Ilona

torstai 28. elokuuta 2014

Bloody bitch..

Nimenomaan, hemmetin narttu.. Voiko koira "parempaan" ajankohtaan toisia juoksujaan aloittaakaan? Niin monta kivaa juttua peruuntuu/hankaloituu nyt niiden takia, jotta ihan kupolihin ottaa! Olisi neiti nyt voinut antaa juoksujen odottaa vielä kolmisen viikkoa :D ... Nartut ... ♥

Ensinnäkin; ensi viikon tiistaina (2.9.) olisi ollut SUKK ry:n epävirallisen Agility Cupin viimeinen osakilpailu, jota olen itse odottanut kuin kuuta nousevaa, mutta se jää nyt meiltä sitten välistä... :/ Täytyy kai lohduttautua ajatuksella, että tuleehan näitä epiksiä - ei nämä olleet viimeiset laatuaan... :P
Toiseksi; keskiviikkona (3.9.) olin suunnitellut meneväni Nurmoon mätsäriin Frinin ja Hetan kanssa, mutta nyt en Friniä sinne vie muita koiria kiusaamaan. Taidetaan siis lähteä Hetan kanssa kahdestaan ellei tule muutoksia suunnitelmiin.
Kolmanneksi; sunnuntaina (7.9.) olisi Frinillä ollut aika hierontaan, mutta sinne ei juoksuista narttua saa viedä, koska paikalla on muitakin koiria samaan aikaan.. Joten Frinin tilalle tulee sitten Heta - sekään ei ole koskaan kunnon hieronnassa tainnut olla, ikää kuitenkin on jo reilu neljä vuotta. Heta ei mitään erikoisen rasittavaa liikuntaakaan harrasta; lenkkeilee, tekee temppuja ja riehuu Awan & Frinin kanssa, niin oikeastaan on varsin mielenkiintoista kuulla millaisessa kunnossa on sellaisen koiran lihaksisto, joka "ei tee juuri mitään" (lue: ei treenaa esim. agilityä).
Neljänneksi; Tulevalla viikolla olisi myös parit ohjatut agilitytreenit.. Toisiin nyt ainakin saadaan sentään mennä, kunhan juoksupöksyt on jalassa. Toisesta paikasta odotan vielä vastausta, kun kyselin, että mikä on kurssilla (ja kentällä) ollut käytäntö.
Ja viidenneksi; noin kolmen viikon päästä olisi se paimennustaippari Kuopion Vehmersalmella, jonne meidän piti Wilman (ja Patronin) kanssa mennä samalla autolla.. No, nyt se ei sitten onnistukaan neidin juoksujen takia. Joudutaan mennä kahdella autolla.. Tosi fiksua. Mutta ei siitä viiden tunnin automatkasta mitään tulisi, jos takapenkillä on juoksuinen narttu ja viriili nuorimies :D Säästyy omat hermot, kun mennään eri autoilla. Ja koiratkin pystyvät olla rennommin. Onneksi sentään saadaan taippariin osallistua juoksuista huolimatta!


Voivoi, tämmösinä hetkinä sitä käy mielessä, että miksi narttu..? Miksei urosta? Njääh, kyllä tää kestetään. Niinku naiset - ei lannistuta! :P
Juoksuväli ekojen ja näiden tokien juoksujen välillä on aika tarkalleen seitsemän kuukautta.


Lopuksi täytyy vielä kiittää kaikkia, jotka antoivat äänensä Frinille Seiska-lehden Hurtein Hauva kisassa! Kymmenenneksi taidettiin päästä, jos oikein annettujen äänien prosenttiosuudet katsoin - sekin on jo hieno saavutus, koska kieltämättä vähän extempore (ja läpällä) neidin kisaan mukaan ilmoitin :') Kiitos!

4 kommenttia:

  1. Voi vitsit! 28.9 testissäkö? Harmi, kun ollaan Mainin kanssa silloin jäljestämässä Iisalmessa. Oisin muuten varmaan lähtenyt katsomaan tuota testiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 20.9. olevaan testiin mennään :)

      Poista
    2. Ai silloinkin on testi! :D Pitääpä miettiä kävisikö silloin katsomassa, ei Mainin kanssa varmaan ehditä sitä käydä mutta näkisipä mitä siinä tapahtuu :)

      Poista
    3. Joo, on :) Vähä sekava tuo testikalenteri kieltämättä noilla sivuilla mistä ne näkee. Toiki testi piti olla jo heinäkuus, mut niiden kauheiden helteiden takia siirretty syksylle. Mä aattelin, et nyt tai ei koskaan mennään kokeilemaan. Mut kieltämättä kallis kokeilu vaan tulee, jos ei mee läpi. Mutta ainakin se paimennus sitten tulee sieltä luonnostaan, jos tulee - ainakaan ei ole mitään opittuja juttuja taustalla ja se on mun mielestä tän TAIPUMUStestin tarkoituskin :P

      Poista