Ilona

tiistai 1. tammikuuta 2013

Happy New Year!

Vuoden ensimmäinen päivä ja ensimmäinen postaus! :)
Vietettiin vuodenvaihdetta rauhallisissa merkeissä kotosalla. Kävimme puoli viiden-viiden paikkeilla lenkillä ja innokkaimmat niitä rakettejaan jo silloin paukuttelivat. Neidit eivät tippaakaan raketeista piitanneet vaikka aika lähellä muutama posahtikin. Hajut maassa kiinnosti huomattavasti enemmän.
Paukkuarkuutta ei siis ole havaittavissa näillä tyttösillä lainkaan, mikä on aivan mahtava juttu! Oon kyllä onnellinen, kun nuo kumpikin on tuollaisia ♥ (Toivotaan, että pysyvät samanlaisina jatkossakin tämän asian suhteen)
Paukkuaran koiran (Piikun) omistaneena tiedän, miten kamalaa katsottavaa se on, kun koira on pelosta sekaisin eikä tiedä miten päin olisi tai minne säntäisi turvaan..

Näin levollisesti meillä makoiltiin ^_^
Wilmakin meillä oli, kun sen päivällä Kauhajoelta hain ja pelastin tylsyydeltä :')
Illan aikana katsottiin elokuva (Vares - Uhkapelimerkki.... Vähän mitäänsanomaton elokuva oli ainakin omasta mielestä..) ja kahdeksan aikoihin lähdettiin ajelemaan kohti Seinäjokea. Jossain vaiheessa iltaa "eksyttiin" Janican luo, missä oli pienet pippalot vuodenvaihtumisen kunniaksi. Kahdeksitoista siirryttiin keskustaan ilotulitusta katselemaan ja olihan se kyllä mahtavan näköinen. HOX! Koirat eivät olleet mukana vaan jäivät kotiin köllöttelemään.
Viime vuonna lupasin, että oon kuukauden syömättä pullaa ja hupsis, se venähtikin koko vuoden kestäväksi lupaukseksi x) Eipä siinä, ei tehnyt edes tiukkaa. 
Tälle vuodelle en sen erikoisempia uuden vuoden lupauksia tehnyt. Jos nyt näihin koiriin keskittyis enemmän. Se voisi olla mun lupaus.


Haluamme toivottaa kaikille upeaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2013!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti