Ilona

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Agilityn möllikurssi

Meillä tosiaan alkoi tänään Jurvassa SUKK ry:n järjestämä agilityn möllikurssi, jossa opetellaan lyhyitä & helppoja ratapätkiä, irtoamista, muutamia ohjaustekniikoita sekä varmuutta esteille. Kurssi on tarkoitettu aikuisille koirille, jotka ovat harjoitelleet agilityä vasta vähän. Kouluttajanamme toimii Anni Korpela. Koulutuspaikkana on aidattu agilitykenttä, joten ei tarvitse missään vaiheessa jännittää, että koira hairaantuisi vieressä olevalle tielle.

Heti alkuun otettiin hyppy-mutkaputki-hyppy ratapätkä, palkkaus targetilta. Hyvin meni. Omasta liikkumisestani sain tuossa kehuja kouluttajalta. Kehui sitä, että en jää odottamaan koiraa liikaa vaan osaan liikkua eteenpäin hyvin vaikka koira tuleekin jäljessä. Näin saan hyvin etumatkaa, kun kyseessä on kuitenkin melko nopea koira.
Sitten samaan 'hengenvetoon' tehtiin vielä muuten samanlainen ratapätkä, mutta viimeinen hyppy sylikäännöksellä. Ollaan tehty sylikäännöstä Frinin kanssa muutaman kerran, mutta ilman hyppyestettä. Yhdistettynä esteeseen se tuotti mulle vähän hankaluuksia aluksi, mutta noin neljästä toistosta sain kaksi viimeistä onnistumaan jotenkuten :p Sitten pieni tauko ja odoteltiin seuraavaa aihetta. Koiralla oli koko ajan vettä tarjolla. Onneksi tosin illasta viilenikin jo mukavasti ja kentälle ei paistanut aurinko, joten ei ollut niin porottavan kuuma treenailla.

Seuraavana tehtiin pakkovalssia (valssi hypyn edessä). Näitä on vaikea selittää, joten en edes yritä :D Mun pitäisi saada oma ajoitus tuossa pakkovalssissa kohdilleen, niin sit ois ihan hyvä. Frini teki kaikesta huolimatta hyvin; just niinku ohjasin ;D Jos mun valssin ajoitus oli myöhässä meni hyppykin pitkäksi, jos taas aloitin valssin liian aikaisin, niin Frini ponnisti hypylle turhan aikaisin ja tiputti riman. Treeniä, treeniä.

Lopuksi vielä alastulokontaktiharjoitusta. Kouluttaja neuvoi tekemään niin, että palkka tulee kädestä. Kerroin, että ollaan treenattu tätä kosketusalustalla, johon Frinin pitäisi koskea nenällään. Tehtiin sitten pari-kolme toistoa alustan kanssa ja ne meni sen verran hyvin, että kokeiltiin ottaa alusta pois ja katsoa, onnistuuko ilman sitä - onnistui! Jatkossa kuitenkin tehdään pari toistoa vielä alustan kanssa ja sitten pari toistoa ilman. Ihan hyvin on neiti oppinut tuon jutun. Vielä kun mä onnistuisin oikeasti palkkaamaan oikeaan aikaan ja paikkaan, enkä heittelis välillä nakkeja suoraa koiran otsaan.. :'D

Kurssin jälkeen sai vielä jäädä itsenäisesti treenaamaan jos tahtoi, niin jäätiin sitten tekemään vielä muutamat kevyet hypyt ja putket. Otettiin hyppy ja mutkaputki, jonka jälkeen oli vielä kolme hyppyä suorassa linjassa. Tarkoituksena treenata irtoamista. Hyppyjen loppupäähän targetti ja sitten aloituspisteeseen. Putken jälkeen olin vielä koiran edellä, mutta sitten jäinkin jo jälkeen ihan kiitettävästi - hyvin lassie irtos ja meni loppuun saakka, kun vain käskytin "menemenemene" :) Supertyytyväinen taas tuohon koiraan ♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti