Ilona

sunnuntai 18. elokuuta 2013

TokoAwa (Kesähaaste; Mission15)

Edellisestä pentuagility -postauksesta tuli sen verran pitkä, joten päätin kirjoittaa ihan oman postauksen Awan tokoilusta. Frinin pentuaksailun jälkeen oli tosiaan Awan vuoro päästä tokoilemaan ja menipäs senkin kanssa kivasti!


Alkuun muutamat katsekontaktit, jotta neiti tajuaa, että ollaan tekemässä pientä treeniä. Aloitettiin paikkamakuulla niinkuin oikeassa TOKO-kokeessakin (tai no jos aletaan pilkkua viilaamaan niin se koehan alkaa luoksepäästävyydellä.. ;P) ja paikkamakuu oli hienoa! Peruasentoon tuo kieräytti itsensä tosi kivasti ja meni nopeasti maahan käskyn kuultuaan. Kävelin noin kymmenen metrin päähän ja siinä sitä sitten odoteltiin minuutin verran. Mahtavasti jaksoi Awa makoilla hievahtamatta paikoillaan. Palasin sen luokse rauhassa ja palkkasin maahan. Tässä meillä on ongelmaa siinä, että Awa ennakoi perusasennon. Sain hieman ohjeita, joita nyt tässä treenissä noudatin. Muutama toisto otettiin paikkista ja pari viimeistä toistoa olikin jo paljon parempia; Awa malttoi pysyä siellä maassa ja odottaa käskyä nousta istumaan.
Tätä kuulemma kutsutaan häiriötreeniksi ;D

Seuraamisetkin oli hienoja! Kokeilin käännöksiäkin ja nekin meni yllättävän hyvin vaikkei olla niitä juurikaan harjoiteltu! Myös muutaman juoksuaskeleen otin ja siinäkin Awa pysyi hienosti seuruussa.
Liikkeestä maahanmeno oli kans erittäin hyvä ja nopea. Pysyi maassa ja palasin koiran luo taas rauhallisesti ja palkkasin maahan. Malttoi odottaa käskyä peruasentoon.
Liikkeestä seisominen meni myös yllättävän hyvin. Tätä en ole edes havainnut treenailla aikaisemmin oikeastaan yhtään, jotenkin vain päässyt unohtumaan koko liike! Kokeilin silti "odota" -käskyä käyttäen ja siihenhän se jäi odottamaan, seisten. Ja seisoi niin kauan, että palasin viereen ja annoin käskyn perusasentoon *sisäisiä riemunkiljahduksia!* :D
Otettiin sama vielä toistamiseen ja se meni samalla tavalla. Nämä kaksi toistoa meni sen verran hyvin, etten lähtenyt sitä liikettä treenaamaan enempää tällä kertaa.














Loppuun vielä luoksaria ja tässä kohtaa huomasi, että neiti alkaa hyytyä. Jäi kyllä odottamaan, mutta kun kutsuin luo, niin jäi vaan möllöttämään paikoilleen "mitä sanoit?" ja vasta toisella käskyllä löntysti tykö. Jep, löntysti, vaikka yleensä Awan luoksari on tosi nopea. Hienosti se kuitenkin asettui istumaan peruasentoon. Tosin huomasin, että autoin sen kädellä siihen.. Damn.. Mun kädet pitäis varmaan teipata kiinni mun kylkiin tai jotain.. (Kattokaa vaikka noita kuviakin (otettu 8.8.2013), seuruussa tuo vasen käsi meinaa nousta aina! Nyt kiinnitin siihen huomiota ja sain pidettyä sen alhaalla suurimman osan ajasta, hyvä minä xD)
En kyllä muuten yhtään ihmettele, että Awa kesken kaiken väsyikin, koska olihan se ennen treeniä ollut takapihan aitauksessa riehumassa Hetan kanssa pari tuntia.. ^^'
Estehyppyä ei nyt harjoiteltu, sillä este on Kauhajoella, enkä jaksanut kehitellä mistään vastaavaa estettä ^^'

Kuvat otettu 8.8.2013 © Wilma V.

PS. Paimenlauman laatiman kesähaasteen tehtävä numero "28. Treenaamme tänään tosissamme jotakin lajia" tuli siis suoritettua (viimeistään) tänään! ;P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti