Ilona

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tottelevaisuuskoeluokat & -liikkeet

Yhtenä päivänä mietin meidän tokoiluja ja samalla lueskelin netistä tokojuttuja, katselin toko-videoita Youtubesta ja tokoliikkeetkin selasin läpi luokittain. Tajusin, että Awan kanssa ollaan kaikkia muita ALO-liikkeitä harjoiteltu paitsi luoksepäästävyyttä. Siinä sitten riittääkin treenattavaa. Tuo kun on kovin yltiösosiaalinen ihmisten suhteen ja alkaa aina täpisemään onnessaan, jos kuka tahansa ihminen lähestyy..
Mutta tosiaan, aiheena on tällä kertaa kirjoittaa tottelevaisuuskokeiden luokista ja liikkeistä:

ALO = Alokasluokka
Tähän luokkaan saavat osallistua koirakot, jotka eivät aikaisemmin ole kisailleet eivätkä ole saaneet alokasluokassa kolmea 1-tulosta. Koirakko saa siirtyä alokasluokasta avoimeen luokkaan (AVO) yhdellä 1-tuloksella. Vähimmäispistemäärä 1-tulokseen on 160pistettä. Kolmesta 1-tuloksesta saa koulutustunnuksen TK1 sekä pronssisen mitalin. ALO-luokassa koiran täytyy olla vähintään 10kk:n ikäinen.

Ymmärtääkseni näitä koulutustunnuksia on myös mahdollista saada sekarotuisen koiran kanssa, kunhan koira on tunnistusmerkitty sirulla sekä rekisteröity Kennelliiton FIX-rekisteriin. Rekisteröinti maksaa Kennelliiton jäseneltä 22€ ja ei-jäseneltä 28€.
ALO-luokan palkinnot
Max. pisteet 200p.
I-tulos = 160 - 200p.
II-tulos = 140 - alle 160p.
III-tulos = 100 - alle 140p.


AVO = Avoin luokka
Tähän luokkaan saavat osallistua koirakot, joilla on alokasluokasta yksi 1-tulos. Tässäkin luokassa 1-tuloksen vähimmäispistemäärä on 160pistettä. Kun koira saa kolme 1-tulosta, sen on siirryttävä voittajaluokkaan. Kolmesta 1-tuloksesta saa koulutustunnuksen TK2 ja hopeisen mitalin.
AVO-luokan palkinnot
Max. pisteet 200p.
I-tulos = 160 - 200p.
II-tulos = 140 - alle 160p.
III-tulos = 100 - alle 140p.

VOI = Voittajaluokka
Voittajaluokkaan saavat osallistua sellaiset koirakot, jotka ovat saaneet avoimessa luokassa yhden 1-tuloksen. Koiran on siirryttävä erikoisvoittajaluokkaan saatuaan kolme 1-tulosta, joista tulee koulutustunnus TK3 ja kultainen mitali. Vähimmäispistemäärä 1-tulokseen on 256pistettä.
VOI-luokan palkinnot
Max. pisteet 320p.
I-tulos = 256 - 320p.
II-tulos = 224 - alle 256p.
III-tulos = 192 - alle 224p.


EVL = Erikoisvoittajaluokka
Koiran täytyy olla täyttänyt 15kk osallistuakseen erikoisvoittajaluokkaan ja sen on pitänyt saada yksi 1-tulos voittajaluokasta. Kolme 1-tulosta saavutettuaan koira saa koulutustunnuksen TK4 sekä kultaisen lehväkehyksisen mitalin. 1-tuloksen vähimmäispistemäärä on 256pistettä.
EVL-luokan palkinnot
Max. pisteet 320p.
I-tulos = 256 - 320p.
II-tulos = 224 - alle 256p.
III-tulos = 192 - alle 224p.


Lähteenä tähän kirjoitukseen käytin Kennelliiton sivuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti