joten en yhtään ihmettele, sillä neiti on muutenkin sellainen, ettei ihan hirveän kauaa jaksa yhteen asiaan keskittyä :') Ravattiinkin pari kierrosta kehää ympäri, se sujui vielä hyvin. Sitten taas seisotettiin ja nyt neiti vaati palkkaa aika tiuhaan tahtiin, että jaksoi seistä paikoillaan. Meille kiitokset tässä vaiheessa - hirveen ylpeä taas Hetasta, se on ihan paras sekopi ;p Lopullinen tulos Hetalle tästä mätsäristä siis PUN1 BIS-.
Palkinnoksi saatiin pokaali, ruusuke, pieni pussi HHC:n ruokaa, kolme pussia HHC:n herkkuja, röhkivä possulelu sekä vinkuva raatolelu. Tommonen possu onkin ollut ostoslistalla, joten nyt sitä ei sitten tarvikaan ostaa :D


Frinikin oli mukana ja osallistui isojen koirien kehään, jotka tuomaroi Heikki Mattila. Olimme kahden muun koirakon kanssa yhtä aikaa kehässä - jotka muuten myös esiintyivät tosi hyvin! Frini pönötti paikoillaan hyvin, antoi miestuomarin käpälöidä ja katsoa hampaat hienosti. Ravaaminenkin oli nättiä. Meille punainen nauha. Punaisen nauhan saaneiden kehässä juostiin pareittain edestakaisin, pönötettiin ja juostiin kaikin yhdessä vielä pari kierrosta kehää ympäri. Ja sitten taas pönötettiin, jonka jälkeen tuomari kävi kätellen kiittämässä osallistumisesta. Meille siis kiitokset tässä vaiheessa osallistumisesta ja tulokseksi tästä mätsäristä PUN-. Superhyvin Frini kyllä taas esiintyi, en voisi olla tyytyväisempi siihen ♥

torstai 27. elokuuta 2015

Näytti jopa agilityltä

Tältä erää viimeinen agilityn alkeiskurssin kerta treenailtiin tänään Jurvassa. Toki parin viikon päästä jatketaan kolmen kerran jatkokurssilla :) Tänään mentiin pieni pätkä rataa ja harjoiteltiin yksittäisinä juttuina rengasta, takaakiertoa, kontakteja (2on2off), pussia ja keppejä (5-6kpl verkoilla).

Hetan rata näytti tältä:


Aluksi mentiin ratapätkää. Laitettiin ensin targetti neloshypyn loppuun ja mentiin hyppy, sen jälkeen (3)putki ja (4)hyppy. Näytti menevän kivasti, joten yhdistettiin pätkään samantien toinenkin putki ja lopulta mentiin koko ratapätkä varsin mallikkaasti. Tuumasinkin, että "hei, täähän näytti jopa agilityltä!" :D Hetan focus oli koko tuon ratapätkän ajan eteenpäin, ei vilkaissut mua vaan suuntasi kohti esteitä. Ehkä se alkaa hoksaamaan pikkuhiljaa tän homman :p

Rengasta tosiaan treenattiin yksittäisenä, rengas on vielä ihan maanrajassa, joten koiran on vain mentävä läpi. Ensimmäisillä kerroillahan rengas oli Hetan mielestä tosi jännittävä, mutta nyt se sujahti siitä läpi kuin mitään "ongelmaa" ei olisi koskaan ollutkaan. Tosi näppärä :)
Sitten takaakiertoa muutama toisto kummaltakin ohjauspuolelta. Targetti siivekkeen taakse ja ohjattiin koira takaakiertoon ja 'hypyn' kautta takaisin. Pikkuhiljaa alkaa Heta tätäkin hoksaamaan enemmän ja enemmän.

Madalletun puomin alastulolla treenattiin 2on2off -kontakteja. Heta oli vähän höpsö ja sitä jännitti laskeutua puomia pitkin alas, rohkaisulla kuitenkin uskaltautui ja kivasti pysähtyi kontaktiasentoon.
Pussiinkin totuteltiin niin, että kouluttajamme piti pussinsuuta auki. Hetalle pussin kangasosa lyhennettiin ihan lyhyeksi heti alkuun, koska viime kerrallakin asia oli hivenen jännittävä Hetalle. Nyt päästiin parin ekan toiston jälkeen jo vähän pidentämään pussiosaa ja Heta meni siltikin reippaasti. Kyllä se siitä ;)
Sitten vielä keppejä verkkojen avustuksella. Jätettiin target keppien loppupäähän ja ohjattiin koira keppien alusta pujotteluun. Alkuun Heta vähän mietti, et mites tää pujottelu nyt menikään, mutta toisella toistolla asia muistui mieleen. Kummaltakin ohjauspuolelta otettiinkin vain pari toistoa ja jätettiin homma siihen, kun Hetalla oli hyvä draivi päällä.

Meillä oli Hepsun kanssa kiva treeni, jonka jälkeen olikin sitten Frinin vuoro. Väsäsin äkkiä jonkinlaisen radan ja tältä se sitten lopulta näytti:


Alku meni hyvin nelosesteelle saakka, jossa oli tarkoitus valssata ja suunnata kohti suorempaa putkea, mutta ilmeisesti olin valssatessa varsin myöhässä, koska neiti valitsikin edessään olevan putken. Lähetin uudestaan kakkosputkeen ja sieltä uudelleen hypyille; nyt valssi oli vähän paremmin ajoitettu, joskin vieläkin Frinin käännös meni vähän turhan pitkäksi. Seuraava ongelma tuli tuon vitosputken jälkeen, kun piti kääntyä kohti kutoshyppyä; Frini meinasi juosta suoraan 11-hypylle, mutta kääntyi 'viime metreillä' kohti kutoshyppyä, hyppäsi sen, meni 7-putkeen, jonka jälkeen palkkasin. Jatkettiin vitosputkelta ja nyt onnistuttiin vähän paremmin jatkamaan rata loppuun asti.

Pidettiin pieni juomatauko, jonka jälkeen jatkettiin rataa alusta saakka. Nyt onnistuin valssaamisessa ja Frinin käännöksestä tuli kivan tiivis. Se riensi vitosputkeen, käännös sen jälkeen toki oli vähän hitusen pitkä, mutta se kääntyi kuitenkin, eikä kirmannut 11-hypylle :D Hyppäsi kutoshypyn, juoksi putkeen ja sieltä kasi- ja ysihypyt. Irtosi sivusuunnassakin aika kivasti eikä tarvinnut mennä ihan vierestä näyttämään, että "nämä hypyt tässä sun täytyis nyt hypätä" :p Kymppiputken kautta 'maaliin' onnistuneesti ja hitonmoiset bileet radan päätteeksi! Hiano piäni lassie ♥

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Virallista rallya Ilmajoella

LaTo ry järjesti Ilmajoen Riistavallilla viralliset rally-tokokisat, joihin osallistuttiin Frinin kanssa. Nämähän siis olivat meidän toiset viralliset kisat tässä lajissa, ja myönnettäköön, että oli aika suuri kynnys lähteä kisaamaan, sillä ensimmäinen kisa meni niin penkin alle kuin mennä voikaan - lähinnä oman jännityksen vuoksi :D
Viime sunnuntain epikset menivät kuitenkin sen verran hyvin, että itselle tuli hieman luottavaisempi mieli lähteä kisaamaan, mutta silti takaraivossa kummitteli se viimekertainen suoritus.. Huhheijaa. Vaan eipä sitä opi kisaamaan muuta kuin kisaamalla!



Tuomarina kisoissa toimi Tytti Lintenhofer ja alokasluokan rata näytti tältä:


Olimme vuorossa kahdentenatoista, joten ehdin rataantutustumisen jälkeen vielä hieman viritellä koiraa suoritukseen; tein pidempää pätkää ja palkkasin, lyhyempää pätkää ja palkkasin. Juuri ennen kehään menoa otin Frinin vierelle perusasentoon ja palkkasin, siitä sitten kentälle valvovan silmän alle suorittamaan rataa. Ai jestas, että jännitti taas!

Alku oli hieman nihkeä, heti ensimmäisellä kyltillä piti mennä istumisesta maahan, mutta neiti vaan istuu ja katselee muualle "niin mitä sanoit?" ja nousee lopulta seisomaan :p Uusinnalla meni sentään maahan. Tästä siis -3 UUSI. Viides kyltti oli liikkeestä maahan, siitä -1 KONTR ja -1 VINO. En tarkalleen tiedä mistä tuo kontrollivirhe tuli. Yhtään en muista astuiko Frini mun varpaille tms. tuolla tehtävällä. Videolta katsottuna ei ainakaan äkkiseltään näyttänyt, että se olisi mun kulkua jotenkin estänyt/häirinnyt? Jos joku huomaa videolta jonkin syyn, niin saa kertoa kaikin mokomin :p
Kahdeksas kyltti oli 360* oikeaan ja sieltä -1 KONTR. Kymmenes kyltti oli koira eteen + oikealta sivulle, istu. Ensin Frini ei meinannut siirtyä eteen istumaan, haisteli kylttiäkin ennen kuin istahti. Haahuili ja teki ylimääräisen pyörähdyksen, joten eikun uusimaan. Uusinnallakin vähän jahkaili, mutta istuutui eteen ja kiersi takakautta istuen lopuksi vielä sivulle oikein. Tältä kyltiltä -3 UUSI ja -1 KONTR. Loppuosa radasta menikin sitten ihan kivasti. Loppupistemäärä paperilla oli siis 90/100 pistettä!
Arvostelulomakkeessa tuomarin kommenttina: "Kivan näköinen suoritus, uusinnat kannatti :)"

Ei tämä parasta menoa meiltä kyllä ollut - kuuma sää ja etenkin mun hirveä jännitys vaikeuttivat hommaa taas :D Joka tapauksessa olen kuitenkin hurjan tyytyväinen, me saatiin hyväksytty tulos! ♥
Videon suorituksesta pääset katsomaan TÄÄLTÄ.

lauantai 22. elokuuta 2015

PetNetStoren Kesäpaketti, osa 2

Saamiemme tuotteiden testailu jatkuu, pitkästä aikaa. Ensimmäisen osan löydät täältä. Syynissä tällä kertaa lelut; Water Fun - Kelluva neopreenilelu, Jättisafaripehmo sekä Nahkakamu -sammakko. Nämä lelut ovat olleet vapaasti koirien saatavilla nyt noin parin viikon ajan. Sitä ennen niillä leikittiin vain, kun otin ne esiin. Lähinnä noutoleikkejä on leikitty, mutta pikkuisen on Frini yrittänyt niillä vetoleikkejäkin saada aikaan. Hetan kanssa ovatkin muutaman kerran niitä keskenään kiskoneet, siihen nähden ihan hyvin ovat kestäneet vaikkeivät nyt kuitenkaan ihan vetoleluiksi ole tarkoitettukaan :D Tosin tänään Frini onnistui iskemään kulmahampaansa sammakon saumasta läpi ja sammakkoon tulikin pieni reikä. Hyvin kuitenkin ajaa vielä asiansa ja pysyy leikeissä mukana.


PetNetStoren sivuilla sammakkolelusta sanotaan näin:
"
Hau-Hau Champion Nahkakamu on pehmeää ja vahvaa tekonahkaa. Nahkakamun sisällä on vinku. Koko 20 x 14 cm."
Vinku toimii vielä ja muutoinkin lelu on pysynyt suhtkoht hyvässä kunnossa. Rajumpia leikkejä se tosiaan ei kestä, mutta tällaisten koirien leikkejä kestää ihan hyvin, joilla ei ole mitään suurta vimmaa tuhota lelujaan. Ja onhan tuo lelu nyt hirveän söpökin :D Nettisivuilla on vaihtoehtona sammakon lisäksi myös ketturepolainen :)

Jättisafaripehmosta PetNetStoren sivuilla kerrotaan näin:
"Hurrrrrja JÄTTIkokoinen safaripehmo on jopa 72 cm pitkä! Tässä on ystävä isommallekin leikkijälle."
Heta näyttää huvittavalta raahatessaan tätä lelua ympäri asuntoa. Ja täytyyhän sen välillä tapporavistellakin lelua - varsin hauskan näköistä :p Tämä lelu on pysynyt menossa mukana hyväkuntoisena. Joskin eipä tämäkään hurjempia vetoleikkejä kestäisi, mutta ei sitä ole niihin leikkeihin tarkoitettukaan. Meillä tytöt tykkää lelusta, kun se rapisee ja siitä löytyy myös pieni vinku. Myös näitä on kahdenlaista; apina ja leopardi - meiltä löytyy apina :)

Water Fun - kelluvasta neopreenilelusta PetNetStoren sivuille lukee näin:
"Pehmeät helposti tartuttavat neopreeniset vesilelut vesipetojen noutoleikkeihin!"
Hyvin pysynyt menossa mukana ja vesileikeissäkin ihan toimiva, joskin imee vettä itseensä ja kestää jonkin aikaa kuivuakseen täysin. Myös tästä lelusta löytyy vinku. Meillä kuvassa näkyvän mustakeltaisen lelun lisäksi vaihtoehtoina on kaksi erilaista lelua; mustapinkki pallo ja mustavihreä kolmikärkinen lelu (enpä keksinyt muutakaan kuvausta kyseisen malliselle lelulle xD). Lelun materiaali on tosiaan sellaista, johon koiran on helppo tarttua kiinni.

Summa summarum: Meillä on tykätty leluista, varsin osuvat valinnat siis paketin koonnut henkilö on tehnyt! Kiitos siitä :)
Joskus (vähän) myöhemmin tulee testipostaus kosketuskepistä ja herkkupussista.

torstai 20. elokuuta 2015

Aksa-alkeet

Suunnattiin koirien kanssa Jurvaan agin alkeiskurssille. Kurssillehan osallistui siis Heta, Frinin kanssa treenasin pikkupätkän kurssin loputtua.


Kurssin alkuun tehtiin pieni ratapätkä; hyppy-hyppy-putki (putki oli vähän lopusta taitettu mutkalle). Vein targetin putken loppuun ja koira meni ensin putkesta, jonka jälkeen rataan lisättiin hyppy ja lopuksi vielä koko rata; hyppy-hyppy-putki! Vitsi Hetahan meni hienosti! Ja katsekin oli eteenpäin koko ajan :)

Omatoimisesti otettiin rengasta pari kertaa. Nyt meni rohkeasti heti läpi. Ja kummaltakin ohjauspuolelta.
Opeteltiin myös takaakierron alkeita; targetti siivekkeen taakse ja ohjattiin koira takaakierrolle. Hyvin Heta sinne taakse ohjautuikin, vähän mietti hyppyä matalan riman yli, mutta kun oikein kehotin hyppäämään, niin kyllähän se hyppäsi. Rima tosiaan oli lähestulkoon maassa eli suurta loikkaa ei tarvinnut tehdä.
Puomin alastulolla tehtiin kontakteja; 2on2off -asento. Puomin alastulo nojasi matalaan pöytään, josta koirat ohjattiin kohti kontaktialuetta. Targetti alastulolla ja palkkailtiin siihen, kun koiran etutassut olivat maassa ja takatassut kontaktilla. Heta ihmetteli ensin, että mikäs tää homma nyt onkaan, mutta kannustamisella liikkui alastulolle saakka ja pysähtyi siihen. Heta on muutaman kerran aiemmin mennyt kokonaisen puomin ja alastulon kontakteja ollaankin harjoiteltu samalla tyylillä.
Sitten vielä kepit verkoilla. Keppijonossa oli 5-6 keppiä. Laitettiin targetti keppien loppuun ja ohjattin koira pujottelemaan. Eka vähän ihmetteli, mutta nopeasti hoksasi homman ja meni hienosti pujotellen.

Täytyisköhän laittaa Hetan tavoitteeksi, että JOSKUS käytäisiin edes epiksissä supermölliluokassa, jossa on vain putkia ja hyppyjä? :D En tosin ala määritellä, että milloin tuo "joskus" sitten tapahtuisi.. Sen näkee sitten - ehkä x)

Frinin kanssa harjoiteltiin lopuksi eteen irtoamista tuolla hyppy-hyppy-putki -pätkällä. Sanoin vain putkeen, niin neiti sujahti hienosti hyppyjen kautta putkeen! Vitsi miten pätevä! Otettiin vain muutama toisto ja sitten lopetettiin hyvillä fiiliksillä ja innolla! ^_^

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Lassiemiitti ja mätsäri


Porhallettiin Frinin kanssa tänään Vaasaan Jennin luo, jossa pidettiin muutaman tutun collieihmisen kesken pieni colliemiitti. Paikalla siis viisi pk collieta; Frini (Say Wuf Can I Fly), Cindy (Danlyn Looks Like Blondie), Madde (Steadwyn So Silky), Dali (Scottail U Desire Me) sekä Willa (Merry Moonray's Pump Up The Drama) - soopelit vastaan merlet! :D Ja olihan siellä mukana myös yksi kleinspitz; Kiki (Almond Tree's Sc Bonny Lass) - suuri koira pienessä koossa ;)
Koirilla oli kivaa, samoin meillä ihmisilläkin tietty. Mukava katsella, kun koirat tulevat toimeen ongelmitta. Willa piti vauhtia yllä ja laittoi muut lassiet juoksemaan, Dali rakastui Maddeen täysillä, kun taas Frini ei pieneen lähentelyyn lämmennyt :p Cindy oli hetken juoksentelun jälkeen sitä mieltä, että "hohhoijjakkaa, juoksennelkaa te kakarat nyt vaan, meikä menee paistattelemaan päivää sivummalle" :D



Puoli kuudeksi suunnistettiin VSPH:n kentälle, jossa mätsäri pidettiin. Frinin ilmoitin isojen aikuisten luokkaan, jotka tuomaroi Nina Alanen (kennel Paradise Spell's). Jonkin aikaa saatiin odotella luokan alkua, mutta sitten kunse alkoi, niin melko joutuisasti kehät kulki. Mentiin kehään ja parinamme olivat Jenni ja Madde :D Kumpikin lassie seistäpönötti hienosti, myös ravi sujui molemmilta. Tuomari kävi pikkuisen koirien tykönä, silitti vähän selkää ja juoksutti edestakaisin. Olisin toivonut hieman enemmän käpälöintiä, mutta jokaisella tuomarilla on oma tyylinsä. Meille tällä kertaa punainen nauha.
Punaisen nauhan saaneiden kehässä juostiin kehä pari kertaa ympäri ja sitten vain pönötettiin. Tuomari noukki noin viidentoista koiran joukosta kuusi jatkoon, me kuuluttiin niihin. Meille ei kuitenkaan sijoitusta, eli siis PUN-, mutta saatiin kuitenkin Hauskimmat korvat -palkinto :'D Palkintoon kuului ruusuke, HHC:n makkarapötkö sekä yksi HHC:n märkäruokapurkki. Kotona oli ihan pakko ottaa kuva missä näkyy korvat, joilla voitettiin xD


Jennille, Minnalle ja Amandalle kiitokset kivasta keskiviikkoillasta! Oli tosi mukavaa! Täytyy joskus toistekin järkätä treffit! :)

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Rallyepisten ykkönen ja kakkonen!

Piipahdettiin rally-tokoepiksissä Seinäjoella kera Hetan ja Frinin. Heta osallistui mölli-aloluokkaan ja Frini alo-luokkaan. Möllissä sai palkata radalla, alossa ei. Onneksi huomasin nämä epikset, sillä meillähän on viikon päästä viralliset kisat tiedossa Frinin kanssa, joten tämmöinen treeni tuli tarpeeseen. Ja nyt voin hieman luottavaisemmin mielin lähteä kokeeseen, koska me selvittiin tästä episten radasta kunnialla. Tuomarina näissä epiksissä toimi Tuija Selänpää.

Mölli-alokasluokan rata näytti tältä:

Heta oli vuorossa ihan ensimmäisenä. Alku radasta meni lattian haisteluksi ja en meinannut saada neidin huomiota ollenkaan. Kyllähän se siinä vieressä käveli, mutta nenä tosiaan oli visusti kiinni maassa. Ekalta kyltiltä -1 TAL, -1 KYL ja -1 PY (puutteellinen yhteistyö juurikin tuon haistelun vuoksi). Myös tokalta kyltiltä -1 PY ja kolmannelta -1 PY. Sitten alkoi sujumaan hitusen paremmin. Kahdeksas tehtäväkyltti oli "Koira eteen + oikealta sivulle, istu". Meille Hetan kanssa haastava, koska Heta ei osaa vielä käskystä kiertää takakautta ja itse sekoilin hihnan ja herkkujen kanssa. Niinpä Heta ehti istahtaa pariinkin otteeseen takanani ja päätin uusia, josta siis -3 UUSI. Onneksi hoksasin uusia, sillä muutenhan tuosta olisi tullut -10 pistettä väärin suoritetusta tehtävästä (TVÄ). Meinasin kyllä unohtaa vielä tuossa istuttaa koiran perusasentoon ja otinkin jo pari askelta eteenpäin kunnes vasta muistin, että siinähän piti vielä laittaa koira istumaan. Tästä ei näköjään nyt pisteitä kuitenkaan vähennetty :p Kyltiltä nro10 tuli sitten -3 VINO ja -3 VINO, sillä pari istumista oli tosiaan täysin vinoja. Suorituksen radalta näet TÄÄLTÄ.

Mölliluokkaan osallistui vain neljä koirakkoa, joista yksi oli vielä kaiken lisäksi kisan ulkopuolella. Näin ollen ajattelin, että sijoitutaan ainakin sentään kolmanneksi :D Palkintojenjaossa kuitenkin ilmeni, että minä ja Heta oltiin ykkösiä 86 pisteellä! Melkoinen yllätys, en osannut kyllä yhtään odottaa vaan ihan oikeasti valmistauduin siihen, että ollaan kolmansia, koska noh, eihän tuo rata nyt ihan täydellisesti mennyt, sillä koira pyöri ja istui ja haisteli jajaja.. :D Aikamme radalta oli 2:26.68 ja tuomarin kommenttina "Alkumatkasta vähän haistelua, loppumatkasta yhteistyö parani"

ALO-luokan rata näytti tältä:

Olimme Frinin kanssa vuorossa kuudensina. Ennen kehään menoa vähän treenasin sivummalla ja palkkailin koiraa silloin tällöin; lyhyttä pätkää ja palkka, pidempää pätkää ja palkka. Ja vielä juuri ennen kehään menoa palkkasin koiran. Tämä toimi, ja Frini teki koko radan hienosti loppuun saakka. Videon suorituksesta näet TÄÄLTÄ.
Ainoat virhepisteet tulivat vitoskyltiltä ja kutoskyltiltä. Vitosella maahanmeno oli vino, josta siis -1 VINO ja kuudennella talutin pääsi hetkellisesti kiristymään, joten siitä -1 TAL. Täten siis saatiin kasaan upeat 98 pistettä ja oltiin ALO-luokan toisia! Aikamme radalta oli 1:39.87 ja tuomarin kommenttina "Hienoa ja rauhallista yhteistyötä"

Palkinnoksi Heta sai pussin herkkuja sekä luunmuotoisen narulelun. Frinille hitusen pienempi pussi herkkuja sekä köysipallo. Lopuksi vielä täytyi tietenkin ottaa palkintoposeeraukset:

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Superhyvä rata - harmittava vitonen!

Käväistiin Frinin kanssa hakemassa Maalahden agiepiksistä varsin harmittava vitonen supermöllien maxiradalta. Täysin saan omaa ohjaustani syyttää - tai ohjaamattomuutta :p Ilmeisesti siihen koiraankin olisi hyvä pitää kontaktia ja ohjata hyppäämäänkin; katsoin jo seuraavaa hyppyä, etten juokse sitä päin, kunnes siinä samassa hoksasin, että ai niin, pitäis vissiin ohjatakin, jolloin oli jo liian myöhäistä :p Frini juoksi neloshypyn ohi. Nooh, mitäpä tuosta - matka jatkui. Rata muuten näytti suurinpiirtein tältä:


Rataantutustumisessa pari kohtaa radalla pistivät miettimään, että mitenköhän nämä nyt kannattaisi ohjata. Ensinnäkin 7-8 -kohta radalla.. Valssi siihen kohtaan oli ihan selkeä, mutta mietin, että jäänkö "ottamaan vastaan" hypyn toiselle puolelle vai menenkö "koiran hyppypuolelle" ja siitä jatketaan eteenpäin.. Päädyin sitten ottamaan vastaan, että saisin seuraaville esteille vähän enempi etumatkaa. Sujui hyvin.
Kymppihypyllä tuo kolmosputkensuu oli selvemmin tyrkyllä ja ajattelin, että siinä on sellainen paikka, jossa Frini voi ampaista putkeen ellen onnistu kertomaan sille ajoissa minne suuntaan ollaan seuraavaksi menossa. Onnistuin tekemään selkeän käännöksen ja saatiin tuokin kohta onnistuneesti suoritettua.
Kolmas kohta mikä pisti miettimään, oli esteet 12-14. En nyt ole varma ohjauksien nimistä mitä tuossa kohdassa käytin, mutta 13-hypylle ohjasin vähän kuin takaakierrolle ja putkeen lähetys poispäinkäännöksellä. Tutustuessa rataan mielessä kävi, että josko koittaisin tuohon kohtaan tehdä valssin, mutta sitten ajattelin, että mitäs jos Frini juoksee siitä muurille.. Päädyin kuitenkin lopulta siihen, että kokeilen tuota poispäinkäännöstä - eipä olla sitä taidettu edes koskaan treenata! Otin siis pienen riskin kokeillakseni onnistuuko - ja hitto vie sehän onnistu! Ajaksi radalta 32,66 sekuntia.

Vitsi miten hyvä fiilis radasta loppujen lopuksi jäikään! No okei, ehkä ihan pikkuisen harmittaa tuo oma moka tuolla alussa, mutta superhyvin onnistunut loppuosa radasta kyllä peittoaa sen harmituksen alleen ihan sata-nolla!

tiistai 11. elokuuta 2015

Tää ei oo ihan haudan vakavaa..

Siis tää mun ja Hetan agilitytreenailu. Toki yritetään parhaamme, että kehityttäisiin kumpikin, mutta jotenkin tää on vaan selkeästi huolettomampaa treenailua jostain syystä, jos vertaan esim. Frinin kanssa treenaamiseen. Tosin ei me Frininkään kanssa nyt verenmaku suussa treenata; meillä on treeneissä hauskaa. Ok, välillä sitä vähän hämmentyy, jos jokin juttu ei nyt toimikaan vaikka aiemmin olisi toiminut, mutta pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtämään, että niitä hetkiä sattuu oikeasti kaikille. Ehkä Hetan kanssa treenailusta tekee huolettomamman se, että meillä ei oikeastaan ole mitään varsinaista tavoitetta - kunhan nyt vain jotain opetellaan ihan omaksi iloksi ja mielen virkistykseksi. Kun taas Frinin kanssa meillä on tavoitteita; ainakin päästä kisaamaan sinne ykkösluokkaan ennemmin tai vähän myöhemmin ;D


Mutta jos mentäisiin asiaan; oltiin Hetan agin alkeiskurssilla Jurvassa. Tutustuttiin uusiin esteisiin; pussiin, renkaaseen ja pöytään. Tehtiin myös mutkaputkea ja pientä "ratapätkää", jossa oli hyppy-hyppy-putki. Putki suorana ja melko lyhyenä sekä hyppyjen rimat ihan alhaalla. Targetti putken loppuun. Ensin mentiin pelkkä putki, sitten kun koira meni sen hyvin, lisättiin hypyt sitä mukaa. Heta meni koko pätkän kivasti!

Sitten tutustuttiin renkaaseen, joka oli Hetan mielestä vähän erikoinen juttu. Palkkailin Hetaa jo siitä kun lähestyi rengasta. Rohkaisin kehumalla ja kyllähän neiti renkaasta sujahti. Lopetettiin reippaaseen läpimenoon.
Pussi jännitti myös. Pussin kangas käärittiin lyhyeksi ja kouluttajamme nosti pussin suuta niin, että sieltä näki läpi. Hetaa tosiaan tämäkin jännitti alkuun ja palkkailin taas, kun lähestyi pussia. Lopulta meni jo aika reippaasti läpikin ja lopetettiin siihen - pussin suuaukko oli siis melko lyhyenä ja niin, että sieltä näki edelleen läpi.

Pöydällekään Heta ei hypännyt vaan siitäkin palkkailtiin heti, kun osoitti kiinnostusta pöytää kohtaan. Etutassunsa nosti pöydälle ja se riitti tällä kertaa :)
Mutkaputkikin oli tänään jostain syystä jännittävä, joten suoristettiin ja laitettiin mutkalle uudestaan vähitellen. Tällä kerralla tuo mutkaputki sitten oli Hetan mielestä kovin jännä juttu vaikka on aiemminkin mennyt ihan reippaasti semmoisista :p


Hetan treenien jälkeen treenasin Frinin kanssa eteen irtoamista ja keppejä. Tein myös lyhyen valssiharjoituksen, joka meni ihan hyvin, kunhan itse löysin sopivan rytmin siihen valssailuun. Eteenirtoamisessa hyppy-hyppy-putki; meni tosi hyvin! Ekalle toistolle laitoin targetin loppuun, mutta sen jälkeen otinkin sen jo heti pois ja palkkasin heittäen lelun. Pari kertaa otettiin ratapätkä myös toiseen suuntaa; putki-hyppy-hyppy, joka sujui myös hienosti. Kepeissä verkot, ja siinä lähinnä palauteltiin nyt sitä vauhtia, koska viimeksi kun treenattiin, alkoi vauhti tippumaan hitusen, kun vaikeutin ottamalla keskeltä yhden verkon pois. Nyt siis helpotin taas ja otettiin ihan vain pari toistoa niin, että vauhti säilyi vikkelänä. Seuraavalla treenikerralla sitten taas kokeillaan vaikeuttaa.. Täytyis mennä jonnekin pujottelukurssille, jotta oikeasti edistyttäisiin tässä keppihommassa ^^'

maanantai 10. elokuuta 2015

Willa & Kurko kylässä


Heta sai tänään kokea puikkonokkien "hyökkäyksen". Hyökkäys tässä tapauksessa tarkoittaa, että niitä puikkiksiahan oli joka puolella ja Heta sekosi onnesta; Willa ja Kurko Vaasasta kävivät meillä kylässä. Willa oli nyt heti alusta alkaen hurjan paljon rohkeampi kuin ensimmäisellä kerralla, kun tapasi yli-innokkaan Hetan ja rauhallisemman Frinin. Hetaakaan Willa ei jännittänyt enää, sillä olihan neiti W jo kasvanut Hetan kokoiseksi! Pennut kasvaa liian nopeasti :D

Nähtiin jopa leikkiä! Nelikko juoksi ja vähän painikin keskenään - ihanaa! Niin mukavaa nähdä, kun koirilla on hauskaa ja erityisesti se on kaikkein parasta, kun koirat tulevat toimeen superhyvin! Mitä nyt Frinin piti vähän näyttää Kurkolle hammasta, kun ukko yritti tehdä liian läheistä tuttavuutta :p Heta tosin olisi antanut Kurkon lääppiä oikein kunnolla :'D

Noin parituntia hujahti äkkiä höpötellessä niitä näitä ja kuvatessa koirien telmimistä. Loppuun vielä muutama kuva (osa mun ottamia, osa Minnan);

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Two Souls, One Mind - Jenni Leinon luento

OneMind Dogs -kouluttaja Jenni Leino saapui tänään Seinäjoelle LAGU Ry:n hallille pitämään noin kolme tuntia kestäneen luennon agilityn perusasioiden opettamisesta. Teoriapainotteinen koulutus koostui luennosta, käytännön esimerkeistä sekä keskustelusta. Omia koiria ei luennolle osallistujilla ollut mukana ollenkaan. Luennosta sai paljon hyviä ideoita ja näkökulmia omaan treenaamiseen!

Suora lainaus luennon sisällöstä Lagun sivuilta:
"Sujuvan agilitysuorituksen perustana on huolellisesti tehty pohjatyö. Jos pohjatyön tekeminen jätetään väliin, joutuu ohjaaja paikkaamaan koiran puuttuvia taitoja ohjauksella koko koiran agilityuran ajan. Perustaitojen vahvistaminen parantaa koiran itseluottamusta, sekä koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä.

Erityyppisistä radoista selviytymistä helpottaa myös koiran vahva esteosaaminen. Mitä itsenäisemmin koirasi osaa esteet suorittaa, sitä helpompaa sinun on päästä sijoittumaan radalla sinne minne haluat jatkorataa ajatellen.

Luentomuotoisessa koulutuksessa käydään läpi agilityssä tarvittavia perustaitoja ja niitä vahvistavia harjoituksia, sekä esteopetuksen perusteita. Mikäli aikaa riittää, mietitään myös ratkaisuja erilaisiin estesuorituksiin liittyviin ongelmiin."

Pähkäilin vielä pari tuntia ennen luennon alkua, että menenkö vaiko en - jaksanko lähteä ajamaan Seinäjoelle. Onneksi lähdin! Luennolta todellakin sai hyviä vinkkejä omaan treenaamiseen ja aion kokeilla niitä käytännössä.


Seuraavaksi pieniä muistiinpanoja itselle, joita en valitettavasti nyt lähde availemaan sen enempää. Menkääpä Jennin luennolle, mikäli kiinnostaa - suosittelen! :)


  • Sujuvampi estesuoritus -> nopeampi aika radalla
  • Harjoittele esteet varmoiksi. Tee koiralle erilaisia häiriöitä sen suorittaessa esteitä (esim. pujottelee); kävele vierellä/vastaan, juokse vierellä/vastaan, "kaadu", huido, huuda, heittele leluja tms. koiran lähelle jne.. Vaikeuta vähitellen!
  • Kontakti, lukitus, ennakointi
  • Pidä itse kontakti koiraan; se on ohjaajan tehtävä, ei koiran!
  • Mitä enempi koira joutuu hakea kontaktia ohjaajaan, sen heikompi suoritusvarmuus esteillä.
  • Omat negatiiviset reaktiot pois radalta!
  • Jos koira suorittaa esteen väärin, yleensä virheen on tehnyt ohjaaja - koira tekee sen, mitä sille on opetettu ja jos ei ole opetettu, koira 'soveltaa' ja tekee kuten olettaa ohjaajansa haluavan.
  • Koulutettavuuteen vaikuttaa mm. rotu, tempperamentti, ikä..
  • Ei muuteta ohjausta; otetaan "apuohjaaja" palkkaamaan koira esteellä. Ohjaaja ohjaa samalla tavalla koko ajan eikä jää varmistelemaan esim. hyppääkö koira varmasti..
  • Esim. kontakteilla vaadi aina samanlainen suoritus; esim. pysähdys 2on2off -asentoon! AINA = treeneissä ja kisoissa!
  • Harjoittele vapautusta kontakteilta, kun itse olet puomin puolessavälissä, sivulla lähellä/kaukana, vaihda puolta edessä/takana, kävele vastaan, peruuta, hypi, istu, makaa, "kaadu".. Muista kuitenkin vaatia se pysähtyminen 2on2off -asentoon ja vapauta vasta sitten!
  • Verkkojen häivytys kepeiltä; 12 keppiä verkoilla, poista
  • Ohjaa (koiran) linjoja, älä esteitä!
  • Rintakehä ja varpaat näyttää koiralle menosuunnan; mihin seuraavaksi. Vasta sitten kädet ja suulliset käskyt.
  • Jos koiralla tapana lähteä rallattelemaan palkkalelunsa kanssa, opetelkaa kahden lelun leikki; opeta koira luovuttamaan lelu tai käytä lelua, jossa on esim. pitkä naru, josta voit pitää kiinni.
  • Paikallaoloharjoituksia häiriössä! Palkkaus, kun koira on paikoillaan (istumassa); heitä lelu/vie herkku sinne missä koira istuu ja muista vapautus!
  • Estesuorituksen jälkeen huomioi ensin koira ja vasta sitten treenikaveri tai kouluttaja!
  • Virheet on informaatiota, ei negatiivinen asia.
  • Treenaa niin kuin kisaat ja kisaa niin kuin treenaat.

tiistai 4. elokuuta 2015

Alkeita ja kepittelyä

Jurvan kentälle suunnattiin koirien kans treenailemaan. Ensin Hetan kans tunnin mittanen treeni agin alkeita. Toki taukoja pidettiin välillä. Alkuun opeteltiin valssailua ilman koiraa, jonka jälkeen koira otettiin mukaan ja ohjattiin koiraa kiertämään siiveke ja samalla itse valssattiin. Vähän hapuiluahan se oli, koska Heta ei oikein vielä ymmärrä sitä, että mua täytyy seurata ja muhun täytyy keskittyä :p Hetahan on muutenkin sellainen, että keskittyy hetken, mutta saattaa jo muutaman sekunnin päästä huomata ympärillä jotain kiinnostavampaa ja lähteä sitä katsomaan. Sitten sitä itse saakin tehdä kaikki kevätjuhlaliikkeet, jotta saa koiran mielenkiinnon taas siirrettyä itseensä.

Koirat ovat meillä hihnassa, mutta niitä ei pakoteta hyppimään tai kiertämään hihnasta vetämällä vaan hihna pysyy koko ajan löysällä ja koira houkutellaan herkulla tai sitten se vain itse lähtee hyppäämään, kiertämään tms. Seuraavana harjoiteltiin putkea; ensin suoraa ja jos tuntui, että koira meni siitä rohkeasti ja epäröimättä, sai kokeilla mutkaputkea. Heta menee suoran putken hyvin, joten mentiin mutkaputkelle. Onhan se aiemminkin mutkaputkea mennyt ja nytkin meni ihan kivasti. Laitoin targetin putken toiseen päähän, mutta neiti olisi halunnut vaan oikaista suoraan targetille hakemaan palkan - mitäpä sitä turhaan putkesta kiertämään ;p Kyllä se sitten ihan oikeinkin suoritti, kun estin palkalle oikaisun.

Pituudesta yksi palanen jokaiselle ja sen yli hypeltiin; targetti toisella puolella ja koira sai itse tarjota hyppyä. Hienosti Heta loikkasikin. Lopuksi vielä muuri, matalimmalla korkeudella. Heta oli sitä mieltä, että nyt on kyllä ihmeelliset palikat edessä ja sivuilla eikä hypännyt. Ei pakotettu vaan annettiin sen rauhassa tutustua esteeseen. Ehkä ensi kerralla muuri ei ole enää niin jännä juttu :p

Kun Hetan treenit oli ohi, otettiin Frinin kanssa muutaman kerran kepit. Jestas millä vauhdilla se pujotteli O.o Otin kolme-neljä toistoa kummaltakin ohjauspuolelta ja siinä meidän keppitreeni tälle päivälle. Josko torstaina ehtisi käydä KauKon kentällä treenaamassa lisää! Ne kepit kun nyt pitäisi saada valmiiksi.. Syyskuun 19.päivä lähenee uhkaavasti, jolloin meidän olisi siis tarkoitus korkata viralliset kisat.. Mutta saa nyt nähdä.. Ellei nuo kepit tuosta ala luonnistumaan (lähinnä mun itseni takia, koska a) en oikein tiedä miten saisin ne opetettua ja b) pitäisi päästä useammin treenaamaan niitä keppejä!), niin tuskinpa edes ilmoitan Friniä tuolloin 19.päivä kisoihin.. Turha sinne on lähteä edes yrittämään, kun suorilta tietää, että kepit on radalla ihan varmasti ja niitä ei osata -> hyl. Ja ehkäpä mä haluan käydä parissa möllikisassa ensin kokeilemassa ja totuttelemassa? ^^' Jos nyt sais nuo hemmetin verkot pois - kuinkahan kauan niistäkin oon höpöttänyt.. :D

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Collie Tuloo ja Teköö 2015 -leiri

Huhhuh! Mahtava viikonloppu ja leiri takana! SCY Pohjanmaan alaosasto järjesti Ilmajoen Riistavallilla Collie Tuloo ja Teköö 2015 -leirin. Järjestyksessään tämä leiri oli toinen, joka järjestettiin Pohjanmaalla.


Sää suosi, osallistujia leiri täynnä, huiput kouluttajat, ahkera kökkäporukka, rento ilmapiiri.. Mitä muuta voi onnistuneelta leiriltä toivoa? Koulutuksista sai paljon irti ja viikonloppu oli kaikin puolin varsin antoisa!
Lauantaina ohjelmassa oli agilityä, tottelevaisuutta ja hakua. Agilitykouluttajaksemme lupautui koko viikonlopun ajaksi Niina Leinonen ja tottelevaisuutta koulutti Heidi Kailio. Hakua koutsasi Samuli Juntto. Sunnuntaina agilityn ja tottelevaisuuden lisäksi ohjelmassa oli jäljestys, jota kouluttamaan saapui Erja Juvakka.


Superhypermegaisot kiitokset kouluttajille, leirille osallistuneille, Annina Eskolalle, joka toimi leirillä valokuvaajanamme sekä tietenkin kaikille kökkäporukassa mukana olleille! Näillä fiiliksillä on mahtavaa painaa simmut kiinni ja todeta, että ensi vuonna näemme taas mahdollisesti seuraavan leirin merkeissä! ;)