Ilona

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Laskiaissunnuntain tokoilut


Ajeltiin tänään Frinin kanssa Lapualle tokoilemaan pienelle hallille. Seuranamme treenailemassa oli Tiia ja Louhi-holsku, Minna ja Laulu & Salsa borzoit sekä Sanna ja suursnautseri Tolvi.

Treenailtiin alkuun vuorotellen, yksi kerrallaan. Itse otin Frinin kanssa hieman seuruuta ja paikkamakuuta. Myös noutoa treenattiin. Seuruut meni ihan mukavasti, mitä nyt vähän väljäähän se oli ja pikkuisen meinasi poikittaakin välillä. Ehkä liian pitkää pätkää yritin aluksi - pitäisi malttaa tehdä lyhyemmissä pätkissä! Kun sen muistin taas ja lyhensin matkaa, niin johan meni paremmin - pysyi suorana ja tiiviimpänä.


Paikkamakuu yksistään muuten ok, mutta taas ennakoi perusasentoon nousua, kun palasin vierelle. Tarkoituksenani oli käydä vierellä ja jättää vielä pieneksi hetkeksi makaamaan, mutta hupsista; ehdin vierelle ja koira jo nousi.. Uudestaan maahan, kävin parin metrin päässä, odotin muutaman sekunnin ja palasin koiran vierelle, palkkasin kun pysyi maassa. Taisin vapauttaa makuulta ellen väärin muista.

Sitten vielä noutoa. Heti alkuun vain heitin kapulan parin metrin päähän ja Frini haki sen hienosti. Sitten pyysin Frinin perusasentoon, heitin kapulan ja annoin "tuo" -käskyn - ja Frinihän lähti noutamaan! Tää oli oikeasti eka kerta, kun kokeilin tehdä näin. Heittäessäni kapulan meinasi lähteä hakemaan, mutta samassa tajusi, että en antanutkaan mitään käskyä. Lähti sitten vasta käskyllä hakemaan, aika hieno! Palautuksessa en vaatinut mitään istumisia tai mitään muuta sellaista, koska tiedän, että se ei ole vielä hallussa edes kotona ilman häiriötä. Täytyisi muutenkin nyt saada jotenkin yhdistettyä kapulan pito ja istuminen.. Se on muka nyt jotenkin hankalaa :p


Lopuksi otettiin vielä paikkamakuu ryhmässä. Frini meni vieruskaverin käskystä maahan.. Otettiin uudestaan ja sitten onnistui. Pysyi paikoillaan hyvin. Kävelin ensin puoleenväliin hallia (halli on tosi pieni, eli en mä hirveän kaukana ollut :D) ja sitten hetki odoteltiin ja kävin palkkaamassa. Nyt kävelin hallin päähän saakka (olisinko ollut noin 10metrin päässä?). Kehuin välillä, kun pysyi ja katsoi muhun. Ei mitään hajua kuinka pitkän paikkiksen koirat tekivät. Palattiin koirien luo ja käskettiin perusasentoon. Mahtavasti meni kaikilla! Superia!

Tolvi (suursnautseri), Frini (pk collie), Louhi (lk holsku) ja Laulu (borzoi)
Kuvista kiitokset Tiialle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti