Ilona

maanantai 18. elokuuta 2014

Angstinen agimaanantai

Kyllä oli niin angstinen agikerta, jotta huhhuh.. Meinas huumorintaju loppua kesken, kun paikallaan istuen odottaminen oli mukamas ihan uusi juttu puikkonokalle. Hemmetin teiniperse. Nyt tehotreeniin tuo asia; se perse pysyy maassa vaikka pommi räjähtäis vieressä! >:]

Aluksi harjoiteltiin takaakiertoa ja valssia. Ongelmia paikallaan pysymisessä jo tässä.. Sitten kun koira pysyi, nii itse ohjasin ihan jotenkin väärin.. Saatiin me nyt edes kerran onnistunut suoritus kuitenkin.
Seuraavana hyppy-puomi-hyppy -sarja. Ja taas takuttiin odottamisen kanssa. Sitten kouluttajamme kertoikin, miten kannattaa koira viedä takaisin paikalleen istumaan. Enpäs ollut huomannut sitä, että jos koira nousee, mun käsi menee heti taskuun herkkua ottamaan.. Siitähän koira saa helpostikin sen kuvan, että nyt teki oikein.. Vaikka ei herkkua siis heti siinä seistessään saakaan, mutta kun saa sen sitten istuuduttuaan, niin.. Täysin selkeä homma, mutta tuokin vain piti jonkun mulle sanoa, että sen hoksasin. Sitä jotenkin aina sokaistuu omille tekemisilleen, eikä tuommoisia asioita tule huomattua, jos kukaan ei niistä sano! Täytyy siis pitää tämä mielessä; KÄDET POIS TASKUISTA!
Takaisin hyppy-puomi-hyppy -sarjaan; ensimmäisellä toistolla juoksi puomin ohi. Toisella toistolla loikkasi alastulolta alas liian aikaisin. Kolmannella ja neljännellä toistolla meni ihan hyvin - pysähtyi alastulokontaktille hienosti, mutta ylösmenokontaktille osui niukin naukin ja taisi vähän vinostikin sille juosta.

Sitten heti perään sai itsenäisesti harjoitella hyppy-kepit -sarjaa. Laitoin targetin ensin neljännen kepin kohdille ja lähetin koiran hypyltä kepeille. Meinasi juosta ohi, mutta otettiin uudestaan ja sitten taisi sujua ihan hyvin. Tosin paikallaan pysymisessä oli tässäkin taas ongelmaa.. Alkoi jo vähän naurattaakin, että voiko tää olla edes totta, nytkö se sitten aloittaa tämän perseilyn - onhan se jo pitkän aikaa ollutkin "turhan" kuuliainen koiruus, joten kai sen on jo korkea aikakin testailla rajojaan, että onko nyt ihan pakko tehdä niinkuin sanon.. On se. Ihan pakko, senkin patonkikuono.


Lopuksi kahdeksan esteen ratapätkä (kuva yllä). Kun kuulin, että pitäisi ratapätkä suorittaa, niin kieltämättä oli vähän sellainen fiilis, että "eeeei, ei nyt..". Mutta sitten yritin tsempata itseäni vähän pirteämmäksi ja ehkä siinä hieman onnistuinkin. Ainakin kehuin vähän innokkaammin koiraa ja yritin muutenkin olla reippaampi. Nyt Frini ei meinannut ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan käskyllä istua, joten siitä jouduttiin hieman keskustelemaan, että pitikös niitä käskyjä totella. Lopulta se istui ja malttoi odottaa.
Keppien ohitse juostiin heti kättelyssä, pyysin takaisin ja ohjasin kepeille - pujotteli ne kivalla rytmillä. Seuraavana rengas ja mutkaputki, johon tehtiin joko valssi tai sokkari. Ensimmäisellä toistolla taisin tehdä tuohon kohtaan sokkarin ja toisella toistolla valssin. Vielä nyt en oikein tiedä kumpiko tuntui luontevammalta, mutta kumpikin toimi ihan hyvin. Mutkaputken jälkeen tuli hyppy ja sen jälkeen taas mutkaputki ja hyppy. Tuolla toisella putkella käskytin "rengas", mutta onneksi Frini ei tästä hämmentynyt.. Jestas, koskahan sitä oppis käskyttämään oikeilla sanoilla liikkuessaankin? Seuraavalla toistolla taisin käskyttää kepeillekin "rengas" -käskyllä.. -.-' Otettiin viimeisenä vielä hyppy-kepit -pätkää, että Frini oppisi hakeutumaan kepeille vauhdistakin. Pitää itse huomata hidastaa omaa vauhtia keppien kohdalla ja käskyttää kepeille ajoissa.

Vielä olisi pari kertaa tätä kurssia jäljellä, äkkiä viikot vierii. Tarjolla olisi kuitenkin jatkoa kurssille kuuden kerran verran sekä kertaluontoiset keppitreenit. Kumpikin kiinnostaisi, mutta täytyy kai jotain karsia.. Toisaalta taukokin voisi tehdä hyvää, onhan tässä jo toukokuusta saakka liidelty viikottain. Toisaalta taas muutama viikko lisää agilityä ei ehkä olisi pahaksi, pitkä talvi on kuitenkin tulossa ja en usko, että halliin pääsemme treenaamaan - ainakaan kovin usein. Josko talvikauden pyhittäisi sitten sille tokolle, mitä olen tässä kesän aikana nyt vain lykännyt ja lykännyt "me keskitytään nyt agilityyn" -tekosyyllä ;) Vaikka ei se nyt sinänsä tekosyy ole ollut, ollaanhan me siihen liitelyyn tosiaan keskitytty. Toko vain tukisi hyvin agilityharrastusta. Jospa talvikaudella löytyisi joku meille sopiva tokon alkeiskurssi, jonne pyrkiä valvovan silmän alle harjoittelemaan? Saa nähdä.

Mainitsemisen arvoinen asia on myös se, että Frini on menossa syyskuun 7.päivä ilmaiseen hierontaan. Ilmainen siksi, koska hierojat ovat koirahierontakurssilaisia. Facebookin puolella satuin bongaamaan ilmoituksen, jossa etsittiin harjoituskoiria kurssilaisten hierottaviksi. Laitoin sähköpostia ilmoituksessa mainittuun osoitteeseen ja saimme paikan. Ihan mielenkiintoista nähdä ja kuulla millaisessa kuosissa Frinin lihaksisto on.
Awahan tuota hierontaa eniten olisi tarvinnut (jotenkin vaikuttaisi, että sen peräpää on kamalan jumissa :/), mutta tuo kurssi ei ole sen paikka mennä hierottavaksi, koska paikalla on muitakin koiria. Ei se pystyisi rentoutumaan siellä. Awalle pitäisi tulla hieroja kotiin, niin sitten saattaisi sen rentoutuminenkin onnistua. Heti vain kun mahdollista, niin Awakin kyllä pääsee ammattilaisen hierottavaksi - siihen asti yritän itse hieroa sitä mahdollisimman paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti