Ilona

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Frinin ensimmäinen mätsäri

Kauhajoen Nummijärvellä oli tänään Pohjanmaan Samojedistit Ry:n järjestämä match show. Puitteet match show'lle oli kyllä mahtavat; järven rannalla nurmikolla, aurinko paistoi ja koiria oli osallistumassa mukava määrä. Pennut tuomaroi Elina Pihlajamäki.

Frini tosiaan korkkasi tänään mätsäriuransa saaden punaisen nauhan. Nauhakehässä ei enää sijoituttu, mutta yleisesti katsottuna meillä meni hyvin. Tuloksena Frinille ekoista mätsäreistä siis PUN ei sij. Tosi tyytyväinen oon tuohon kakaraan. Se keskittyi kehässä hienosti ja malttoi seistä paikoillaan hienosti. Antoi tuomarin rauhassa tutkia hampaat, selän, hännän ja takapään muutenkin, eikä väistänyt *sisäisiä riemunhuutoja* :D Ravatessa kiilas mun eteen ja astuin sitten sen tassun päälle, hups ^^' Onneksi tuo unohtaa tuommoiset nopeesti ja siitä vain jatkettiin samantien kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan :')


Meitä vastassa oli suomenlapinkoira, jonka menoa en kyllä ehtinyt seuraamaan yhtään; keskityin vain täysin Friniin. Tuomari kuitenkin päätti pienen mietinnän jälkeen antaa meille punaisen nauhan *jee \o/*.

Punaisten nauhakehää jouduttiin sitten hetken aikaa odottelemaan, että esittäjät ehtivät muista kehistä esittämään pentunsa. Lopulta kun päästiin kehään, oli punaisen nauhan saaneita sen verran monta, että ryhmä jaettiin kahtia ja vieläkin jouduttiin odottelemaan omaa vuoroa. Meidän vuoron tullessa, juostiin pari kierrosta ympäri ja seisotettiin. Tässä vaiheessa alkoi Frinistä huomaamaan, että väsy alkoi olla. Enää ei olisi jaksanut niin keskittyä; kun olisi pitänyt vielä malttaa seistä, neiti tarjosi istumista. Ei meitä ihan heti kätelty ulos, mutta jossain vaiheessa kuitenkin niin tehtiin. Joka tapauksessa oon tosi ylpeä tuosta pienestä tenavasta! Se on iältään vajaa 17viikkoa ja jaksoi noinkin hyvin! Ottaen vielä huomioon myös sen, että ilma oli melkoisen lämmin. Ja harjoituksen kannaltahan nämä otetaan tietenkin eikä mitenkään verenmaku suussa kisata ;)

Kun kehät oli omalta osaltamme ohi, pakattiin kamppeet kasaan ja mentiin vielä lähemmäs järveä ottamaan pönötyskuvaa. Vielä piti nassikan hetki jaksaa pönöttää ja kyllähän se jaksoi. Nopeasti saatiin hyvä kuva otettua. Wilmalle iiiiso kiitos kuvasta! :)
Kun päästiin autolle, Frini simahti takapenkille samantien :D

16vko 4pv

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti