Ilona

lauantai 30. tammikuuta 2016

Pienet tokotreenit

Alunperin oli tarkoitus ajella Lapualle hallille treenaamaan, mutta siellä olikin rally-tokoryhmän treenit alkamassa juuri samaan aikaan kuin me olimme Tiian ja Minnan kanssa suunnitelleet menevämme treenaamaan tokoa. Niinpä sitten päätettiin, että tokoillaankin Seinäjoella. Päänvaivaa aiheutti kuitenkin kamalan liukas keli; kaikkien kauppojen yms. parkkipaikat olivat ihan hirveän liukasta peilijäätä.. Ei siis mitään tsäänssejä yrittää sellaisella jäätiköllä tokoilla.. Lopulta ajettiin Huhtalan koirapuistolle ja tokoiltiin sen vieressä olevalla "niityllä", toisin sanoen  lumihangessa. Ei paras maasto sekään kyllä, kun itse joutui keskittymään hirveästi omiin askeliinsa, jottei kaadu. Samalla olisi pitänyt keskittyä myös siihen koiraan, että tekee oikein esim. seuruuta :p Haastavaa.

Frinin kanssa otettiin pikkupätkät seuruuta nakin avulla - paikkaa vahvistellaan edelleen. Lopussa kokeilin lyhyen pätkän niin, että laskin apukäden alas ja Frini seurasi hyvin! Täytyy alkaa tekemään enemmän noin ja muistaa tehdä tosiaan ihan lyhyttä pätkää! Vasta kun alkaa lyhyessä pätkässä sujumaan, niin sitten pidentämään matkaa!


Tosi lyhyt paikkamakuukin otettiin. Koira perusasennosta maahan, käväisin muutaman metrin päässä ja palasin lähestulkoon samantien koiran viereen. Hyvin sujui.
Luoksetulo pari kertaa. Suhtkoht kivalla vauhdilla tuli luokse tuossa maastossa, käsiavulla ohjasin viereen perusasentoon.
Lopuksi vielä "agilitytreeniä" eli irtoamista eteenpäin. Jätin nakin maahan ja Frinille "jätä" -käsky. Siirryttiin kauemmas ja lähetin koiran "mene" -käskyllä hakemaan palkkansa. Näissä ei mitään ongelmaa, sujui mahtavasti :)



Tiialle ja Minnalle kiitokset treeniseurasta! Ja kuvista kiitokset myös Tiialle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti