Ilona

maanantai 22. helmikuuta 2016

Jaana-Kaisan käsittelyssä

Osteopaattinen hieroja Jaana-Kaisa Timonen (Tmi Terveystassu) otti tänään koiria vastaan Karijoella Canis&Catus -liikkeen tiloissa. Frinille aikaa varatessani saatiin viimeinen paikka - paikat olivat menneet alle tunnissa. Huh!
Lannerangan alueelta oli jumissa ja lantio kiertää. 
Käynti siis tuli kyllä tarpeeseen, sillä ainakin neljä lukkoa Jaana-Kaisa Frinin selästä niksautti auki. Alkuun Frini oli käsittelyssä vähän levottomampi, sillä varmasti tuntui hivenen epämukavalta.. Mutta pikkuhiljaa rentoutui ja koirasta oikein huomasi, että se nautti silminnähden. Varmasti myös helpotti oloa, kun lukot sieltä aukeni yksi toisensa jälkeen.

Kun käytiin illemmalla ulkona pieni pissatuslenkki tekemässä, niin huomasin kyllä selkeän eron koiran liikkeessä! Aiemmin liike oli töpöttävää, mutta nyt askel on selkeästi pidempi ♥ Ihanaa, kun koira pystyy taas liikkumaan normaalisti. Hurjaa, miten sitä ei aiemmin huomannutkaan - jotenkin silmä vaan tottui siihen liikkeeseen, kun koiran näki koko ajan.. Saatiin onneksi varata jo samantien seuraava aikakin meille ja se on elokuussa.
Parin viikon päästä mennään Kuoppalan Marikan hierottavaksi (MaiPro) Ylistaroon. Nyt kyllä tästä eteenpäin aletaan käymään säännöllisesti niin Jaana-Kaisalla kuin Marikallakin! Frinin kanssa kuitenkin harrastetaan melko ahkerasti kaikenlaista, niin on hyvä huoltaa säännöllisin väliajoin, jotta kaveri pysyy kunnossa ♥

Käsittelyyn keskittyneenä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti