Ilona

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ja taas mätsäröitiin!

Kolmannet mätsärit tälle viikolle Hetan kanssa :D
Tänään oli vuorossa Suomen Tanskandoggi ry:n Pohjanmaan aluetoimikunnan järjestämä mätsäri Seinäjoella. Tällä kertaa ei mentykään pieniin koiriin Hetan kanssa vaan luokkana oli nartut, jotka tuomaroi Riikka Halinen. Narttuja oli ilmoitettuna noin 43.


Parinamme kehässä oli suomenlapinkoira. Hetalle
punainen nauha; esiintyi tosi hienosti. Malttoi seistä rauhassa ja ravaaminenkin sujui. Hampaita tuomari ei katsonut itse vaan koiran esittäjä sai ne näyttää. Tämä siitä syystä, että Suomessa jyllää kuulemma jokin bakteeri/virus tms, joka aiheuttaa veriripulia. Ihan siis fiksua, että ottivat tämän mätsärissä huomioon.

Punaisen nauhan saaneiden kehässä kierrettiin kehä kerran ympäri ja sitten pönötettiin. Meille kiitokset ja tuloksena tästä mätsäristä siis PUN-. Suville kiitokset kuvista :)

Frini oli tämän ajan turkinhoidossa. Kaverini teki työharjoittelutunteja koululla ja halusi käsiteltäväkseen koiran, jonka hoitamisessa menisi enemmän kuin tunti, joten tarjosin sitten Friniä hänelle. Harjaus ja pesu ohjelmassa. Päällisinpuolin ehdin Frinin pari päivää sitten harjailla, mutta ihan läpikotaisin olen sen harjannut viimeksi.. Öö, en yhtäkkiä edes muista. Sen turkki on sellainen, että ei kovin herkästi takkuun mene, joten ei se nytkään ollut mitenkään hirveän työläs. Frini oli käyttäytynyt kuulemma oikein hienosti, harjatessa se oli vain seissyt paikoillaan ja pesupaikallekin oli loikannut itse. Pestävänä ollessaan oli myös ollut nätisti, tosin mulkoillut "jos katse voisi tappaa" -tyyliin. Ei se pesusta nauti, mutta kestää sen, koska muuta vaihtoehtoa ei ole ;) Kuivaaminen oli mennyt muuten ok, mutta päätä kohti mentäessä oli kauluksen kohdalla alkanut napsimaan kuivurin puhalluspäätä (vai miksikä sitä nyt sitten sanoisi :D) - sitä se tekee kotonakin; Frini ei vielä ole täysin päässyt samalle aaltopituudelle kuivurin kanssa. En tosiaankaan tykkää tuosta napsimisesta, mutta pikkuhiljaa toivonmukaan neiti tottuu myös siihen, että sen kauluksenkin voi ihan hyvin kuivata kuivurilla eikä siihen kuole.. Täytys varmaan pestä useemmin tuota koiraa, nii sais aihetta harjotella kuivaamistakin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti