Jatketaan agilityn alkeilla

Agilityn alkeita oltiin tänään taas opiskelemassa Frinin kanssa. Vitsit, että tuo on kyllä pätevä pentunen, kunhan vaan minä osaisin ohjata! Raasu joutuu ihan hämilleen, kun ei saa selvää mitä siltä haluan; miten haluan sen suorittavan esteet.. Frini seuraa mun kroppaa hurjan tarkasti ja menee sen mukaan; sen huomaa kun koira juoksee ihan väärään suuntaan. Ja syyhän on tosiaan minun itseni. Tottakai koira juoksee väärään suuntaan, jos kropallani sitä sinne ohjaan. En vain oikein hallitse tätä hommaa vielä. Mutteipä mun varmaan ihan vielä tarvitsekaan, kun ottaa huomioon sen, että nämä agilitytreenailut ovat vasta ensimmäisiä mitä oikeasti mennään ohjatusti ja tehdään ns. kunnolla.

Aloitettiin taasen kuivaharjoittelulla; alla olevan kuvan ykköskohdan mukaisesti olivat esteet ensimmäisessä "tehtävässä" ja koira tosiaan piti saada menemään kahdeksikkoa esteiden välillä. Heheh, helpommin sanottu kuin tehty. TAAS.
Nihkeän alun jälkeen onnistuttiin kuin onnistuttiinkin tekemään kahdeksikko, kunhan itse sain tosiaan tuon ohjaukseni kuntoon. Eka hyppy meni ihan hyvin, mutta kun päästiin toiselle, Frini hämmentyi. Itse en aluksi tajunnut, että miksi. Vasta kunnes Marjukka (kurssin vetäjä) sanoi, että miten pystyn parantaa ohjausta tuossa kohtaa, alkoi homma luistaa. Täytyi suoristaa ylävartalo ja kurottaa käsillä pidemmälle; alkoihan se koiruus hyppimään oikein.

Toinen este olikin sitten meille hiukan vaikeampi. Tai mulle vaikeampi. En ollenkaan meinannut hahmottaa, että miten ihmeessä mun piti koiraa ohjata.. Piti antaa koiralle tilaa ja silti itse liikkua ja ohjatakin siinä samalla ja vähän tietty piti koiraakin yrittää ehtiä seuraamaan, että miten se menee. Lopulta me onnistuttiin vaikka välillä meinasi itsellä kärsivällisyys loppua! Kauan me sitä yritettiinkin ja oli aika voittajafiilis sen onnistumisen jälkeen :'D Ei se niin vaikeaa ollutkaan.. Itse tein siitä liian vaikeaa!

Ollaan näiden kurssien aikana samalla harjoiteltu Frinin kanssa sitä, että se oppisi odottamaan hiljaa yksikseen; että vaikka itse olisinkin kauempana, niin koira pysyisi hiljaa. Laitoin sen taas tolppaan kiinni, kuten yleensäkin ja lähdin vähän kauemmas. Vähän se taisi haukahdella, mutta hiljeni kuitenkin pian. Samassa kun olin lähdössä palkkaamaan hiljaa olemisesta, alkoi Frini kiljua suoraa huutoa ja häntä koipien välissä pyrki pakoon, kauemmas tolpasta ja aidasta. Tosiaan tämä meidän kurssi pidetään jossain aitauksessa, missä pidetään luultavasti hetkittäin lampaita tms, joten aitauksessa on sähköt. Kurssin aikanahan aidasta on tietenkin ollut sähköt pois, vaan eipä ollut tällä kertaa! Jestas! Frini sai pienet tällit aidasta ja sen takia kiljui.. Onneksi itse tajusin heti mitä tapahtui ja "ei tapahtunu mitään, elämä jatkuu!" -asenteella seisoskelin Frinin vieressä. En alannut surkutella sitä, että "voivoi, pikkuvaavi, sattuiko? Voi raasu". Odoteltiin siinä paikassa niin kauan, että Frini rauhoittui ja melko nopeasti rauhoittuikin. Lähdettiin sitten muina naisina kävelemään pois päin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Käytiin pian uudestaan samassa kohdassa missä Frini tällin sai ja ihan reippaasti se käveli kyllä siitä ohi - toki siitä huomasi, että vähän se ehkä kuitenkin väisti ja varoi paikkaa.

Tällin jälkeen vielä treenattiin pussiin menemistä ja hyvin Frini treenasi. Ei tuntunut siinä muistelevan ikävää tapahtumaa yhtään. Onneksi Frini ei ole mikään kauhea herkkis.
Pussia me ei ollakaan Frinin kanssa menty koskaan aikaisemmin ja vaikka pussin suuta avattiinkin, oli se vähän huono, koska sieltä näkyi läpi tosi vähän.. Jätin Frinin pussin alkupäähän kanssatreenaajalle pideltäväksi ja menin itse loppupäähän houkuttelemaan ja rohkaisemaan Friniä. Hetken aikaa siinä meni, että Frini rohkaisi mielensä ja sujahti pussiin. Jeejee, bileet! Vielä pari toistoa lisää ja ne mentiinkin sitten jo niin, että lähetin Frinin pussiin ja äkkiä neiti sieltä läpi sujahti! :)
Tämänkertainen treeni taisikin olla siinä. Paljon tuli asioita mitä pitää itse miettiä ja opetella. Ja ennenkaikkea saada ne asiat sisäistettyä.