Ilona

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Superhyvä rata - harmittava vitonen!

Käväistiin Frinin kanssa hakemassa Maalahden agiepiksistä varsin harmittava vitonen supermöllien maxiradalta. Täysin saan omaa ohjaustani syyttää - tai ohjaamattomuutta :p Ilmeisesti siihen koiraankin olisi hyvä pitää kontaktia ja ohjata hyppäämäänkin; katsoin jo seuraavaa hyppyä, etten juokse sitä päin, kunnes siinä samassa hoksasin, että ai niin, pitäis vissiin ohjatakin, jolloin oli jo liian myöhäistä :p Frini juoksi neloshypyn ohi. Nooh, mitäpä tuosta - matka jatkui. Rata muuten näytti suurinpiirtein tältä:


Rataantutustumisessa pari kohtaa radalla pistivät miettimään, että mitenköhän nämä nyt kannattaisi ohjata. Ensinnäkin 7-8 -kohta radalla.. Valssi siihen kohtaan oli ihan selkeä, mutta mietin, että jäänkö "ottamaan vastaan" hypyn toiselle puolelle vai menenkö "koiran hyppypuolelle" ja siitä jatketaan eteenpäin.. Päädyin sitten ottamaan vastaan, että saisin seuraaville esteille vähän enempi etumatkaa. Sujui hyvin.
Kymppihypyllä tuo kolmosputkensuu oli selvemmin tyrkyllä ja ajattelin, että siinä on sellainen paikka, jossa Frini voi ampaista putkeen ellen onnistu kertomaan sille ajoissa minne suuntaan ollaan seuraavaksi menossa. Onnistuin tekemään selkeän käännöksen ja saatiin tuokin kohta onnistuneesti suoritettua.
Kolmas kohta mikä pisti miettimään, oli esteet 12-14. En nyt ole varma ohjauksien nimistä mitä tuossa kohdassa käytin, mutta 13-hypylle ohjasin vähän kuin takaakierrolle ja putkeen lähetys poispäinkäännöksellä. Tutustuessa rataan mielessä kävi, että josko koittaisin tuohon kohtaan tehdä valssin, mutta sitten ajattelin, että mitäs jos Frini juoksee siitä muurille.. Päädyin kuitenkin lopulta siihen, että kokeilen tuota poispäinkäännöstä - eipä olla sitä taidettu edes koskaan treenata! Otin siis pienen riskin kokeillakseni onnistuuko - ja hitto vie sehän onnistu! Ajaksi radalta 32,66 sekuntia.

Vitsi miten hyvä fiilis radasta loppujen lopuksi jäikään! No okei, ehkä ihan pikkuisen harmittaa tuo oma moka tuolla alussa, mutta superhyvin onnistunut loppuosa radasta kyllä peittoaa sen harmituksen alleen ihan sata-nolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti