Ilona

lauantai 19. lokakuuta 2013

Seinäjoki KV

Herätys seitsemän jälkeen ja puoli yhdeksän aikoihin lähdin Frini kyydissä ajelemaan kohti Seinäjoki Areenaa. Yhdeksän paikkeilla oltiin perillä ja asetuttiin kehän numero 11 laidalle odottelemaan. Kokosin kevythäkin ja lähdettiin kiertelemään myyntikojuilla. Findogsin kojulta lähti mukaan snake-ketjupanta, joka pääsi heti käyttöön kehään mennessä. Showlinkin pisteeltä ostin vielä ihanan violetin näyttelykansion Frinin rekisteripapereita yms. varten. Ensimmäistä kertaa käyttöön pääsi myös uusi blingbling -näyttelyremmi, jonka tilasin Show Leads For Dogs:ilta (ShowStopper Leads). Remmi on musta ja helmet violettisävyisiä, ai että miten tykkäänkään tuosta hihnasta! ^_^

Kehän alkua odotellessa hieman jännitti, ei kuitenkaan mitenkään ylitsepääsemättömän paljon. Kehässä sitten hieman tärisi kädet, mutta onneksi ei mitenkään häiritsevästi :D
Tuomari oli oikein mukava ja käsitteli koiria kivasti. Urospentujen jälkeen kehään menivät kaikki narttupennut, ja siinä sitä pönötettiin hetki ja sitten juostiin pari kierrosta ympäri. Tämän jälkeen oli yksilöarvostelun aika.

Viimeinkin tuli meidän vuoro mennä kehään ja ensin tuomari käpälöi koiran, jonka jälkeen juostiin kierros ympäri ja sen jälkeen vielä edestakaisin. Lopuksi vielä seistiin hetken arvioitavana. Pakko mainita, että vähän jäi harmittamaan, kun en tohtinut juosta niin lujaa mitä yleensä juoksen Frinin kanssa.. Kehässä oli vain noin 50cm leveä matto, jossa koira kulki ja itse sai (joutui) juosta lattialla. Kenkävalinta ei oikein tähän tilanteeseen sopinut, koska ovat hieman liukkaat tuollaisella lattialla, joten sen takia ei juoksuvauhtiakaan saanut kohdilleen. Tuollaisessa hitaassa vauhdissa Frinikin yrittää saada muhun vauhtia napsimalla jaloista ja niinhän se teki nytkin sitten ihan loppusuoralla ravatessa "HAHAA! Vähän voisin yrittää napsia..!" :') Noh, ei voi mitään valivali :D



Kun kaikki narttupennut oli yksilöarvosteltu, mentiin vielä kerran kehään, jossa tuomari sitten sijoitti neljä. Meidät kuitenkin käteltiin tässä vaiheessa ulos :D
Arvosteluun olen taas tyytyväinen, siitä tunnistaa Frinin:

"7kk blue merle narttu. Feminiininen pää, jossa hieno pituus. Hyvän muotoiset silmät. Hieman kevyet korvat. Normaali kaula. Melko hyvin kulmautunut etuosa. Hyvin muodostunut rintakehä. Hieman lyhyt lanneosa. Liikkuu ok, mutta voisi olla enemmän voimaa askelissa. Lupaava turkki. Voisi olla vähän puhtaampi väri. Kivasti esitetty."
PEK-
Tuomarina Johan Andersson (SWE)

Kuvista isot kiitokset Katariinalle sekä Tiialle! :)





2 kommenttia:

  1. Sieltähän tuli kiva arvostelu :)! Onnea kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Juu, oon kyllä itsekin tosi tyytyväinen tuohon arvosteluun. Hyvä tuomari, löysi koirasta kaiken oleellisen :D

      Poista