Ilona

maanantai 5. marraskuuta 2012

Mätsäreiden kulku

Seisotus (tyylejä on monia)
Mätsäreissähän on ideana pitää hauskaa ja tietty siellä on rotukoirilla mahdollisuus harjoitella virallisia näyttelyitä varten. Mätsärithän (Match Show) ovat siis ns. epävirallisia koiranäyttelyitä, joten x-rotuisetkin saavat niihin osallistua.
Vain esiintymisellä pitäisi olla mätseissä väliä, ei rotumääritelmänmukaisuudella (x-rotuisillahan ei rotumääritelmää ole ;)). Virallisissa näyttelyissä koiraa verrataan sille laadittuun rotumääritelmään ja tuomariksi ei pääse kuka tahansa vaan siihen täytyy käydä koulutus ja opetella tuntemaan rotu perinpohjaisesti. Mätseissä tuomarina voi toimia oikeastaan kuka tahansa, joka koirista jotain tietää.


Koirat jaetaan mätsäreissä luokkiin. Yleisimmät luokat ovat: isot (aikuiset) koirat, pienet (aikuiset) koirat ja pennut 18vko (tai kun rokotukset voimassa) - 12kk. Pennut voidaan luokitella vielä erikseen isojen ja pienten rotujen pentuihin. X-rotuiset menevät siihen luokkaan mihin ikänsä ja/tai kokonsa puolesta kuuluvat.
Silloin tällöin voi luokkina olla myös: X-rodut, juniori-ikäiset koirat (9-18kk), veteraanikoirat (yli 8v.), lapsi&koira (eli n. 5-10v. lapsi esittää koiran), lapsi&lelukoira (lapsi siis tosiaan esittää LELUkoiran) ja junior handler (eli n. 10-17 -vuotiaat nuoret esittävät koiran; joko omansa tai lainakoiran. Joissakin JH-kehissä tuomari saattaa käskeä osallistujia vaihtamaan koiria päinsä saadakseen paremmin selvyyttä sijoitusjärjestykseen). Riippuu paljon match show'n järjestäjästä mitkä luokat ovat mukana. Mutta yleensä siis on isot, pienet ja pennut.
Liikettä
Ilmoittautumismaksu on yleensä 7-8€, toisinaan 6€. Joskus harvoin 5€. Riippuu järjestäjästä.
Turistikoirat (eli mätsäriin osallistumattomat) ovat yleensä tervetulleita katselemaan menoa, kunhan niillä(kin) on rokotukset voimassa.

Koirat esitetään luokissa pareittain ja parit menevät numerojärjestyksessä. Numeron saa ilmoittautumisen yhteydessä. Esimerkiksi siis numerot 1&2 ovat pari, 3&4 ovat pari ja sitä rataa.
Koira seisotetaan kehässä yleensä samalla tavalla kuten virallisissa näyttelyissä. Jotkut rodut asetellaan johonkin tiettyyn asentoon (esim. kultainennoutaja) ja jotkut rodut esitetään vapaasti, sen kummemmin asettelematta (esim. suomenlapinkoira, beaucenpaimenkoira).
Tuomari pyytää yleensä kiertämään ringin ympäri ja vielä erikseen juoksemaan edestakaisin kehän päästä päähän. Näin tuomari näkee koiran sivuliikkeet sekä etu- ja takaliikkeet. Koiran täytyy ravata vierellä. Ei saisi laukata eikä peitsata. Eikä tietenkään hyppiä :} Mutta eihän siihen maailma kaadu, vaikka kaikki ei nyt niin täydellisesti menisikään - harjoittelemassahan mätsäreissä ollaankin ;)
Tuomari arvioi parin ja paremmin esiintynyt saa punaisen nauhan ja toinen sitten sinisen nauhan.
Kun luokan kaikki koirat on arvosteltu, menevät kehään ensin kaikki sinisen nauhan saaneet. Näistä tuomari sijoittaa yleensä neljä ja he saavat palkinnon. Sinisten ykkönen jatkaa useimmiten vielä BIS(Best In Show)-kehään kisaamaan match show'n parhaan koiran tittelistä. Sinisen nauhan saaneiden kehän jälkeen kehään astelee kaikki punaisen nauhan saaneet koirakot ja näissä sama homma; neljä sijoitetaan ja punaisten ykkönen jatkaa BIS-kehään myöskin.

Hampaiden tarkastus

BIS-kehässä jokaisen luokan PUN1 ja SIN1 kisaavat toisiaan vastaan. Junior handlerit / lapsi&(lelu)koirat tosin eivät näissä mittele.
Tuomari juoksuttaa koiria ringissä ja saattaa joskus seisottaa hyvinkin kauan ennenkuin tekee päätöksensä. Tuomari sijoittaa yleensä neljä parasta (tai riippuu tietenkin taas ihan mätsärin järjestäjästä) ja ensimmäiseksi tullut on siis match show'n paras koira eli BIS1! :)

Mätsäreissä noudatetaan Suomen Kennelliiton rokotusmääräyksiä ja ilmoittautumisen yhteydessä on koiran voimassa oleva rokotustodistus esitettävä. Useimmiten mätsäreissä on myös pieni buffetti, jossa myynnissä kahvia/teetä, makeisia/pikkusuolaista tms.

Noin! Siinä oli match show'n kulku "lyhyesti", toivottavasti siitä edes jotain käsitystä sai asiasta. Jos jotain epäselvää jäi, niin kysäise. Yritän osata vastata ;)
BIS1

4 kommenttia:

  1. Pitäisi joskus uskaltaa Vikin kanssa lähteä kehään.. :D Tai sitten pyytää että joku vähän kokeneempi handlaisi vikiä. Mutta toisaalta, pitäisi kyllä vielä reenata ennen kuin kehään asti pääsee. ;)

    Ja on kyllä muuten komea BIS1, arvonsa ansainnut! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mekään olla hirveestti reenattu, menty vain :') Tietty ku vaan treenais ni kaikki menis paremmin, ei ehkä jännittäs itteekää niin paljoo ;D
      Sumu on komea ;)

      Poista
  2. Eli onko niin että lapsi&koira luokasta ei mennä BIS-kehään? Valitaan esim 4 parasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin juuri. (Järjestäjästä toki riippuen) Usein myös olen nähnyt, että L&K -kehässä palkitaan kaikki; neljä parasta saavat yleensä jotain vähän enemmän ja loput esim. karkkipussit, mitalit tms. Kaikille lapsille jää hyvä mieli, kun saavat jotain pientäkin osallistumisesta :)

      Poista