Ollaan nyt vietetty pientä rallattelutaukoa, mutta tänään päätin lähteä Frinin kanssa kentälle treenaamaan ja saatiin seuraksemme Wilma sekä beauceroninsa Irkku ja Patron. Myös pariviikkoinen "PikkuTuima" -vauva oli mukana - nuoresta se koiraharrastus on aloitettava :p
Rataa ei ollut etukäteen mietittynä, joten siinä sitten summamutikassa otettiin ALO-AVO -luokkien tehtäväkylttejä kansiosta. Radalle tuli seuraavat kyltit:
Lähtö
1. Koira eteen + oikealta sivulle
2. Istu + koira eteen, vasemmalta sivulle
3. Istu + käännös oikeaan, istu
4. Istu, maahan, istu
5. Koira eteen + vasemmalta sivulle, istu
6. 270* käännös vasempaan
7. Koira eteen + oikealta sivulle, istu
8. Pyörähdys
9. Vasen täyskäännös (saksalainen)
10. Käännös oikeaan
Maali

Heinäkuu 2016 © Milja Kauranen |
Mentiin rata Frinin kanssa kolme kertaa. Ensimmäinen kierros meni muuten ihan kivasti, mutta ääntä koirasta pääsi vähän turhan paljon. Teki kuitenkin töitä siitä huolimatta hyvin ja ennen kaikkea innokkaasti, häntä heiluen! Ihana nähdä, miten Frinikin on oikeasti nyt alkanut tykkäämään tästä ja tekee annettuja tehtäviä mielellään pidemmissä pätkissä. Onhan Frini ennenkin tehnyt mielellään, mutta erityisesti nyt ollaan alettu löytää se yhteinen sävel tässä jutussa. Itsekin tässä on matkan aikana oppinut, että miten sitä motivaatiota saa rakennettua koiralle ja itselle tähän lajiin. Meillä on siellä radalla kivaa yhdessä eikä se tekeminen tunnu niin "väkisin vääntämiseltä". Tarkoitan nyt siis sitä, että kun on itse alkanut oppimaan hieman paremmin tuon, että milloin palkata koiraa ja milloin vaatia tekemään paremmin, niin on huomattavasti selkeämmät sävelet niin itsellä kuin koirallakin ja sitä kehittymistä tapahtuu kerta kerralta.
Toinen kierros oli ehkä kaikkein paras tuon ääntelyn suhteen. Muutama haukahdus tuli loppuvaiheessa rataa, mutta muutoin oli aikalailla hiljaista, keskittynyttä ja hyvää tekemistä. Kolmas kierros mentiin myös ihan mukavasti. Jollain kyltillä taidettiin eteen siirtymistä muistella hetki, kunnes Frini istuutui suoraan eteen eikä 90 asteen kulmassa :p

Tällä treenikerralla radalla tosiaan oli 10 tehtäväkylttiä ja palkkailin herkulla yllätyksellisesti ja kun teki oikeasti hyvin. Eteen siirtymiset pyrittiin tekemään ilman apuaskelia - vähän annoin käsiapuja välillä. Pyörähdys on yksi meidän bravuureista, samoin saksalainen käännös - Frini niin tykkää niistä! Tekee ne myös ilman käsiapua, pelkällä käskysanalla! ^_^
Halusin myös kokeilla kapulanpitoa ulkona treenikentällä. Omaa kapulaa on alkanut nyt pitämään hyvin, kun ollaan kotona treenailtu. Jep, suuri harppaus, mutta jotenkin luotin siihen, että kyllä se nyt osaa. Omaa kapulaa ei nyt ollut mukana, joten käytettiin kentällä ollutta kapulaa. Hyvin piti, sain otettua kapulasta kiinni, mutten vielä ehtinyt käskyttää irrottamaan, kun jo irrotti. Otettiin uudestaan; taas piti hyvin ja nyt sain otettua kiinni kapulasta ja Frini irrotti vasta, kun sai siihen luvan "kiitos" -käskyllä. Vielä pientä hiomista tuon irrottamisen suhteen, että malttaa odottaa sen käskyn, niin tuo liike alkaa olemaan aika hyvin kasassa.
Lopuksi otettiin vielä lyhyt paikkamakuu yhdessä Patronin kanssa. Frini kun on siitä tosiaan alkanut nousemaan, joten heti kun saadaan koirakamuja häiriöksi paikkikseen, niin pakko se tilaisuus on käyttää hyväkseen! Käskytettiin maahan vuorotellen, Frini kuunteli hyvin ja meni vasta mun käskyllä maahan. Odoteltiin hetki ennenkuin jätettiin koirat - palkkasin Frinin, kun pysyi maassa. Jätettiin koirat ja käveltiin noin 10 metrin(?) päähän. Parikymmentä sekuntia, kävin palkkaamassa ja palasin takaisin. Toiset parikymmentä sekuntia ja palasin koiran luo. Palkkasin, kun pysyi maassa. Odottelin hetken ja palkkasin vielä uudestaan, kun pysyi. Nousi käskyllä istumaan ja vapautin. Rauhalliset kiitokset koiralle.

Summa summarum; HYVÄT TREENIT! Wilmalle kiitos treeniseurasta! :)