Ilona

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Irrottelua

Wuhuu, ihan mieletön fiilis! Ihana, keväinen keli ja sen kruunasi erityisen onnistunut peltolenkki kera Awan! Ja mikä siitä teki niin erityisen onnistuneen? No se, että Awa oli IRTI!! Kyllä, ihan aikuisten oikeasti; IRTI!! :D Joistakin tämä irti oleminen kuulostaa ihan mitättömältä, koska se on joillekin (ehkä suurimmalle osalle koiranomistajista?) arkipäivää ja ihan helppo asia, mutta meille tää on niin SUURI juttu, että sen takia intoilen näin! Mun luotto tuohon koiraan nousi taas huimasti. Pakko kokeilla heti huomenna uudestaan, kun nyt ollaan tutuilla seuduillakin, niin tohdin vähän rohkeammin päästääkin koiraa irti.

Illalla käytiin Hetan kans puistoilemassa Kurikassa. Aluksi meidän seurana oli shelttiuros, mutta ei kaksikko oikein innostunut leikkimään. Kiertelivät vain omissa maailmoissaan toisistaan paljoakaan piittaamatta. Sheltti lähti ja tilalle tuli kaksi mäyräkoiraa (Wilma & Wanda) sekä kaksi villakoiraa (Hertta & Kerttu). Kavereita olisi ollut, mutta eeei, ei innostanut leikkiminen ketään :D
Päätettiin sitten, että lähdetään pienelle lenkille. Tämä homma ei kuitenkaan mennyt niinkuin elokuvissa. Heta aiheutti ylimääräisiä sydämenlyöntejä karatessaan omille teilleen.. Multa irtosi remmi kädestä ja siinä sekunnin tuhannesosassa Heta tajusi tilaisuutensa tulleen ja ampaisi matkaan!
Onneksi ei kuitenkaan kauaa ehtinyt yksistään hortoilemaan, vaan kanssapuistoilija/-lenkkeilijä sai neidin kiinni. Kiitos siitä :) Vaikka kyllähän mä ehdin mielessäni nähdä jo kaikki maailman kauhukuvat... :/

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. (Heta taisi tietää, että Awa oli päivällä saanut juosta irti, joten päätti sitten irrotella omatoimisesti... ^^')










4 kommenttia:

  1. Luin, tykkäsin ja en tykännyt. :D Hienoa, että Awa pääsi olemaan irti, se on ehdottomasti tykkäämisen arvoinen asia. Hetan tempauksesta en tykännyt, mutta onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä en kovin herkästi tohdi noita irti päästää, ku niillä on semmosta omapäisyyttä, että saattavat ottaa jalat alleen. No Awa eilen yllätti, eikä mulle itellekkää tullu missää vaiheessa tunnetta, että "apua nyt se lähtee" vaikka vähän kauempana kävikin juoksemassa :)
      Hetaa en ookaan koskaan ees koittanut pitää irti, vielä ainakaan, enkä kovin helposti tuon eilisen jälkeen sitä teekään. Vielä :') Jonkin aikaa menee, että luotan siihen ettei lähde yksistään haahuilemaan :D

      Poista
  2. Voi ihania kuvia Awasta, taisi sekin nauttia irralla olosta! :--) hyi kauhee toi hetan juttu, ymmärrän hyvin noi kauhukuvat.. onneks se saatiin kumminki kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :) Kyllähän se tykkäs ihan silmin nähären ^^
      Tjoo, kyllä siinä pikkuusen peliästyy ku pimiäki oli.. Onneks Hetalla kuitenki oli valjaat missä heijastimia, heijastinhuivi ja remmissäki on heijastimia, ettei ihan 'pimeenä' juoksennellu.. Jep, onneksi oli apureita ettimäs/ottamas kii :D

      Poista