Ilona

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Agilityn jatkoilla

Maanantai ja vuorossa agilityn alkeiden jatkokurssi. Tänään sain taas raahattua siskoni mukaan kentänlaidalle kuvailemaan tekemisiämme, joten kuvamateriaaliakin tämänkertaisista treeneistä on siis näytillä. Miialle siis kiitos kuvista :)


Aloitettiin puomilla. Ensimmäistä kertaa mentiin täyskorkea puomi, tähän asti menty vain madallettua versiota. Laitettiin ylösmenoon pari herkkua ja ylätasanteelle noin 4-5 herkkua, jotta saatiin koiran katse pysymään eteenpäin kohdistuneena. Alastulokontaktin loppupäässä oli vielä nenäkosketusalusta, johon Frini pysähtyi kivasti. Pari kertaa tosin pysähtyi niin, että kaikki tassut koskivat kontaktiin, mutta kun siitä ei palkkaa herunut, osasi siirtää ne oikeaan paikkaan ja koskettaa kosketusalustaa. Tai oikeastaan nyökkääminen alustan suuntaankin jo riittää ja siitä palkkaus.
Puomin jälkeen tehtiin itsenäisesti rengasta, kolme toistoa kummaltakin ohjauspuolelta ja meni itseasiassa paremmin kuin odotin. Aluksi vain pyöräytin koiran renkaan edessä ja sanoin "rengas" ja koira meni. Sitten jäin noin parin metrin päähän, sanoin "rengas" ja Frini meni hienosti :)



Sitten täyskorkea A-este ensimmäistä kertaa. Ensimmäisella kerralla piti vähän rohkaista koiraa nousemaan ja rohkaisun avulla neiti kiipesikin reippaasti. Ylösmenoon laitettiin houkuttimeksi yksi herkku, jota Frini ei kuitenkaan ylösmennessään suuhunsa napannut vaan kiipesi ylös saakka ja alaskin meinasi tulla vauhdilla, joten piti vähän hihnan kanssa jarruttaa sen menoa. Alastulokontaktille pysähtyi ja palkkaa tuli. Toisella toistolla kaipasi vielä hitusen rohkaisua, mutta sitten taas mentiinkin. Kolmannella toistolla jo hoksasi tuon ylösmenonkin eikä enää tarvinnut rohkaisua. Alastulossa vähän vielä jarruttelin, mutta muuten meni mahtavasti. Rohkia likka :P



Seuraavaksi pikkuinen ratapätkä; hyppy ja sen jälkeen kepit, joissa ohjurit. Otettiin aluksi vain pelkät kepit ja sen mentyä hyvin, yhdistettiin siihen vielä hyppy. Tämäkin meni hienosti vaikka vähän mietin, että osaakohan Frini hakea kepit tuolla tavalla vauhdista. Turhaa epäilin, se meni hienosti (vaikka ehkä mä vähän varmistelin, mutta kuitenkin :P)! Tehtiin kaksi toistoa tätä hyppy-kepit -yhdistelmää ja kumpikin meni niin kuin pitikin, joten jätettiin sitten siihen tältä erää.



Tämän jälkeen hyppy-mutkaputki-hyppy-hyppy -ratapätkä. Ensimmäinen toisto; Lähdin liikkeelle turhan aikaisin ja koiran kaarros putkeen oli vähän liian 'pyöreä' (en nyt millään keksi parempaakaan sanaa.. :D). Lisäksi siinä olisi ollut mahdollisuus siihen, että koira olisikin juossut selkäni takaa putken toiseen suuhun - näin ei kuitenkaan käynyt (tällä kertaa) vaan Frini juoksi ihan oikein. Putken jälkeen ohjasin koiraa hypylle, jonka siivekkeeseen meinasin törmätä - täpärästi sen kuitenkin välttäen ja loppuun asti ohjaten. Toinen ja kolmas toisto menikin sitten jo vähän paremmin :D



Sitten vuorossa hyppy-rengas-hyppy -ratapätkä. Ensimmäinen hyppyeste laitettiin niin, että riman toinen pää oli 50cm:n korkeudella ja alempi jossain 30cm:n tai 35cm:n korkeudella. Ratapätkän loppuun jätettiin targetti. Jätin koiran lähtöön, menin ensimmäisen ja toisen esteen puoleenväliin ja annoin lähtökäskyn. Frini hyppäsi mahtavasti renkaan läpi kaikilla kolmella toistolla! ^_^



Lopuksi vielä mutkaputki-hyppy-kepit-hyppy -ratapätkä. Kolme toistoa, joista jokainen onnistuneesti. Kivasti tuo koiruus kyllä nuo kepit hakeekin. Tosin en tiedä mitä tapahtuisi, jos ohjureita alkaisi ottamaan kepeistä pois, mutta sen näkee sitten myöhemmin, kun se on ajankohtaista :D
Kaikenkaikkiaan oli tosi kivat ja onnistuneet treenit! Frinillä oli korvat mukana ja me kumpikin muistettiin ottaa aivotkin mukaan ;) Huippulassie ♥

Lisäksi kerrottakoon, että menin ilmoittamaan Frinin 20.9. Kuopion Vehmersalmella järjestettävään paimennustaippariin. Ystäväni Wilma ilmoitti myös Patron-beussin (Frinin thö poikaystävä ;P) samaiseen taippariin ja taitaa olla myös niin, että saamme Sannan valokuvaamaan koiriemme testit! Ihana Sanna! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti