Ilona

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Agin edistyneet 2 -kurssi

Tänään jatkettiin siitä, mihin viime keskiviikkona jäätiin. Pari ratapätkää, joista ensimmäisessä ei ollut mitään kummempia ohjauskuvioita - lämmittelyä vain, vaikka lämmin sää oli kyllä muutenkin ;p Ratojen mittasuhteet ei oikein täsmää, mutta saa tuosta käsityksen millaisia ratoja mentiin.


Ratapätkät oli kivoja. Ekana mentiin numeroitu rata, joka sujui kasihypylle saakka hyvin. Jostain syystä Frini ei hypännyt vaan kaarsi mun ja esteen välistä. Ohjasin siis varmaan liian kaukaa. On välillä hankalaa hahmottaa, että mistä kohdasta ohjata, sillä tämmöiset kaarteet Frini suorittaa välillä hyvin, välillä tekee niinkuin nyt teki ja jos menen ohjaamaan liian läheltä, se kiertää esteen. En usko, että se niin jumissakaan olisi, ettei sen takia halua hypätä, koska muutoin loikkii kyllä hyvällä tekniikalla. Otettiin seiskahypyn takaa uudelleen ja ohjasin hitusen lähempää, jolloin Frinikin sitten loikkasi ja jatkettiin rata loppuun saakka onnistuneesti. Mentiin rata vaan kerran, koska oli niin lämmin sää ja ettei koirat ihan läkähdy.

Odotellessamme toisen radan rataantutustumista, laitoin Frinin kevythäkin varjoon, jonne olisi kyllä tehnyt mieli mennä itsekin; siellä oli nimittäin paljon viileämpi kuin suorassa auringonpaiteessa istuskellessa :D

Seuraavaksi siis aakkostettu rata, jossa olikin enemmän haastetta. C-hypyn jälkeen tein valssin ja ohjasin Frinin D-hypylle, siitä välistäveto(?) ja E-hypylle, mitä Frini ei sitten hypännytkään, koska rintakehäni osoitti ihan väärään suuntaan; Frini oli menossa F-hypylle. Aloitettiin uudelleen C-hypyltä ja meno tyssäsi samaan virheeseeni; taas rintakehä liikaa kohti F-hyppyä. Vielä uudestaan ja nyt onnistui - ei sujuvasti, mutta oikeat hypyt kuitenkin onnistuttiin suorittamaan ja putken jälkeen palkkasin. Me ei loppupätkää menty laisinkaan, koska kepit ja keinu ;p Vielä tämän jälkeen otettiin kerran C-hypyltä G-putkelle onnistuneesti ja palkkaus. Siinä meidän aksatreenit tälle päivälle - ihan riittävästi :)

Hetakin oli mukana ja kävin sen kanssa mutkaputkea harjoittelemassa muutaman kerran sen jälkeen, kun kaikki kurssilaiset olivat radan suorittaneet. Targetti putken toiseen päähän ja koira putkeen; kyllähän se putkeen meni, otti palkan targetilta ja heti sen jälkeen meni maan haisteluksi koko homma :D Eipä Hetasta tarkoitus mitään agilitykoiraa ole tehdäkään, mutta voi kun sen saisi vähän enempi keskittymään asiaan :') Toisaalta, se teki jo annetun tehtävän, mitäs sitä sen jälkeen enää keskittymään, kun on paljon mielenkiintoisempiakin juttuja, kuten se maan haistelu ;p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti