Ilona

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Käppäilyä Nurmossa

Nurmossa käväistiin tänään ja tavattiin kaverini Heidi ja hänen noin 9-vuotias rottweilerinsä Roki.
Roki rottweiler

Kiersimme noin kuuden kilometrin lenkin ja aikaa saimme kulumaan vähän yli tunnin. Awan osalta selvittiin ilman rähinää, kun ei päästetty nenäkkäin koiruuksia kovin pitkäksi aikaa. Loppulenkistä Awa löysi taas korvansakin ja alkoi kuuntelemaankin mitä sille sanoin. Taidettiin me yksi koira ohittaa ilman haukkumisia ja sain Awan pitämään kontaktin aika hyvin! :)
Lenkin päätteeksi laitoin Awan autoon ja rupattelin vielä hetken aikaa Heidin kanssa heidän kotipihassaan. Siinä ulkona tuli sitten Heidin mieskin käymään ja päästi samalla heidän pikkuisen chihuahua (lyhytkarvainen) Ticonkin ulos hetkeksi. Kävi niin hassusti, kun avasin auton oven ja valmistauduin lähtöön, että Tico otti ja hyppäsi autoon sisälle! Se loikkasi kuskin penkin kautta apukuskin paikalle ja sitten huomasi Awan. Ehdin jo pelästyä, että se loikkaa takapenkille ja sitten tapahtuu kauheita, jos Awa ei sitä siedäkään, mutta mitä vielä! Awa ei sanonut mitään; ei murissut eikä edes haukkunut! Katsoi vähän hölmistyneenä vain Ticoa ja yritti nuuskia. Sitten nappasinkin jo Ticon syliini ja Tero (Heidin mies) haki sen pois. Hassu pieni koira :)

Tällaisenkin pikkuisen Awa kohtasi tänään :)
Kuvassa lyhytkarvainen chihuahua Tico.

Lähdettiin siitä sitten ajelemaan ja kiersin Huhtalan koirapuiston kautta. Puistossa ei ollut ketään, joten päätin, että vien Awaa sinne vielä vähän juoksemaan. Noin vartin verran Awa siellä rallitti ja haisteli jokaisen nurkan. Kauemmankin koira siellä ois ihan varmasti viihtyny, mutta meikäläisen alkoi tulla kylmä, joten oli pakko lähteä kotiin.
Tuolla kopassaan koira nyt rouskuttaa tyytyväisenä kohmeista naudan rustoluunpalaa, jonka sille noin tunti sitten pakkasesta annoin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti