Ilona

maanantai 11. elokuuta 2014

Agijatko

Tämänkertaisella kurssikerralla harjoiteltiin puomia, pöytää, A-estettä, keppejä ja keinua.

Me aloitettiin Frinin kanssa puomista ja tehtiin kaksi toistoa kummaltakin ohjauspuolelta. Parit herkut laitoin taas ylätasanteelle ja kosketusalustan puomin loppupäähän. Kivasti meni, ei vilkuillut mua yhtään. Alastulokontaktilla oli tavoitteena, että koira jäisi kontaktiasentoon ja ohjaaja pystyisi liikkumaan noin 2-3 metrin päähän. Ensimmäisellä kerralla Frini ei pysynyt - takajalka tipahti maahan ja sitten lähti liikkeelle. Seuraavilla toistoilla sujui.

Sitten pöytätreeniä. Namialustan laitoin kauimmaiselle reunalle koiran lähetyssuunnasta katsottuna. Lähetin koiran pöydälle ja siellä se pysyi. Muutamat toistot otettiin ja meni hyvin.
Tämän jälkeen siirryttiin A-esteelle. Laitoin taas kosketusalustan alastulokontaktin loppuun ja sitten annoin koiralle "kiipee" -käskyn. Pari ekaa toistoa jouduin jarruttelemaan koiraa alastulossa, mutta lopuilla toistoilla se tajusi itse himmata vauhtia ja pysähtyi kontaktille hyvin.

Seuraavana kepeille, joissa ohjurit. Laitoin targetin ekalla toistolla johonkin keppien puoliväliin. Frini meni kepeille hyvin, joten siirsin targetin keppien loppupäähän. Lähettelin kepeille tällä kertaa aika läheltä ja kummaltakin ohjauspuolelta muistaakseni kolme kertaa. Jokainen toisto meni mukavasti kivalla vauhdilla.

Sitten olikin meidän vuoro mennä keinulle. Muut ovat tehneet keinua jo parina edellisenä kertana, mutta meille tämä keinuharjoitus oli ensimmäinen. Tai kokeiltiinhan sitä silloin kurssin alussa, mutta Frinillä ilmeni jokin väistämisongelma keinua kohtaan, joten ollaan nyt harjoieltu puomia keinun sijaan tähän saakka. Laitoin keinulle herkkuja noin 10cm:n välein ja otin remmin erittäin lyhyelle ja napakan otteen läheltä pantaa. Kouluttajamme varmisti toiselta puolelta, ettei Frini yritä hypätä alas siltä puolelta. Itse siis toisella puolella varmistin samaa asiaa. Oli myös tärkeää, ettei koira pääse peruuttamaan. Alun Frini meni hyvin herkut suuhunsa napsien. Keinun puolivälissä keinuhan tietenkin alkoi hiljalleen liikkumaan ja siinä kohdassa Frinille tuli pieni epäröinti, mutta reippaasti jatkoi kuitenkin loppuun saakka. Tämä meni niin hyvin, että jätettiin keinuharjoitus tällä kerralla siihen. Supertyytyväinen Frintsuun - kieltämättä odotin, että se epäröisi paljon enemmän, mutta hyvä näin :)



Lopuksi tehtiin 10 esteen ratapätkä, josta ratapiirros yllä ja videon näette klikkaamalla linkkiä. Ah, mitä ohjausmokia tuossa videolla näkyykään :D Eipä ole ihme, jos koira ei suorita takaakiertoa niinkuin pitäisi, koska eihän se voinut hypätä, sillä olin lähestulkoon joka kerralla sen edessä. Lisäksi ensimmäisen toiston valssi ei kyllä valssilta näyttänyt. Vaihdoin ohjaavaa kättäkin ihan liian aikaisin. Putkesta tullessa (4 este) minun olisi ehkä pitänyt hakea koiraa lähempää, että se olisi juossut enempi suoraan kohti rengasta - nyt se ei rengasta lukinnut vaan juoksi ohi. Toisella toistolla meikäläisen pakka meinasi hajota takaakierron jälkeen; esim. ohjasin putkeen, mutta käskytin "kep.. hy.. eiku putkeen!" :D Onneksi Frini oli fiksu ja meni putkeen :'P Kolmannella toistolla Frini meinasi ohittaa kepit.. Sitä en osaa sanoa, mistä johtui. Ei ehkä kestänyt, kun lähdin liikkeelle? Lisäksi tuossa kolmannella toistolla tuo takaakierto meni päin prinkkalaa. Tosin eipä tuo mun ohjauskaan kovin terävän näköistä ollut, vähän laiskanpuoleiselta näytti, hupsis. Lopulta onnistui, mutta siltikin näytti videolta katsottuna siltä, että melkein olin taas koiran edessä sen hypätessä.. Huoh :D
Jospa sitä joskus saisi toimimaan nuo kaikki yhdessä; käskyt, aivot, jalat, kädet ja koko muun kropan :P

Renkaan suoritukseen olen kuitenkin tosi tyytyväinen; Frini hyppää renkaan läpi eikä sen sivusta :) Treeni oli tänäänkin varsin mukava ja antoisa. Keskiviikkona lisää agilityä möllikurssin merkeissä! ☺

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti