Ilona

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Hyllyttelyä agiepiksissä

Ajelin Maalahteen Ranta-Cupin 1. osakilpailuun. Osakilpailuja on yhteensä kuusi ja ainakin näillä näkymin vain yksi jäisi väliin! Epiksiä siis tiedossa kesäksi aika reilusti, koska kesän aikana on myös E-P Agility Cup, jossa neljä osakilpailua - näihin päästään ainakin kahteen, ehkä jopa kolmeenkin osallistumaan :)

Tuomarina tämän päiväisissä epiksissä toimi Anders Stens. Osallistuttiin Frinin kanssa kisaavien radalle, otettiin siihen varsinainen startti ja lisästartti. Rata oli kiva ja siinä oli kaiket mahdollisuudet onnistua, mutta itse tottakai menin möhlimään ohjauksessa. Valssailin ihan liian myöhään ja sitten sitä oltiinkin jo väärässä päässä putkea. Sitä ennen kuitenkin hyllytettiin jo puomilla, koska neiti ei pysähtynyt alastulokontaktille kuten pitäisi, joten otin ja palautin sen sinne. Kepit mentiin molemmilla radoilla toisella yrittämällä ihan mukavasti! En kuollaksenikaan enää muista millainen rataprofiili oli eikä meidän radoilta tällä kertaa ole edes videota.. Harmi sinänsä, sillä eka rata tuntui tuosta valssailumokasta huolimatta varsin hyvälle! Päästeltiin menemään kunnolla ja mua ei edes jännittänyt - musta jopa tuntui, että mä juoksin. Oli muuten hauska kuulla kommenttia, että "tuon collien kanssa saa juosta". Sitä Frinin kanssa todellakin saisi radalla tehdä! Voi kun itsellä olisi nopeammat kintut! Mut ei saa valittaa, hyvä vaan, kun koiralla on vauhtia! :D
Tänään siis tosiaan kummaltakin radalta HYLyt, mutta fiilis jäi loistavaksi! Kivat epikset!

Kuva otettu 28.3.2016 Seinäjoen agiepiksissä © Sami Ritoniemi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti