Ilona

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Match Show't 2013

Tämän vuoden mätsärit ovat nyt käytyinä ja muutaman kerran menestystäkin tuli. BIS-kehään päästiin tänävuonna ensimmäistä kertaa ja vielä jopa kahdesti; Awa Pohjanmaan Seropit ry:n ja Frini SUKK:n järkkäämässä mätsärissä! :)
Esiintyminen on ollut jokaisella hyvää, ellei oteta huomioon Awan yhtä mätsäriä (SIN ei sij.), joka meni vähän pepulleen, kun joutui kevythäkistä suoraan kehään eikä siten toiminut kehässä ollenkaan niin kuin olisi pitänyt. Hetan höpsö käytös kehässä annetaan anteeksi, koska.. Noh, se on Heta ♥
Frini on kehässä varmin esiintyjä, mikä johtuu varmasti siitä, että sen kanssa on tuota esiintymistä harjoiteltu ihan pikkupennusta saakka (joskin se pitäisi saada katsomaan eteenpäin ravatessaan ja siltä pitäisi myös saada pois se, että yrittää välillä napsia mun kinttuja..), kun taas Awan ja Hetan kanssa harjoittelu on aloitettu myöhemmällä iällä. En sano, etteikö niistäkin voisi saada yhtä varmoja esiintyjiä - Awa jo vähän väläytteli syyskuisessa mätsärissä osaamistaan (kyllä se osaa, kun vain haluaa). Siihen vain tarvitsee panostaa hitusen enemmän. Maybe someday.. ;p

Hetankin kanssa on nyt harjoiteltu tuota seisomista enemmän ja pikkuhiljaa on alkanut sen hoksaamaan. Kotona jo seisoskeleekin hienosti, mutta häiriössä pitää treenata enemmän, että osaisi keskittyä olennaiseen. Kyllä tää tästä, kun vain jaksaisi itse panostaa enemmän opettamiseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti