Ilona

sunnuntai 28. elokuuta 2016

PM-agikisat Lapualla

E-P:n Piirinmestaruuskisoissa käväistiin Frinin kanssa juoksemassa yksi virallinen agilityrata sekä epävirallinen joukkuerata. Tuomarina kisoissa toimi Eija Berglund.
Meillä oli PM-joukkuekisassa mukana Kauhajoen Koiraharrastajilta maksijoukkue, johon kuului meidän lisäksi myös belgianpaimenkoira groenendael Rico-Petteri (3lk), pk collie Salli (1lk) sekä kroatianpaimenkoira Wiki (1lk). Joukkueen nimi oli Kauniit Ja Rohkeat - tietenkin niin päin, että koirat on kauniita ja ohjaajat rohkeita ;) Tulosta ei joukkueelle tullut, sillä muut hyllyttivät ja ainoastaan Sari sekä Rico-Petteri tekivät tuloksen; 5 virhepisteellä selvisivät maaliin. Tuloksia olisi tarvittu vähintään kolme, että ne olisi huomioitu tuloslaskennassa. Tällä kertaa näin. Kiva oli kuitenkin osallistua ekaa kertaa tällaiseenkin :)
Mulle ja Frinillekin siis HYL joukkueradalta. Frintsu meni putkeen, koska olin ohjauksessa ihan liian myöhässä ja se oli jo ehtinyt lukita putken. Vaan eipä siinä mittään, jatkettiin rata loppuun saakka hymyssäsuin - meillä oli kivaa! :) Tämän radan näet TÄÄLTÄ. Kiitokset Sarille videoinnista!

Agiradalta keräiltiin Frinin kanssa 15vp ja yliaikaa 9,70 sekuntia. Huonoa ohjausta pituuden ja hypyn kohdilla, joista F meni sitten ohi ja kepeillä uusittiin. Niissä sitä aikaa sitten kuluikin, joten lopullinen tulos tältä radalta oli 24,70. Tällä tuloksella meidän sijoitus kuitenkin oli neljäs :D Olihan se Eija muuten tälle ykkösten radalle takaakierronkin laittanut ja itse jännitin ja mietin eniten juuri sitä kohtaa. Selvittiin siitä kuitenkin, joten tämän radan tavoite onnistui. Radan jälkeen en tiennyt oliko meidän tulos 15vp vai hylsy, mutta samalla ajattelin, että samapa tuo, koska saatiin takaakierto radalla onnistumaan - hymy siis korvissa myös tämän radan jälkeen, ei väliä tuloksella :D Radan näet TÄÄLTÄ. Kiitokset Minnalle videoinnista!

Kuva heinäkuun kisoista © Kati Kuuttila (sensuroin pärstäni itse.. Oli pakko :D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti