Ilona

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Taistelun kautta hyvään suoritukseen

Rally-keskiviikko ja treenailtiin taas hallilla pienellä porukalla. Ensimmäisenä alokasluokan rataa, joka näytti tältä:

Tarkoituksena oli mennä tämä rata Frinin kanssa avoimenluokan tyyliin - koira siis ilman hihnaa. Ensimmäisestä ratakerrasta ei meinannut tulla mitään.. Frini ei keskittynyt vaan oli ihan liian innoissaan - ja haukkui.. Hetken yritin, mutta sitten poistuttiin radalta. Toisella yrityksellä pidin Frinin hihnassa. Nyt tekeminen oli jo vähän parempaa, muttei kuitenkaan ihan sitä mihin me oikeasti pystytään.. Sai välillä muistutella, että sinne edelle ei seuruussa viiletetä, lattiaa ei nuuskita ja haukkua ei saisi.

Toisena ratana mentiin avoimenluokan rataa, joka oli tämän näköinen:


Sujui huomattavasti paremmin, kun enimmät höyryt oltiin päästelty. Keskittyminen oli parempaa ja suukin pysyi ihan hyvin kiinni. Pieniä haukahduksia siellä täällä, muttei sentään jatkuvasti. Herkkujen avulla mentiin ensimmäinen kyltti, koska halusin vahvistella tuota pysähtymisen jälkeistä perusasentoa - että se on suora ja että Frini istahtaa ilman sitä haukahdusta. Myös kolmoskyltillä palkkasin suorasta eteentulosta. Neloskyltti tehtiin täysin herkkujen avulla - ei meidän seuruu/perusasento ole vielä noin vahvaa, että me tuollainen siirtyminen handlattais :p Kutoskylttinä ollut Pyörähdys on yksi meidän lemppareista! Se sujuu tosi hyvin. Hypyn jälkeen palkkasin, kun Frini palasi takaisin seuruuseen hienosti. Myös ysikyltillä palkkasin hienoista, suorista istu-maahan-istu vaihdoista. Kymppikyltti on myös yksi meidän lemppareista; saksalainen käännös - sujuu kivasti. 11-kyltillä herkku avuksi seisomaan nousussa, käytän käskynä "ylös". Vähän vinoon nousi, mutta näin alkuun ihan hyvä. Pysyi hyvin paikoillaan, kun kiersin. Kyltti numero 12 meni ihan hyvin. Palkkasin, kun jäi odottamaan ja palkkasin myös siitä, kun siirtyi käskystä perusasentoon. Siitä liikkeelle lähtiessä tulikin Frinille pieni houkutus lähteä hypylle, kun se oli ihan siinä vieressä. Sain kuitenkin estettyä sen käskemällä uudelleen seuraamaan. Maali-kyltin jälkeen vielä koira perusasentoon, hihna kiinni ja "jes" = vapautus.

Takapäänkäyttötreenejä ollaan tehty nyt melko vähän - mutta on tehty kuitenkin ja tänään se jo vähän näkyikin käännöksissä! Kyllä se sieltä tulee pikkuhiljaa! :)
Ihan mukavat treenit oli, vaikka aluksi vähän nihkeältä tuntuikin! Loppua kohti parani :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti