Ilona

lauantai 24. elokuuta 2013

Pentumätsäri Vaasassa

SPL-MERENKURKKU RY järjesti Vaasassa mätsärin pennuille sekä kaiken ikäisille saksanpaimenkoirille. Ilmoittautuminen kehiin alkoi klo12 ja itse kehät klo13. Me oltiin paikalla vartin yli 12 ja oltiin luokassamme numerolla 2. Pentuja oli osallistumassa ihan sopiva määrä. Isoja pentuja taisi olla kaksitoista kappaletta, jotka tuomaroi Tina Lähdesmäki.



Alkuun mentiin kaikin kehään ja ihan vain kävelyvauhdilla kierrettiin kehää ympäri varmaan viisi kierrosta.. Sitten kehään jäätiin me Frinin kanssa ja parinamme oli snautseri. Frini käyttäytyi kehässä hienosti; ravasi mukavasti eikä yrittänyt tällä kertaa nappailla mun housunpulttuja suuhunsa. Tuomari seisotti melko kauan ja hienosti jaksoi pentunen pönöttää! Ihan hitusen väisti tuomaria, kun tuli katsomaan hampaat, mutta muuten antoi käpälöidä jne. Ja tosiaan kyllä Frini ne hampaansakin antoi katsoa sen pienen väistön jälkeen. Meille tuomari antoi pienen pohdinnan jälkeen sinisen nauhan.

Nauhakehässä kierrettiin ensin pari kierrosta ja sen jälkeen laitettiin koirat seisomaan, josta vähitellen tuomari sitten kävi kättelemässä heidät kiitokseksi, joiden kisa päättyi siihen. Meidät ohitettiin ja seuraavaksi tajusin, että me sijoitutaan. Neljänneksi sijoittui norjanharmaahirvikoira, kolmanneksi me, toiseksi vehnäterrieri(?) ja ensimmäiseksi newfoundlandinkoira. Palkintopussukasta löytyi pokaali, ruusuke, puruluu, pari vinkulelua, 2kpl RC:n pieniä ruokanäytepusseja, Joseran pieni ruokanäytepussi, Kiitos! -herkkuja, pohjavillakarsta sekä MeriKoiran puolikiristävä heijastinpanta :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti